Ajatuksia kotirouvan elämästä näin perjantaina

Huh huh. Onneksi on perjantai. Ei olis jaksanut ihminen enää yhtään kotirouvan arkea keskenään lapsen kanssa. Lapsi on räkätaudissa, joten tuolla kulmilla riekkuminen ei ole soveltunut ajanvietteeksi. Ja näin kun aikaansa lapsen kanssa kaksin viettää neljän seinän sisällä, niin rupee päässä vippaamaan. Ainakin allekirjoittaneella. Ja sit vielä kaiken päällä tänään on ollut taas vaihteeksi sen verran kylmä, että istun nytkin kaksi villapuseroa ylläni päällekkäin ja ihan täällä sisätiloissa. Ei naurata.

Nyt sitten hengitetään rauhallisesti sisään ja ulos. Ajatellaan positiivisia asioita ja annetaan elämänilon voittaa turhautuneisuuden ja vaimennetun kestoagressiivisuuden tunteet (kotirouvien helmasyntejä). Sitten taas jaksaa hymyillä koko perheelle, naapureille, bussikuskille, kioskinmyyjälle, ohikulkijalle ja hänen puetulle pikku koiralleen.

Sama efekti olisi myös kokopäivänaukkailulla, mutta sehän rupeaa pitemmän päälle näkymään naamasta, joten emme turvaudu siihen. Kotirouvan on hyvä näyttää edustuskelpoiselta ihan muuallakin kuin rantojen miesten kevätkokoontumisessa. Ei sillä, että rantojen miehissä mitään vikaa sinänsä olisi. Kotirouvat harvemmin vaan niissä piireissä kovin taajaan hengailee. Ja todellisuudessa kotirouvankaan ei tarvitse näyttää yhtään miltään, muuta kuin niinä tuskan hetkinä, jolloin peilin edessä haikaillaan kadonneen kukoistuksen perään.

Minkä kukoistuksen?