Tänään japanilainen ystävättäremme vei meidät Tokion Disneylandiin. En ollut kuuna päivänä kuvitellut siellä käyväni tämän Tokio-sessiomme aikana, mutta ystävättäreni vilauteltua vapaalippuja totesin, että samapa tuo.Vimme ei ollut ihan sillä parhaalla tuulella tänään, muttei just sillä pahimmallakaan, joka tapahtuessaan alkaa tässä lapsen kehitysvaiheessa muistuttamaan ilmestyskirjan tunnelmia.
Keiyo Line ei kulkenut, kun aikaisin aamulla oli ollut tulipalo jossain Tokyo Steissin alla - missä lie. Siksi kävelimme tunnin reissun Shin-Kibasta Disneylandiin, mikä sinänsä oli kivaa kun aurinko paistoi ja oli lämmintä - ja Vimme veti aikaiset päikkärit siinä samalla.
Puistossa lapsi ensin kiukutteli herättyään ne lakisääteiset ja sen jälkeen hän ryhtyi toimittamaan asiallisesti huvipuistoon sopivaa ohjelmaa: pomppulinna, vuoristorata, suihkulähteeseen putoaminen, raitsikka, kulkue, karuselli, pyörivät kahvikupit ja pomppulinna uudestaan. Sit tuli taas erimielisyyttä väsyneellä mutsilla ja kolmivuotiaalla lapsella, jonka tuloksena oli pois lähdön aika.
Emme siitä puistosta ehtineet nähdä kuin murto-osan - sen verran suuri alue sillä Disney-aineistolla oli peitelty. Mutta missatut alueet eivät jäänet mitenkään erikseen mieltä kaihertamaan, enkä usko, että mulla koskaan tulee olemaan mitään hinkua Disneyn puistoihin tulevaisuudessakaan - ellei sitten Vimmelle näyttämään kulkueita, sillä se oli se juttu, joka oli hänen mielestään parasta.
Mut ei nää riennot tähän lopu. Keskiviikko iltana olin erään toisen ystävättäreni kanssa katsomassa vuotuista ulkoilma Noo-teatteriesitystä täällä Odaibassa. Nimenomainen teatterimuoto kiinnosti mua teoriassa, mutta ei käytännössä niin paljon, että olisin sitä erikseen teatteriin hankkiutunut katsomaan, joten tämä esitys tuossa lähipuistossa oli todella hyvä nakki mulle nähdä tätä pönäkkää taiteenmuotoa. Pidin tavattomasti esityksen äänimaailmasta (jollotus laulua ja kalistelua). Näyttämöllä tapahtuvista käänteistä tuntui pääasiassa olevan dramaattisinta se, että joku naamaripäinen ukko avasi viuhkansa tai sitten vaihtoehtoisesti sulki sen. Mut ei se mitään; siinä oli jotain uskonnollisen rituaalin pitkäveteisyyden meditatiivisyyttä, jota ihminen kuitenkin salaa arvostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti