Tämä on ollut varsinainen huvipuistojen luvattu kuukausi. Pääsin taas Lisebergiin vuoristorata-ajeluille. Riemu ja ylistys!
Siitä tuli mieleeni, että on väärin käyttää metaforaa "vuoristorata" elämästä, jossa henkiset ylä- ja alamäet sävyttävät olemassaoloa. Alamäethän tässä yhteydessä antavat ymmärtää, että on käsillä se ikävämpi periodi ja synkkyys. Selvästikkin on unohdettu, että ne alamäet vuoristoradassa ovat huisin hauskoja ja että näillä ajeluilla ei ole ikäviä kohtia. Synkkyydestä puhumattakaan. No ehkä on ikävää, että se loppuu niin lyhyeen. Eikö se elämäkin tapaa loppua jotenkin turhan pian?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti