Mä tunnen itseni nyt todella hyväksi ihmiseksi. Melkein pyhimykseksi. Sain nimittäin itsestäni irti sen, että herättyäni tein osaamani ashtanga-jooga sarjan.
Aamusella ei onnistu kaikki asennot ihan yhtä sulavasti kuin illalla. Halasana onnistuu päivän päätteeksi ihan hyvin, mutta aamulla mun selkäranka on vielä unten mailla ja asennossa pysyminen tuottaa vaikeuksia.
Mikä siinä on, kun aamulla toimitettu asia on jotenkin aina paljon arvokkaampi, kuin muina päivän aikoina toimitettu? Jos joku kertoo käyneensä kymmenen kilometrin lenkillä, sitä on ihan et, "joo kivaa". Mutta annas jos hän lisää siihen, että teki sen kuudelta aamulla, niin kertoja siirtyy mestareiden listalle top-kymppiin heti.
Olen vielä vasta-alkaja ashtanga-joogassa. Treenaan ensimmäistä sarjaa modifioituna, helpompana versiona. Enkä olen viitsinyt toistaiseksi treenata kotona niin usein, kuin olisi edistymisen kannalta hyväksi. Jostakin on kuitenkin aloitettava ja uudet tavat on hyvä opetettaa itselleen kärsivällisesti.
Hyvää hääpäivää Rakas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onnea merkittävän vuosipäivän johdosta!
Kuusitoista vuotta on toisaalta hyvin lyhyt aika, mutta onhan se myös pienen ihmisen ikä. Paljon olette saaneet kokea mielenkiintoisia asioita ja toivomme, että jatkossakin näin tulee tapahtumaan. - Ja sitten vielä tämä maailman valloittavin persoona - Vimme - , onkos mitään sen ihanampaa!
Kaikkea hyvää jatkossakin toivottaa kotiväki!
Kiitos, kiitos kotiväki.
Vimme on ykkönen.
Kuustoista vuotta on kerrassaan pienen ihmisen ikä. Jotkut meistä, jotka menivät naimisiin sillon 80-luvun lopulla, ovat 16-vuotiaitten lasten vanhempia. Toiset tuumivat vähän pitempään tätä vanhemmuutta ennen kuin ryhryivät siihen. ;-)
Lähetä kommentti