perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Kylässä ja kylillä

Vimme sai tänään opetella taas jakamisen asiaa kavereiden luona. Sinnikkäästi hän julisti isännilleen milloin mistäkin kohteesta että: "VIMMEN!!!" ja isännistä ilmaisukykyisempi kertoi Vimmelle, että ei ole. Satunnaisista erimielisyyksistä huolimatta vierailu oli Vimmelle mieleinen ja eksotiikkaa matkaan toi se, että matkustimme linja-autolla. Yleensä joko kävelemme, pyöräilemme tai matkustamme junalla.

Kotimatkalla Shibuyan asemalla bongasin riemukkaan shrinenkantajaporukan. Paljastettakkoon tässä, että aion itsekkin mennä toimittamaan juuri tätä asiaa nyt tulevana sunnuntaina. En toki aio pukeutua pakarat paljastaviin perinteisiin japanilaistangoihin, kuten mies oikealla etualalla on tehnyt. Mutta siitä sitten rapsa kun asia on toimitettu.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Tuntematon soittaa

Mulle soitti Skypellä 'hikisukkamehu', jonka Skype-profiilista kävi ilmi, että kyseessä on -92 syntynyt Kemiläinen hemmo (mikäli tiedot pitivät paikkaansa). Arvatkaa kahdesti vastasinko siihen puheluun. Ylipäänsäkään en vastaa koskaan Skypeen, jos joku tuntematon soittaa. Mä käytän sitä vaan asialliseen kavereiden ja sukulaisten kanssa länkyttämiseen. Tuntemattomat suurudet älkööt vaivautuko.

Tänään alkoi syyskausi mun japaninkurssilla. Osasin syntisen vähän, mutta minkäs teet, kun en ole päntännyt yhtään. Aion jatkaa siellä käymistä niin kauan kuin vain voin, sillä jotain sieltä jää mieleen kuitenkin ja vaikuttaa nyt lupaavasti siltä, että Vimme toimittaa siellä japanilaisten tätien valvonnassa omia asioitaan ja mä voin keskittyä toistamaan japaniksi "pidän-lukemisesta"-tyyppisiä lauseita mun henkilökohtaisen opettajani kanssa. Mä sanon että - hai!

tiistaina, syyskuuta 13, 2005

Yksi parhaista

Näin 'Paris, Texas'-leffan ekan kerran Raahen Bio Huvimyllyssä. Mun mielestä se oli paras elokuva, jonka olin siihen mennessä nähnyt. En ole ihan varma olenko nähnyt leffaa sen jälkeen uudelleen, mutta edelleen se siintää mielessäni jotenkin valtavan hienona elokuvana. Leffan musa kolahti ja lujaa - käyttääkseni sen ajan ilmaisua. Musa oli niin vaikuttavaa, että kävin oitis ostamassa itselleni soundtrack-LP:n.

Seuraavana kesänä menin pohjois-saksaan pariksi kuukaudeksi hommiin. Levy oli siellä kasetilla mukana ja kuuntelin sitä paljon. Maisemat ympärilläni olivat tasaiset, kuten ne olivat leffassakin. Horisonttiin näki pitkälle. Ry Cooderin ja David Lindleyn kielisoittimien ulina muuttui mielen tasaisuuden ääneksi ja se mukanani edelleen kulkeva tasaisuuden ja ilman visio keventää oloa joka kuuntelukerta.

Just nyt soi 'She's Leaving the Bank'.

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Tipanat

Vimme kirjoitti mun almanakkaan 'muistitipanoita'. Mä yritin valvoo että mun omat tipanat eivät peittyneet hänen merkintöjensä alle.

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2005

Spammerit kuriin

Kommenttispammerrit (ilima'aikusen roskamainonnan levittäjät) alkoi ilmaantumaan mun blogiin siinä määrin, että olen pistänyt kommentin kirjoittajille 'word verification' asetuksen päälle. Eli jos ja kun haluat sanoa jotain, täytyy sun kirjoittaa erääseen ruutuun sana, jonka näet väännetyillä kirjaimilla kirjoitettuna ruudun yläpuolella.

Tuntuu jotenkin niin epätoivoiselta lukea kommentti, jossa joku sanoo englanniksi, että olipas kiva blogi, tule meidän saitille katsomaan baseball mailoja. Ihan niinku ne olis lukeneet sujuvasti suomea ja ihan niinku mä (tai kukaan muukaan) menis niitä mailoja nyt siitä ilosta hämmästelemään.

Jostain luin joskus, että spammaaminen kannattaa silti, vaikka suurin osa ihmisistä ei lankee näihin linkkeihin. Aina on tarpeeksi niitä, jotka ei osaa vielä varoa tai ovat muuten vaan ihmisenä huolettomassa tilassa.

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Hiljaisuus laskeutuu, potemista ja ilta ulkona

Jos ei muusta huomaa, että kesä on lopuillaan, niin siitä aikakin, että ne kaskaat ei enää huuda tuolla puskissa. Jokunen säksättää vielä siellä täällä, mutta mitään kuumimman kesän konserttia ei enää ole. Keli jatkuu tosin lämpimänä. Suomessa tällaset kelit olis sellasta heinäkuun kamaa.

Vimme on vilustunut. En vienyt häntä lääkäriin eilen, koska oireet alkoi olla niin selkeästi vilustumisen puolella ja kuume oli kadonnut. Nyt sitten podetaan Vimmen kanssa kunnes se on taas voimissaan.

Eilen illalla olin suomalaisten naisten kanssa ulkona syömässä ja juomassakin. Joku oli valinnut tapaamiselle aivan loistavan ja tokiolaiseksi omalaatuisen rantaterassin erään isomman joen varrella. Omalaatuiseksi sen teki paikan avaruus: vastapäätä heti ei ollut toista rakennusta - eikä vieressäkään. Ruoka oli ihan asiallista, italialaishenkistä, joskin paikalliseen tapaan kauheen ylihinnoiteltua. Kaljaa tuli kitattua ja paasattua toisten suut ja silmät täyteen. Oli virkistävää.

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Lakisääteiset valitukset

Lapsen kuume katosi viime yön aikana. Olen siitä erikseen kiitollinen. Yskä vaivaa vielä lasta ja nyt on kuvioissa taas mukana se sama kaks-ja-puol-vuotisuus, kuin ennen kuumetta.

Tänään olin lähdössä lapsen kanssa pyörällä toimittamaan asioita heti aamusta. Lapsi olikin yht'äkkiä huutavalla tuulella - vallan karjuvalla - näin sitten käännyin kannoillani, palasin kotiin ja jätin asiat hoidettavaksi toisella kertaa (ties vaikka ei koskaan). En vaan jaksanut olla urhea-pieni-porsas, joka hymyssä suin reippaana painaa tuolla kiljuvan lapsen kanssa. Ja kun myöhemmin hankasin tosta saatanan kokolattiamatosta niitä kolmansia juomia tälle päivälle, niin tuli se päivän henkilökohtainen huuto paikalle.

Ehkä mä nauraen joskus katson näihin hetkiin ja sanon jollekkin silloin 2v.tä hoitavalle, että äkkiä se lapsi kasvaa... ja päästän nurkan takana salaa paskaset naurut päälle.

-------------------

Näköjään lapsen kuume on vielä läsnä, mutta ei luojan-kiitos enää eilisissä lukemissa. Pitänee käydä lääkärissä huomenna, jos kuumetta vielä on. Jos näin on näppylät, niin saamme taas olla lost in translation kerrassaan.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005

Lapsi kipeenä

Vimpula on kipeenä. Sille nousi eilen illalla kuume, joka äityi tänään korkeaksikkin. Sitten saimme kokea myös kokolattiamattolaatoituksen ilot - olin juottanut tummaa mehua lapselle ja se näkyi aika hyvin tuossa joskus vaaleanruskeaksi määritellyssä matossa. Onneksi kuume laski ja lapselle taas maistui meno.

Se riipii joka kerta, kun lapsi on kipeenä. Sillä on vielä vähän kuumetta, mutta eiköhän se tästä iloksi taas muutu.

Taifuunin laitamat tuntui täällä tänään kunnon tuulena ja sateena. Tuli sellainen Göteborgin kotoinen olo.

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Kesä siellä ja täällä

Tämän kertainen taifuuni näyttää kiertävän Tokion ihan etäisyyden päästä. Tulemme olemaan sen ilmiön äärilaitamilla jossain vaiheessa, joten jonkinlaista tuulta ja sadetta on odotettavissa.

Muuten on kelit jatkuneet varsin kesäisinä. Täältä katsoen Suomen (ja Ruotsinkin) kesä on aivan tavattoman lyhyt ja kolea. Ei ihme, että ihmiset siellä pohjolassa ovat aina niin hysteerisiä kesän kahtena aurinkoisena päivänä. Vain moukat pysyy sisätiloissa ja kaikki menee rannalle (vaikka jäät ei olis vielä lähteneet) ja heinänkorjuuseen, jotta rusketus syvenis. Ja terveys hehkuis ihmisen olemuksesta. Pohjolassa tulee helposti kesästressi.

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

Seksikäskö?

Eeva-lehden lukijat äänestivät Matti Vanhasen Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Nyt jonkun pitää määritellä mulle uudestaan sana 'seksikäs'. Mä nimittäin olen aina käsittänyt sen jotenkin sellaisena ominaisuutena, jota Matti Vanhasessa totisesti ei ole. Ei edes yhdessä Matti Vanhasen solussa.

Jos jotain suomalaista julkisuuden henkilöä nyt pitäis sitten seksikkyyssaralla äänestää, niin mä antaisin ääneni Antti Lehtiselle, joka itseasiassa aika paljon muistuttaa yhtä miestä, jonka kanssa mä elän.

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Mikä on totta ja oikein

Joskus huonon päivän sattuessa alkaa sisäinenkriitikko kertomaan suureen ääneen, missä sen kaapin pitäis oikein seisoa. Sitä ääntä jos jää kuuntelemaan, niin turmio on väistämätön kohtalo. Sille ei riitä mikään! Ovelana se muistuttaa painavin sanoin, kuinka se-je-se on tehnyt jo sitä & tätä ja tuo-ja-toi saa aikaan vaikka kuinka paljon ja nämä ihmiset tarkkailevat valtavan paheksumisen vallassa mun loputonta losotusta.

Turpa kii sisäinenkriitikko, mä sanon. Kukaan elämäntapakriitikko ei oikeesti ole niin kiinnostunut mun elämäni vaiheista, että ajattelisi yhtä pientä ajatustakaan siitä miten mä päiväni vietän. Ja mulle tärkeet ihmiset ei vaan tarkastele mun elämääni sillä silmällä - ja jos salaa mielessään tarkastelevatkin, niin pitävät sen asiallisesti omana tietonaan. Ja toisaalta, se joka jaksaa arvostella muiden elämää päätoimisesti on jo harhapoluillaan omassa elämässään.

Siispä - tehkäämme sitä mikä tuntuu oikealta ja olkaamme se kuka olemme.

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

Cityhaikki lapsen kanssa

Koska herätys oli tänään jo viideltä - joo, kuudelta ei ollut vielä mitään - niin päätimme lähteä Tsukiji kalatukkuun hämmästelemään asiaa. Olimme siellä "vasta" joskus puoli kahdeksan aikaan, mutta se tuntui olevan ihan tarpeeksi aikaisin kuitenkin.

Tukku oli aikamoinen: valtava vilinä, kaikenlaista merestä vedettävää kaupan tonnikaupalla, trukkeja kaartamassa joka nurkan takaa ja paljon ihmisiä. Kun olimme asiaa hetken tarkastelleet, niin menimme aamusushille. Vähän pisti miettimään etukäteen, että mitenkähän se ateriointi menee siellä ahtaudessa Vimmen kanssa, mutta päätimme ottaa riskin ja jonotimme yhteen monista ravintoloista.

Vimmehän oli kuin koko elämänsä sushibaareissa roikkunut konsanaan ja sushi - sanompa - oli parasta sushia mitä koskaan olen elämäni aika maistanut! Vimmelle maistui raaka kala, "kuplakala" (mäti) ja simpukat. Mutta sushi oli kyllä taivaallista. Siis aivan sikahyvää! Meni kieli mukana!

Kalatukun jälkeen lorvimme yhdessä ostoskeskus-ravintolarysä-pilvenpiirtäjässä (sieltä kuva Vimmestä). Matka jatkui myöhemmin Roppogille ja sieltä vielä myöhemmin Hiroo-aseman lähellä olevaan puistoon, jossa on hyvä leikkikenttä. Siellä pääsin puhumaan muutaman rivin ruotsiakin. Kyllä se vielä sujui. Ainakin paremmin kuin japani.

Lisää kuvia tämän päivän cityhaikilta löytyy mun Flickr-sivuilta.

perjantaina, syyskuuta 02, 2005

Blogataan aamukuudelta

Lapsi on nyt sitten tutille hyvästelyn jälkeen herännyt enemmän tai vähemmän joka aamu varttia vaille kuusi. Muutamina aamuina olemme yrittäneet ylipuhua (lue: kääntäneet kylkeä muristen) lasta jatkamaan uniaan tai toimittamaan jota valvontaa tarvitsematonta makuuhuoneessa. Tämä "suostuttelu" on aina aiheuttanut huutoa ja hammasten kiristelyä - tänään siis vaan nousin lapsen perässä ylös, ja nyt kellokaan ei oo... paljon paskaakaan... Kyl mä sit siunaan sen teiniläisyysajan, kun kaveria ei saa sängystä ylös ennen puoltapäivää.

torstaina, syyskuuta 01, 2005

Hiukset häviää

Tässä taannoin kun kyselin yhdeltä toimiston tytöltä, että jos hän tietäis kampaajaa, joka rohkenisi leikata hiukseni tarpeeksi lyhyeksi (täällähän naisilla on pitkät hiukset ja sillä siisti), niin hänen spontaani vastauksensa kysymykseeni oli: "Why?" eli miksi hitossa ihminen sitten haluaa niin lyhkäseks tukkansa.

No, hän sitten järjesti mulle ajan tuntemalleen kampaajalle ja he molemmat (plus muut paikalla olijat) päivittelivät, kun tukka tuli niin kynityksi. Olin suht tyytyväinen tulokseen - kylläkin klipsin kotona sitten vähän sieltä täältä lisää. Mutta se ei ollut tämän jauhannan pointti ollenkaan, vaan se, että tämä edellä mainittu toimiston tyttö on itsekkin nyt leikkauttanut itselleen todella lyhyet hiukset! Hoo-hiio-hoi mä sanon. Lyhyttukkaisuuden ilosanoma leviää.

keskiviikkona, elokuuta 31, 2005

Sai losottaa sohvalla

Syyskausi avattiin tänään Suomi-kerhossa. Oli hauskaa istua losottaa sohvalla, kun lapsi toimitti omiaan toisten lasten kanssa. Sitten iski kauhee väsymys, joka kotona ylty sellaisiin mittasuhteisiin, että tuli mieleen jo kaikenlaisia luulotautisia ajatuksia. Aion mennä tänään aikaisin nukkumaan. Ehkä se auttaa.

tiistaina, elokuuta 30, 2005

Vaalimainos ja japanilaisen kotirouvan toimet

Tämä vaalimainoksen setä sanoo 'Ees päin Japani' ja jämäkällä nyrkinheristyksellä yrittää huokutella kansaa äänestämään juuri nimenomaan häntä. Pitää sanoa, että muhun tämä mainos ei vetoa - pikemminkin päinvastoin - mutta enhän ole millään muotoa äänioikeutettukaan täällä Jaappanin maassa. Ehkä mä olisinkin vallan ihastunut tähän ehdokkaaseen, jos olisin elämäni täällä asunut ja japanilaisena kotirouvana menneet vuosikymmenet viettänyt. Ehkä mä silloin myös vallan tarkkailisin perheeni aamukakan laatua ja sillä tavalla valvoisin yksikköni hyvinvointia:
1. asiallinen kakka: terveys hyvä
2. jotenkin epäilyttävä kakka: soitetaan lääkärille.
Tästä paikallisten kotirouvien kakantarkastelusta kuulin tänään lounastreffiltäni ja luen hänet näissä japaniasioissa luotettavaksi tahoksi.

No, taas meni kakka-asiaksi.

maanantaina, elokuuta 29, 2005

Näköislaulu

"Laitetaan Akun näköinen laulu", sanoo Vimme ja tarkoittaa haluavansa kuunnella Stray Catsien "Runaway Boys"-kappaletta.

Miten niin jonkun näköinen laulu ja kuka hiton Aku? Mulla puuttuu aivan selvästi perspektiiviä tämän asian tarkastelemiseen.

sunnuntaina, elokuuta 28, 2005

Homma hoidettu!

Selvisin Fuji-reissusta! Nyt on jokaikinen lihas jaloissa varsin kipeenä ja vedin viime yönä unet ilta viidestä aamu kahdeksaan.

Kiipeäminen oli todella rankkaa. Aluksi ihminen hengästyi pelkkää ilman ohuutta ja sitten sekä ilman ohuutta, että rinteen kallistusastetta.

Rinne jatkui ja jatkui ja yö kului. Paikalla oli paljon muitakin kiipeäjiä ja oli hauska nähdä kanssakiipelijöiden otsalamppujonoja siellä täällä vuorenrinnettä ylös vievällä polulla. Kiipeilijöiden varustustaso ja ikä vaihteli valtavasti. Eniten huolestutti ne ihmiset, joilla oli aivan selvästi liian vähän vaatetta mukana tai vielä pahempaa: lapset mukana. Muuten luulen, ettei ole kauheesti väliä sillä, että onko eräkamppeet vai ei. Ainoat must-tuotteet on mielestäni sadekamppeet, otsalamppu (jos kiipee yöllä), lämmintä tarpeeksi (ylhäällä oli tosi kylmä), evästä ja juotavaa, rahaa (vuorella kaikki on kallista ja jos on huono tuuri saattaa joutua yöpymään siellä) ja mukavat kengät.

Monilla oli lenkkarit tai jopa tennarit, enkä usko, että heillä oli mitään vaikeuksia kenkävarustuksen takia, muuten kuin että tennarit varsinkin olivat todennäköisesti lopullisen pahassa kunnossa sen reissun jälkeen. Mulla oli onni saada naapurin rouvalta kestävät kengät lainaan ja erikseen kiitollisena totean, että hyvät oli.

Auringon nousu oli todella hieno. Ihmiset pysähtyivät pitkin rinnettä sitä odottamaan ja h-hetkellä kuului valtava "ooh" sekä ylhäällä, että alhaalla ja salamavalot räpsyivät. Itse olin siinä vaiheessa noin tunnin päässä huipulta. Olin todella väsynyt.


Jotenkin pääsin huipulle ja siellä vetäsin kahvit. Huippu oli ihan sumun peitossa ja tuuli niin että tukan lisäksi olisi saattanut koko päänahka lähtee. Emme siis jääneet sinne tunnelmoimaan sen enempää.


Alastulo oli todella paljon pidempi reissu, kuin olimme kuvitelleet. Mutta sää suosi ja maisemat oli huikeat. Yhdessä vaiheessa kuljimme pilven sisällä keskellä tummanharmaata laavahiekkarinnettä. Siinä tuli mieleen, että saattaisimme ollakkin huomaamattoman abduktion tuloksena ihan jollain toisella planeetalla.


Meidän kiipeilyporukka oli tosi loistava. Olimme kaikki suunnilleen samantasoisia suorittajia ja muutenkin oli kivaa toimittaa asiaa yhdessä. Uudestaan en aio tuota hulluutta tehdä. Japanilainen sananlasku kuuluukin että: Viisas kiipeää Fujille, tyhmä kahdesti.

torstaina, elokuuta 25, 2005

Mitä on Pispalassa?

Vimme on määritellyt asiat näin: pojilla on pippeli ja tytöillä on pispa. Se pistää miettimään että mitä siellä Pispalassa sitten oikeestaan onkaan. Populäärimusiikkia?

keskiviikkona, elokuuta 24, 2005

Rouvan tähtihetki

Tänään oli vietettävä kotipäivä. Olin juossut lapsen kanssa paikasta toiseen ilman breikkiä jo jonkin aikaa ja alkoi olla vähän sellainen olo, että pitää saada olla rauhassa. Ilman ohjelmaa. Ja tänään oltiin.

Kun menin tarkistamaan päivällä, et' onko tullut sitä perinteistä postia sinne ihan perinteiseen postiluukkuun, niin yksi tän asuntolan toimiston tytöistä tuli pihalla vastaan ja toimitti tavalliset hoo-hoi-heit Vimmen suhteen (kun se on niin kawaii) ja sitten se ilmoitti mulle että olen ihan Julianne Mooren näköinen ja että ollaan ihan printattu kuvaa netistä, että sille-ja-sille sanille saatiin näytettyä, kuka se Julie Moore on, kun on niin rouvan näköinen.

Voi hyvä tavaton! Kaikessa imarreluntilassa mietin, että olis syytä kansalla näkötestiin tai sit se menee siihen "ne-on-kaikki-saman-näköisiä"-piikkiin. Saanen kertoa: mä en todellakaan ole Julianne Mooren näköinen.