lauantaina, tammikuuta 15, 2005

Ensin sushi, sitten loiset

Kävimme tänään Meguron parasiittimuseossa. Siellä oli asioita, joiden näkemistä ei elämässään ollut osannut kaivata. Kuten esimerkiksi kuva maassa asti roikkuvista kiveksistä. 8,8 metriä pitkä lapamato oli myös vaikuttava. Oikeasti mielenkiintoisia olivat tarkat ja taidokkaat piirrokset loisista, joita joku asiaa tutkiva henkilö oli johonkin maailman aikaan piirtänyt. Olen erikseen kiitollinen, että kävimme syömässä liukuhihna sushia ennen museoon menoa.


Liukuhihnasushi

Ei kommentteja: