Voi hyvänen aika, että ihmisen pinna vedetään joskus kireelle tässä kaksi-vuotiaasta huolehtimisen tilassa. Mutta ei auta, kuin antaa pinnan venyä. Lapsi kasvaa ja tulee vastaanottavaisemmaksi uusille tilanteille ja kootuille selityksille.
Kärsivällisyys menee kieltämättä kaikki tähän projektiin ja muille ei ole enää pätkääkään jäljellä. Kadulla jos keskenäni lykin Vimmeä ja ihmiset tunnelmoi edessäni juostavan liikkumisen sijaan, nuosee mieleeni vain rumia sanoja ja muristen lausuttuna. Joskus jopa hiljaa jupisten noidun edellä kuvatuissa ja vastaavissa tilanteissa.
Tarkemmin kun ajattelen, olen aina ollut sellainen. Hah!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti