Lämmintä pidellyt

Täällä alkaa olla aika lämmin. Mun pikku tietokoneeni tarvitsee ison irtotuulettimen vilvoittamaan itseään, jotta välttyisin koneen alituiselta itsestään sulkeutumiselta. Sur-rur, sur-rur.

Vaihdoin tänään meiliosoitetta. Mua monta vuotta hyvin palvellut osoite alkoi käyttäytyä kuin paraskin X-files keissi. Jotenkin sellaista piirrettä ei sähköpostiohjelmassa osaa ihminen arvostaa.

Tämän kertainen järistys

Viime yönä oli taas maanjäristys. Sen verran se tuntui, että siihen heräsi, mutta en edes noussut sängystä. Veikkaan, että jos sellainen sängystä nuosemista vaativa maanjäristys osuisi kohdalle - mitä en mitenkään erikseen toivo tapahtuvan - niin ihminen kyllä huomasi sen heti ja nousisi sieltä patjaltaan.

Hurjaa menoa

Eilen illalla sain ensimmäisen varsinaisen baarikokemuksen täällä Japanissa ollessa. Menin Roppongille tapaamaan suomalaisten porukkaa. En ollut aikaisemmin Roppongilla käynyt. Se alue tunnetaan paljolti ulkomaalaisten bailausmestana ja niitä kanssaulkomaalaisia siellä oli pilvin pimein. Roppongi ei itsessään tehnyt lähtemätöntä vaikutusta allekirjoittaneeseen, silti oli hauskaa istua parin kaljan ajan pöydän ääressä ja sössöttää isoon ääneen jotain aivan joutavaa.

Täällä illan viimeiset junat periferioihin lähtee puolenyön maissa. Ihmisellä on siis vaihtoehtoina mennä ajoissa kotiin tai bailata aamun ensimmäisen junan lähtöön saakka - ellei sitten ehdottomasti halua ajella taksilla. Päädyin "ajoissa kotiin meno"-ratkaisuun.

Liitto ikääntyy

Hyvää hääpäivää M.

Taidetta kokemassa

Kävin Vimmen kanssa katsomassa art & river bank galleriassa "Her three holes" näyttelyä. Tällä kertaa siellä oli installaatio, joka kiinnosti Vimmeäkin: installaation kolmeen aukkoon tungettiin kättä ja kaikki sisukset tuntuivat erilaisilta. Varmaan tuli monille kaikenlaista mieleen. Vimmen mielestä tunnusteleminen oli joka tapauksessa hauskaa.

Taiteilija oli paikalla. Se vaikuttaa olevan tapana mainitussa galleriassa, että taiteilija itse on paikalla aina näyttelyn ollessa auki. Hauska tapa.

Japania vasta-alkajille

Tänään japaninkurssilla sain selville, että 'yksinkertainen' japaniksi kuulostaa todella paljon entiseltä sukunimeltäni. Ei se mitään. 'Vähän' japaniksi on 'sukunai'. Se on kumman helppo muistaa.

Laiskana

Tänään pitää pysyä pois paikoista, joissa pitää esiintyä sisävaatteissa: puin lapselle ja itselleni yhteneväiset vaatteet ilman että ajattelin asiaa sen enempää. Kun huomasin asian tapahtuneen, sanoin sen Homer Simpsonin "Douh":in ja totesin olevani liian laiskana vaatteen vaihtoon.

Sataa. Jossain välissä on silti mentävä ruokakauppaan. Jään keräämään voimia siihen suoritukseen.

Hupparikoira

Tokiolainen hupparikoira.

Hirviöt

Meinas tänään syödä itikat ihmisen hengiltä. Kävimme yhdessä puskassa (National Park for Nature Study) keskellä Tokiota ja siellä niitä hirviöitä oli. Markus ja Vimme eivät ollenkaan kärsineet samassa määrin tästä vaivasta, kuin minä. Mä olen aina ollut itikoiden suosiossa. Jotenkin ihminen toivoisi toisenlaista huomiota kohdalleen.

Nyt menen kylpyyn. Blub, blub, blub kaikelle kansalle toivotan kohti ammetta siirtyessäni.

Tarpeeksi tilaa suomalaiselle

Jos menee hyvissä ajoin, sateenriskistä piittaamatta leikkikentälle, voi käydä niin, että siellä ei ole ketään muuta. Mun mielestä se on aika hyvin, kun ottaa huomioon kuin helevetisti täällä on ihmisiä.


Hiekkalaatikolla.

Kosteutta havaittavissa

Julistan sadekauden virallisesti alkaneeksi. Ulkona tihkuttaa ilman taukoa ja lämmintä riittää. Aamulla pistin suihkun jälkeen pyyhkeen parvekkeelle kuivumaan (sateen suojaan) ja nyt se on huomattavasti kosteampi kuin aamulla. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Täällä on edelleen kivaa

Ensimmäinen puoli vuotta Japanissa alkaa tulla täyteen. Täällä on ollut kivaa tähän asti. Arki pysyy kiinnostavana tässä valtavassa kaupungissa pieniä asioitaan toimittaessa. En ole vielä ollenkaan kyllästynyt Tokioon, enkä sushiin, enkä Japaniin. Silmä alkaa olla niin tottunut aasialaiseen ulkonäköön kanssaihmisessä, että joskus peiliin katsoessaan pelästyy omia, liioitellun suuria piirteitään.

Kolme asiaa joita kaipaan täällä aikaisemmasta elämästäni:

1. Ystävät ja lähiomaiset.
2. Piko, se vanha pieru.
3. Edes jonkin asteinen ympärillä puhutun kielen ymmärtäminen.

Ja vastapainoksi kolme asiaa lonkalta, joista jaksaa täällä olla lakkaamatta innoissaan:

1. Hyvät tavat
2. Asiat toimii
3. Tokio!!!

Jälkimmäinen lista olis pitempikin, mutta lupasin itselleni vain kolme asiaa listattaviksi.

Laatupäivä

Tänään tuli taas käveltyä. Matkalla kohteeseemme nappasin tämän kuvan. Perillä kohteessa Vimme molski lapsilauman kanssa pihalla altaassa ja paijjasi kissoja. Laatupäivä 2v. mittapuulla.


Omakuva Vimmen kanssa.

Lehmät kehiin

Se olis sama hankkia nyt sitten ne lypsylehmät, kun täällä kuitenkin puoli kuudelta aamuisin herätään.

Puurot sienillä

Kaurapuuro on täällä terveysruokaa ja sitä myöten toisissa hinnoissa kuin kaukana Skandinaviassa. Tämän paketin tarjoiluehdotus on varsin luova suomalaisin silmin katsottuna. En ole kokeillut. Tarjoilen puuron voisilmällä niinkuin aina ennenkin.


Kaurahiutaleita.

Tyyli haussa

Tänään taas pähkäilin kaupoissa kesävaatteita etsiessäni, et mitä ihminen vois ostaa. Naisille on pääasiassa tarjolla mummovaatteita ja tyttösten tsifonkihepeniä. Kumpikaan tyyli ei puhuttele mua. Poikien vaatteet taas on jotenkin liian "hei-hiphoppia-mä-kuuntelen"-tyyppisiä, että niitä haluaisi päällensä pistää ja miesten harmaat kravattipaidat eivät saa mua kassalle millään. Päädyin ale-talon poikien shortseihin ja säläkaupan lippikseen. Olin tyytyväinen hankintoihini.

Varmasti jossain täällä Tokiossa on sellainenkin kauppa, jossa myydään mieleisiäni vaatteita (hauskoja, tyylikkäitä, ei liikaa sukupuoleen sidottuja, selkeälinjaisia). Toivotaan, että löydän sen ennenkuin muutamme täältä pois.

Jotain sieniä

Tässä meidän tämän illan ateria. Nämä ovat ruokakaupan hyllyltä, joten oletan, että ne ovat ravinnoksi tarkoitettuja. Mitä sieniä ne ovatkaan, siitä mulla ei ole mitään havaintoa. Jotain sieniä.


Kaupan sienet.

Olivat aika hyviäkin.

Muuttumaton naama

Eilen M surffaili koneellaan vieressäni ja päätyi lukemaan jotain Kalevan verkkojuttua. Siinä haastateltiin kaveria, jolla oli sama, vähän harvinaisempi nimi, kuin pikkulapsikauteni parhaan kaverin hurjalla pikkuveljellä. Jutussa oli myös kuva kaverista, mutta siitä ei voinut sanoa muuta kuin, että ehkä on kyseessä sama tyyppi. Googlasin kuvahaun kaverin nimellä ja sieltä löytyi passikuva tyypistä. Hän oli ihan saman näköinen kuin, mitä... 30 vuotta sitten. Se on hassua kuinka jotku ihmiset syntyy aikuiseen näköönsä ja toiset eivät muistuta aikuisena lapsuuden kuviaan pätkääkään.

Tuskan huutoa

Olimme tänään Suomi-kerhon kevätjuhlissa. Vimme sai todistuksen (hänen ensimmäisensä), jossa luki, että laulettu on ja askarreltu. Vimme ei tätä asiaa osannut oikein arvostaa. Hänellä oli tuska päällä. Oletan osan tuskaa johtuneen hampaiden puhkeamisesta (annoin vastaanhangoittelevalle karjulansedälle emännän tarjoaman supon <--- taitolaji) ja loput sitten oli sitä 2v. existentiaalituskaa. Huutoa riitti. Itse pysyin suhteellisen viileänä.

Saimme Suomeen pariksi kuukaudeksi lähtevältä perheeltä lainaan kaksi kassillista kirjoja ja palapelejä. Vimme ei ole vielä tutkinut kassien sisältöä, kun hän simahti vaunuun tuossa matkalla kotiin ja on vedellyt aika pitkään jo päikkäreitä (välirauhan aika). Oletan, että mahdollinen tuska hellittää kovastikkin tuolla valtavalla määrällä palapelejä.

Ulkonäköasioita

Mun meikkipussissa on tuote, jonka olen ostanut keväällä 1986. Se on Lumenen valkoinen luomiväri, Studio-sarjaa. Käytän sitä edelleen siihen samaan verkkaiseen tahtiin, joka on saanut sen säilymään näihin päiviin asti. Tuoreimmat hankinnat ovat kesältä 2002. Olen siis aika saamaton näissä ehostushankinnoissani.

Jokin aika sitten rupesin taas päivittäisehostajaksi. Sitä jatkui ehkä toista viikkoa. Sitten huomasin, että ympäristön kohtaaminen maski naamalla ei tuntunutkaan taas niin kauhean tärkeältä. Edelleen ehostan, jos olen menossa johonkin pientäkin juhlavuutta vaativan tilanteeseen, mutta muuten en jaksa vaivautua.

Japanittaret ovat keskimäärin hyvin huoliteltuja - täällä Tokiossa siis; muusta Japanista en tiedä mitään. Jos ruotsalaiset näyttivät huolitelluilta suomalaisiin verrattuna, niin japanilaiset lyövät svenssonitkin laudalta mennen tullen. Yhteneväinen piirre japanilaisessa ja ruotsalaisessa pukeutumisessa on se, että kaikki pyrkivät olemaan saman näköisiä keskenään. Suomessa ihmiset (ainakin ennen, kun vielä asuin siellä) saattoivat näyttää kukin luonaan aika omintakeisesti laittautuneelta ja silti se oli OK. Johtuukohan tämän mun kuva siitä, että opiskelin taidekoulussa?

Japania kotiäidille

Tänään kävimme taas lastentalossa. Vimme toimittaa siellä nykyään kuin omistaisi paikan.

Tapasin siellä lasta valvoessani japanilaisen englannin kielen opettajan, joka viidytti kymmenkuistaan samoilla apajilla. Oli hauskaa, kun kerrankin joku osasi puhua kanssani tarpeeksi samaa kieltä, jotta keskustelua pystyttiin pitämään yllä. Hän kyseli vähän japanin kielen taidoistani ja sanoin hänelle, että vähäiset ovat. Hän tarjoutui opettamaan japania mulle kotiäidille sopivaan stressittömään tahtiin. Tähän ojennettuun oljenkorteen aion tarttua ja katsoa mitä siitä seuraa!

Kun kerran Shibuyassa olimme, niin kävin hakemassa myös hapanruislimppulatingit pakkaseen.

Vimmen torni

Kaverin tyytyväisyys on suuri, kun torni on korkea ja itse toteutettu. Usein torni kaatuu ennenkuin se on saavuttanut suunnitellun korkeuden (kokolattiamattoalusta ei ole niitä vakaimpia) ja lapsella menee hermo. Sitten huudetaan.

No, en minäkään ole niitä pitkäpinnaisimpia ihmisiä tässä maailmassa ja jos hermo menee, niin se ei jää keneltäkään huomaamatta.

Mamman poika!


Konstruktio ja tekijä.

Unta!

Voi hyvä luoja - tämän täytyy olla rangaistus joistakin vakavista karmallisista rikkomuksista edellisessä elämässä. Mä en kerta kaikkiaan totu tähän aamutuimaan heräämiseen. Lapsi nuosee tikkana istumaan joskus kuuden pintaan ja sanoo pikkuoravaäänellään: "Huomenta. Liiha helää. Vaihletaan vaippa." Niinä hetkinä mun sieluni on kaupan ihan pilkka hintaan kelle tahansa eniten unta tarjoavalle.

Tietysti ihminen vois mennä nukkumaan illalla jo kahdeksalta, niin sitten sitä unta sais riittämiin, mutta siihen en ole vielä päässyt. Jotenkin tulee se tarve olla hereillä sillon kun lapsi nukkuu.

Ei sittenkään

Mun hieno aikidoskenaario ei nyt sitten toteutunutkaan. Olin vähän turhan optimistinen aikataulujen kanssa. Tässä nimenomaisessa seurassa käydään treenamassa nelisen kertaa viikossa. Itse olisin päässyt mukaan puurtamaan enintään kaksi kertaa ja useimmiten vain kerran viikossa. Nyt mulla jäi tämän viikon varmatikkikerta väliin ja ymmärsin, jos näillä eväillä rupean siellä treeneissä sporadisesti roikkumaan, niin hidastan muiden harjottelua. Siispä palautan laina-Gin (harjoittelupuvun) ja jätän aikidohaaveen hautumaan parempia aikoja varten.

... Ai niin: tänään on se päivä, jolloin blogini täyttää 1v. Heihou ja sakea pullo!

Pelottava tuoli

Tänään kokeilin kylässä täällä niin suosittua hierovaa tuolia. Istuin pahaa aavistamatta tuolille ja kysyin, että miten tätä käytetään. Paina keltaista nappia ja valitse numero, annettiin minulle ohjeiksi. Tein neuvojen mukaan ja valitsin kolmosen. Tuoli heräsi eloon ja rupesi jyräämään pitkin mun selkää, pakaroita ja reisiä. Kokemus oli lähinnä pelottava. Mulle huudeltiin: "Älä jännitä!" vaikka mielestäni olen vallankin rentona.

Nyt tiedän, etten halua sijoittaa valtavaa rahamäärää tällaiseen tuotteeseen. Jotenkin aavistelin asian jo tuolia kokeilemattakin.

Pitää kuitenkin mainita, että monet tuntuvat pitävän tuoli-istuntoa miellyttävänä kokemuksena.

Jotku varmaan jaksaa valittamatta, minä en

Nyt lähipäivinä lapsi on paljon testannut monen tyyppisiä kiellettyjä asioita (rikkominen, pureminen, potkiminen, puttaaminen etc.), että saiko niitä tehdä vai ei. Testaus tapahtuu koko ajan uudestaan ja uudestaan. Ja usein. Sitten kun tulee emoaluksen suunnalta se odotettavissa ollut kielto, niin huuto on tavaton.

Mulla on ruvennut ilmestymään varsin vilkkaita lomahaaveita lomasta, jonka vietän joskus jossain - YKSIN.

No, mutta kaksivuotisuus on tommosta ja ei se loppujen lopuksi kauaa kestä. Ja mäkin pääsen taas olemaan keskenäni. Joskus.

Voi ihme

Pyöräilin Vimmen kanssa postiin. Postin edessä parkkeeratessani fillaria, huomasin, että viereinen kukkakauppa oli jättänyt aika paljon kasvejaan ulos vaikka kauppa oli visusti kiinni. Ruukkukasveissa oli hinnat ja kaikki. Muistin nähneeni ne siinä ennenkin kaupan kiinni ollessa. Tämä Japani on ihmeellinen maa. Sekä Suomessa, että Ruotsissa ulos jätetyt ruukut joko pihistettäis kasveineen tai leviteltäisiin pitkin katua yön hiljaisina tunteina, kun känniläisyys on kulkijan keskimääräinen tila. Täällä ne pysyy hyllyillä ja joku ne siitä sitten asiallisesti ajallansa ostaa.

Pitääkö leikata itse?

Mun pitää varmaan vaihtaa kampaajaa. Kävin taas lyhentämässä tukkaa. Kampaaja oli sama kaveri kuin pitkän tukan pätkäsemisessä ja taaskaan se ei oikein osannut leikata tarpeeksi paljon. Pyysin erikseen "lyhyemmäksi" pariin otteeseen, mutta sitten jossain vaiheessa ei vaan raski enää vaatia. Kun ei ole sitä yhteistä kieltäkään. Hah!

No - elän nyt taas tämän tukan kanssa kuukauden päivät. Jos vastaan tulee hyvin leikattu lyhyt tukka naisen päässä, niin aion kysyä missä semmosia saa. Tuossa varovaisessa kampaajassa on se hyvä puoli, että se on tosi halpa ja siellä soi aina raskas rokki poikien saksiessa.

Ostoksilla

Eilen osuin taas avaamisen aikaan eräälle tavaratalolle. Siellä kaupan aukeamista odottaville tarjottiin teetä ja univormupukuinen nainen piipitti jotain rohkaisevaa (oma arvaus asian sisällöstä). Kauppa aukesi ja ihmiset lähtivät ryntäilemään. Menin itse suoraa päätä ruokaosastolle hakemaan sitä "kunnonleipää", jota juuri siitä kaupasta saa - siis hapanruisleipää. Tämän hienon ostoskokemuksen viimeistelin käymämällä tavaratalon vessassa: lämmitetty istuin, pesut ja huuhtelut napin painalluksella.

Japanissa on asiat niin hienosti.


Tavaratalon lattia.

Kiiltääkö Stokkan lattia tällä lailla?

Hiki Cafe

Tämän Shibuyassa sijaitsevan kuppilan kohderyhmänä ovat tuskin suomalaiset, tai sitten niillä on sauna takahuoneessa.


Hiki cafe.

Ehkä 1v. tai sitten ei

Musta tuntuu, että tämä mun blogi on jo 1v. Mä en millään muista mikä oli päiväys, kun tämän jutun aloitin ja ekat päiväkirjamerkinnät ovat kadonneet jo taivaan tuuliin. Muutenkin on ajantaju hukassa. Mutta ei se mitään.

Lapsi istuu tässä sylissä ja kuuntelee "Mängging":iä (Baddingiä) samalla rokaten. "Luut kasaan Biithuuven"!

Samalla radallako koko ajan?

Ei muka tapahdu mitään, mutta silti tapahtuu koko ajan vaikka mitä.

Eilen kävin kampuksen urheilusalilla tutustumassa Aikido-kerhoon ja sain treenata muiden kanssa. Sen lisäksi sain luvan tulla vastakin treenamaan, vaikken olekkaan opiskelija, enkä vanha aikidohirmu ja voisin iän puolesta olla muutaman kanssatreenaajan äiti. Eksoottinen ulkomaalais-vanhus-lisäys siis heidän riveihinsä. Ehtona tulemiselleni on, että teen sen omalla vastuullani. En ole opiskelijavakuutuksella varustettu. Kivaa kuitenkin mennä sinne ryhmään takarivin sinnittelijäksi.

Tänään pyrähdin Vimmen kanssa Shinjukuun leikkikenttätapaamiseen (se on se alue Tokiota, missä se "Lost in Translation"-hotelli sijaitsee). Tapasimme sitä suomalaisten mammojen ja lasten ryhmää siellä pilvenpiirtäjien katveessa.

Virkakiljuja

Eilen illalla lapsi kiljui kurkku suorana ihan vaan viran puolesta. Kävimme tämän dialogiin:

Vimme: Iiiiiiiiiiiiiiiiiiik!!!

Liisa: Oletko pieni kiljukaula?

Vimme: Ei.

Liisa: Vaan...?

Vimme: Kiljuniska!

Eilen myös ukosti ensimmäistä kertaa täällä ollessa ja löysimme meitä lähimmästä kirjastosta lastenosastolta kirjan suomeksi!!! Mä en ollut uskoa silmiäni kun sen sieltä hyllyltä bongasin. Tokiossa kaikki on mahdollista.

Luonnon helmassa

Julistin tässä viime kerralla, että muita liikuntaharrastuksia ihminen ei tarvi yhdellä kertaa elämäänsä kuin lapsen raahaamisen. Kuinka ollakkaan lähdin sitten seuraavana päivänä reippailemaan luontoon naapureiden ja yhden japanilaisen hepun kanssa. Menimme ensin muutamalla junalla ja linja-autolla Tanzawaan ja siellä sitten kiipesimme vuorten rinteitä ylös alas. Oli ihan kiva että se lastenvaunu lapsineen oli jätetty kotiin viettämään laatuaikaa isänsä kanssa. Niitä vaunuja olis ollut pikkasen hankala hilata siellä juurakoissa. Päivän päätteeksi oli sellanen olo, että huhkittu oli. Mutta pitää sanoa erikseen, että oli hauskaa viettää päivä luonnossa - joskin ihmiskäsin istutetussa, mutta kuitenkin.


Fujikin näkyis, jos pilvet ei olis edessä. Ihan totta!

Voimailua

Mulle on hyvää kyytiä kasvamassa valtavat käsipatekset - tänäänkin raahasin Vimmeä vaunuissaan ylös ja alas Tokion metron rappusia. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas. Tunks, tunks, tunks, tunks... Selässäkin tuntuu. Ja reisissä. Toisaalta, aamupäivällä painelin Vimmen kanssa mun mummopyörällä "polvet-korvissa"-tyylillä yhteen leikkipuistotapaamiseen ja se lyyhistyminen meinas tulla jo sillä matkalla. Kuka tässä nyt enää muuta liikuntaharrastusta tarviikaan?

Vilustus

M on vilustunut. Nyt pidetään sankoin joukoin peukkuja ettemme me muut sairastu samaan tautiin.

Kassalla huudetaan

Lapsi jostain syystä saa aina kaupan kassalla kriisin. Joka kerta maksutapahtuman yhteydessä saan kuunnella kaverin huutoa. Olen yrittänyt kertoa hänelle, mitä kassa-asia pitää sisällään ja kuinka se väistämättä kuuluu kaupassa käymiseen. Lapsella on jopa eräässä suosimassaan lastenkirjassa kuvattuna vastaava tilanne. Siitä huolimatta huuto on aina läsnä, kun allekirjoittanut toimittaa asioitaan kassalla. Alan jo jotenkin tottua siihen.

Tässä on tällainen dokumenttitaltiointi mun uudesta tukasta. Pidän tukkaa enemmän tai vähemmän pysty- ja seka-asennossa. Tässä kuvassa se näyttää pelottavalla tavalla Elvis-tukalta.


Omakuva.

Toukuun lapset

Jostain syystä elämääni on kertynyt paljon ihmisiä, jotka ovat syntyneet toukokuussa. Härkiä koko lauma. Paitsi se yksi toukokuinen kaksos-tapaus (ja toinenkin, kun tarkemmin miettii), jolla on väärät kartat :-P (voi jehna mä rakastan insidejuttuja, joissa ei ole mitään pointtii). Nyt siis, nimenomaan tässä ja nyt, veljeni ja erään nuoremman ystäväni syntymäpäivänä, toivotan kaikille toukokuun lapsille hyvää alkavaa vuotta ja mitä mainiointa syntymäpäivää.

Ei kerro mitään

Toivottaisin tässä hyvää äitienpäivää äidilleni, jos tietäisin hänen lukevan tätä blogia näinä aikoina, mutta hän on Aafrikassa, eikä lue blogeja. Siksi en sano mitään.
"En kerro mitään", niinku Vimme asian ilmaisee kun häneltä kysyy, että "Mitä sanoit?". Mikä sekin on todella svedupellekysymys. Kuka tervehenkinen suomalainen sanoo "Mitä sanoit?" sen sijaan kun voi kysyä ytimekkäästi "Mitä?". Mutta svedusannonnoista on vaikea päästä eroon sen jälkeen, kun ne ovat repertuariin tulleet. Edelleen sanon tosta vaan "aaa-A", "niin":in sijaan, kun puhun ihmisten kanssa ja muuta sellasta - niinkuin juuri se "Mitä sanoit?".

Ei ole ihme että lapsi sinnikkäästi aina vastaa, että ei kerro mitään.

Välttelen veistä

Se sormi jota leikkelin veitsellä joutessani on parantunut todella hienosti. Nyt olen rohjennut jo viettää aikoja ilman kääröjä. Sitä nimenomaista veistä olen visusti vältellyt.

Jos näkisin tällaisen (kylläkin parantuneen) haavan jonkun toisen ihmisen kädessä, niin mulle tulis sellainen voimakas "yäk"-olo. En tykkää sormionnettumuusjutuista, enkä varsinkaan kynsijutuista. Tässä tapauksessa on molempaa ainesta.

Leevi-ja-liivi & kahvierhe

Täällä kuunnellaan taas "Leevi-ja-Liivi":ä lapsen toiveesta. Onko Göstan sanoitukset sopivaa kuunneltavaa kasvavalle pojalle? Aivan sama. Lapsi istuu tyytyväisenä hetken ja mä voin naputella näitä tärkeitä asioitani kaikkien luettavaksi.

Ostin vahingossa suodatinjauhatuskahvia murukahvin sijaan (kas kun ne tekstit oli vain japaniksi siinä pussin kyljessä). Ei hätää: kaupasta löytyi yhden mukillisen kokoinen suodatin ja papereita siihen. Nyt mulle voi lähettää pakettikaupalla Suomesta Pauligin Cafe Parisiennee!

Enkelit voittaa

Pienenä katsoin tyytyväisenä telkkarista sekä Charlien enkeleitä, että Starsky & Hutchia. Nyt vähän isompana olen katsonut niistä tehdyt leffat ja pitää sanoa, että enkelit voittaa mennen tullen tässä kisassa. Ehkä se, että tytöt monottaa pahoja poikia tekee nimenomaan tässä laatuelokuvien kategoriassa leffoista enemmän muhun vetoavia.

Japanilainen tehokkuus

Eilen olimme M:n duunin kanssa joenrannassa grillaamassa. Oikeammin, en itse grillannut mitään, enkä muutenkaan edesauttanut asioitten hoitumista. Hohhailin vaan vieressä ja hämmästelin japanilaista asioittenhoitotehokkuutta. Kuten kuvasta näkyy, oli pojilla pelit ja vehkeet mukana. Grillaustoimipiste koottiin, sitten grillattiin, juotiin ja syötiin, sen jälkeen kamat koottiin taas kasaan ja roskat kerättiin hyvässä järjestyksessä.

Suomalaisilla vapunjuhlijoilla olisi paljon oppimista japanilaisten asiallisesta tyylistä. Mainittakoon tässä erikseen, että vappukondis oli läsnä monissa joenrannan seurueissa. Siellä rannalla oli valtavasti porukkaa.


Rillijuhula.

Mielestäni näin paljon vaivaa pitääkseni itseni suojassa auringolta, mutta onnistuin silti polttamaan nahkaani. Sama juttu joka vuosi. Ei ihme näillä rypyillä, että ihmiset kysyy olenko lapsen isoäiti!

Kunnon-ihmiset

Mun mielestä on jostain syystä noloa huomata päivän myötä, että olen pukenut lapsen ja itseni yhteneväisesti Marimekon raitapaitoihin tai pallopaitoihin. Yritän muistaessani pukea meille edes eri kuviot, jos ei muuta. Onneksi täällä harvat tietävät, että kyseessä on Marimekon tuotteet. Saati sitten ymmärtäisi sen valtavan "kunnon-ihmisyys"-sanoman, jonka nämä vaatteet pitävät sisällään.

Tässä pitää erikseen mainita, että pidän toki Mm:n tuotteista. Ja ulkomailla niihin on hauska pukeutua, muta se on nimenomaan se yhteneväisyys mikä häiritsee.

Enivei - se "kunnon-ihminen"-käsite pitää tässä nyt selvittää: joskus kauan sitten eräs Pohjanlahden yli kulkeva matkustajalaiva ajoi karille. Kukaan ei edes luokkaantunut, mikä on kivaa. Laivassa matkustaneita haastateltiin. Paksumpi ikänainen selitti tuohtuneena haastattelijalle kuinka humalaiset kekkulit (tuskin käytti juuri tuota sanaa) olivat etuilleet heitä "kunnon-ihmisiä" pelastushelikoptereihin. Siitä hetkestä lähtien se "kunnon-ihmisyys" on merkinnyt jotain tavalla tai toisella epäilyttavää mun termistössä. Kunnon-ihmiset ovat niitä, jotka itse pitävät itseään niinä valittuina ja kaikki muut joutaa sinne mihin aurinko ei koskaan paista - tai vastaavaan kohteeseen.

Ja huvittavinta tässä tietenkin on se, että pidän itseäni sen oikean ja asiallisen elämäntyylin kannattajana ja kaikki muut tyylit on jotenkin vääriä. Minussakin siis asuu pieni kunnon-ihminen.

Mitä lie myrkkyjä

Täällä on pesukoneessa valittavana vain yksi pesulämpötila: 30 astetta Celsiusta. Se tuntui hassulta aluksi, sillä valkopyykki pitää pestä vähintään kuudessakympissä, muuten menee maailma sekaisin ja vaatteet kellastuu. Nyt ihan muinamiehinä käytän mitä-lie superliuottimia ja valkaisumyrkkyjä, jotka pesee pyykin kuin pyykin melkein yhtä puhtaaksi kolmessakympissa kuin kotoaineet kuumemmissa lämpötiloissa. Kun ei ymmärrä mitä myrkkyjä purkinkyljessä on lueteltuna, niin ei voi aktiivisesti tuntea valtavaa ympäristösyyllisyyttäkään. Tai voi jos niille linjoille lähtee, mutta empäs lähde.


Pesukone.

Sitten jotain ihan muuta: hankimme tänään kirjastokortit.

Päivän retki

Tänään katsoimme taas uuden vihreän pläntin Tokion kartalta (kylläkin Yokohaman puolella) ja suuntasimme sinne. Pläntti oli sopivasti M:n duunin suunnalla - piti nimittäin käydä sielläkin. Paikka osoittautui Kodomo-no-kuni puistoksi, joka on hallitsevan keisariparin avioliiton vihkimisen kunniaksi vuonna 1959 perustettu. Se on valtavan suuri alue täynnä kaikenlaista aktiviteettiä lapsille. Vimme piti paikasta kovastikkin. Lapsi pääsi muun muassa tökkimään lehmiä, kaneja ja marsuja. Meistä aikuisista oli kivaa olla vihreyden keskellä.

Ai niin: Hauskaa Vappua kaikille!

Kotiäiti synkissä mietteissä

Juna suistuu kiskoiltaan, kun kuljettaja hurjastelee pysyäkseen aikataulussa. Yli sata kuolee ja monia, monia loukkaantuu.

Linja-auton kuljettaja pistää ikkunaa kiinni ajaessaan ja menettää ajoneuvon hallinnan. Tapahtuu törmäys ja taas ihmisiä kuolee.

Ihmisiä kuolee koko ajan johonkin. Omassa elämässä kuolema on kaukainen, kylläkin olemassaoleva fakta, jota vielä ei ole kuitenkaan aktiivisesti aika ajatella. Todellisuudessa potentiaalinen oma kuolema on läsnä ihmisen elämässä joka hetki ja jos ihminen ymmärtäisi miten todellisena se seuraa häntä, niin hän toimisi varmasti monessa tilanteessa toisin. Kaikki luonteensa mukaan - toinen eläisi rohkeammin, toinen jättäisi nekin vähät tekemättä, mitä tavallisesti tekee, jotta säästyisi "ennenaikaiselta" kuolemalta.

Elämä itse voi olla niin hornaa, että kuolema ei enää pelota vaan siihen hakeutuu. Mielessäni mietin (tällä kertaa) niitä lukematomia lapsia, jotka elävät Thaimaassa seksiteollisuuden orjina. Joku on niistä lapsista jokaisen sisällään kantanut ja maailmaan synnyttänyt. Joku on niistä jokaisen, syystä tai toisesta, tavalla tai toisella hylännyt. Monet nimettömät käyvät käyttämässä heitä hyväkseen (ja nimetytkin, niinku se suomalainen limanuljaska). Millaiseksi muodostuu niiden hyväksikäytettyjen lasten aikuinen elämä? Millaisia hirviöaikusia heistä kasvaa?

Arrrrrgh... päässä rupee paistumaan, kun tätä ajaspolkua seuraa. Hornaa, hornaa!!!

Suuret tunteet

Ihmisen kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa valtavat - tavallisesti ne raskaammat - tunteensa tiettyyn aikaan kuukaudesta. Jos vois pistää sen tunneosaston Off-tilaan muutamaksi päiväksi joka kuu, niin paljolta säästyis. Kaikella muulla ikävällä luonnontoiminnalla tuntuu olevan joku funktio ja selitys. Tyyliin: sääsket on linnun ruokaa. Mikä on koko PMS:n pointti?

Aamulla kauppaan

Jos onnistuu ruokakaupan avautuessa menemään ostoksille, on täällä tärkeän näköisiä kauppahenkilöitä ovella toivottamassa asiakkaan tervetulleeksi.

Oletan siis näin. Voihan olla niinkin, että ovella kumartelevat miehet toivottivat hymyssäsuin mut alimpaan helvettiin ja mä vaan kumartelin takas. Mutta jotenkin rohkenen luottaa japanilaiseen ystävällisyyteen sen verran, että sanon heidän toivotelleen kivoja.

Kaiken päälle nainen virkapuvussa ojensi mulle omin kätösin ostoskorin ja sitten menin iloisena haalimaan tavaroita hyllyiltä.

Muina vuorokauden aikoina näitä henkilöitä ei ovella näy.

Tukka pois ja mikään ei idä

Aikaisemmin mainostamani yritys idättää apilaa ja muuta ei onnistunut sittenkään. Pidin multaa liian kosteana ja koko helahoito mätäni ja homehtui. En siitä lannistunut, vaan kylvin uudet siemenet. Niistä itikin jotain, mutta se jokin kuihtui pois, koska multa ei tällä kertaa ollut tarpeeksi kosteaa. Nyt sitten arvon, että pitäiskö kokeilla onneaan kylvöasian suhteen vielä kerran.

Tänään leikkautin tukkani ihan lyhyeksi. Menin kampaajalle ja latelin liikkeen ovelta japanin sanat: leikkaus (katto), pesu (shampuu) ja lyhyt(shooto). Sitten näytin pari kuvaa Mia Farrowsta Rosemary's Baby tukassaan. Kampaajakaveri oli ihan et' mitä tää nainen haluu. Sitten se ryhtyi toimeen ja nyt on letit hornasta jossain tokiolaisessa roskiksessa. Tukan leikkuu ei tuonut mukanaan toivomaani parannusta ulkonäköön, mutta ei se mitään - helppohoitoisempi vaihtoehto tämä kuitenkin on ja persoonallisuushan painaa vaa'assa enemmän kuin ulkonäkö. Eikö painakkin?

Maailmankansalainen

Tänään luin tokiolaisessa junassa matkustaessani Jonas Hassen Khemirin ruotsiksi kirjoittamaa "Ett öga rött"-kirjaa ja olin valtavissa maailmankansalaisuuden tiloissa. Jos olisin siihen samaan syssyyn kuunnellut korvalapuilla vielä vaikka saksalaisia schlagereita tai aboriginaalien kansanmusaa, niin kosmopoliitin leima olis lyöty muhun taivaallisen käden toimesta ihan välittömästi.

Olin matkalla paperimuseoon ja siellä kävinkin. Oli kivaa viettää aikaa ihan keskenänsä.

Ei

Vimmen vakiovastaus ihan mihin tahansa ehdotukseen on tätä nykyä "ei". Joskus se sanotaan vaan ihan viran puolesta, toisinaan hyvinkin suurella vakavuudella ja voimallisen huudon säestämänä. Tämä on varmaan sitä uhmaikää.

Kypärä päässä

Vimme on todella ihastunut pyöräilykypäräänsä. Se pitää sitä mielellään päässä ihan missä ja milloin vain. Kun peilistä näyttää hänelle "kuinka hieno" se kypärä on hänen päässään, niin kaverille tulee muikea hymy naamalle ja hän katselee tyytyväisenä kuvajaistaan. Kivaa ettei tarvitse tapella sen kypärän päässä pysymisen kanssa. Toistaiseksi.

Perkele!

Eilen valkosipulin kynsiä "hienolla-japanilaisella-veitsellä" pilkkoessani viilsin palan vasemman etusormeni kyljestä. Verta tuli ja kokkaaminen loppui kuin seinään. Seisauttelin verentuloa (menestyksellä) jonkin aikaa ja Markus kääri tuppoa sormeen. Leikattu pala oli sen verran pieni, että sairaalaan en sen kanssa lähtenyt ja vielä kun se verentulo todellakin loppui, niin siksikään en mennyt. Nyt sormea särkee ja jomottaa, mutta se paranee samalla. Kymmenen päivän päästä on sormi jo varmaan näppälykelpoinen.

Mutta kyllä harmitti. Perkelettä tuli mielessä sanottua aika monesti. Aion hankkia jonkun vähemmän hienon ja vaarattomamman veitsen arkipilkkomiseen.

Voitot suosikeille

Jossain vaiheessa elämääni rupesin seuraamaan lätkän MM-kisoja vuosittain. Lätkää on kiva katsoa tv:stä ja Suomi pärjää siinä kohtuullisen hyvin, mikä tekee katsomisen mielenkiintoiseksi. Nyt viime vuosina, kun tv:tä ei ole ollut, niin ei ole kisojakaan tullut aktiivisesti seurattua, kuin vain tuloksia netistä tarkistaen. Samalla puolihuolimattomalla intensiteetillä seuraan myös mitä kuuluu Suomen ja Ruotsin liigoille. Kas, tänä vuonna molempien maiden suosikkini, Kärpät ja Frölunda Indians voittivat kunkin maan mestaruuden. Malja sille!

Kuva fillarista ja pelon tunnustaminen

Täs on tää mun hieno yksvaihteinen, käsijarruinen polkupyörä. Nyt passaa!


Tokiofillari.

Tänään muistin mikä on yksi suurimmista peloista elämässäni, se kuoppa, jonka vältteleminen useimmiten aiheuttaa mulle eniten paranoiaa ja tuskaa - ja juuri sitä itse aiheutettua sorttia. Mä en nimittäin kestä sitä, että mua pidetään tyhmänä.

Hiihoo, sanoo kaikki, kuka nyt siitä pitäisi.

Totta - ei kukaan.

Huomaan vain, että omasta mielestäni ikävimmät tilanteet tähän astisessa elämässä ovat sisältäneet sen, että joko kuvittelen jonkun pitävän mua tyhmänä tai joku faktisesti pitää mua tyhmänä ja ilmaisee sen.

Polkupyörät

Eilen katsoimme dvd:ltä "Hellboy"-leffan ja se oli paljon parempi kuin osasin odottaa. Pitää tunnustaa, etten ole koskaan Hellboy-sarjakuvia lukenut. Ties vaikka tämä leffa olis täyttä skeidaa sarjakuviin verrattuna. No, mutta tässä tietämättömyydessäni sanon, et' kandee katsoo, jos sarjakuvaleffoista tykkää.

Tänään hankimme polkupyörät ja toiseen pyörään lastenistuimen. Vimmelle hankimme kypärän, vaikka lapset täällä istuu suurimmaksi osaksi istuimissaan ihan ilman kypärää. Ainoa aikuinen, jolla olen nähnyt täällä pyöräilykypärän oli suomalainen. Satulaa täällä pidetään paljon matalammalla, kuin kaukana kotimaissamme. Joudumme siis totuttelemaan polvet korvissa polkemiseen. Ei se mitään. Muutenkin on hyvä pitää vauhti hillittynä ja asenne varoivaisena kuin tuolla tokiolaisten keskellä viilettää.

Läpinäkyvä näyttö

Inspiroiduin tästä Geisha Asobin linkistä tekemään oman nopean version läpinäkyvästä näytöstä. Pitää joskus ajan kanssa tehdä hienompi.


Tekniikka senkun kehittyy.

Tästä on hyvä jatkaa

Tokio on alkanyt vihertää kirsikankukka-ajan jälkeen. Tänäänkin on sellaset kakskyt astetta lämmintä. Parvekkeen ovea voi pitää auki, ilman että vilu tulee. Kyllä on ihanaa! Siis I H A N A A!!!

Mä olen taas pohtinut sitä, kuinka valtava vaikutus ihmisen ajatuksilla on hänen elämänsä laatuun. Ja tätä jauhaessani miettinyt juuri omaa elämääni, joka tyynesti kiertää mamaradalla päivästä toiseen.

Mulla ei ole mitään valittamista olossani, mutta näen sen, kuinka halutessaan voisin olla kovinkin tyytymätön elämääni. En ole enää mikään eilisen teeren poika ja tähän astiset maalliset saavutukseni ovat varsin vaatimattomat, jos näin perinteisesti yhteiskunnan ja mahdollisten kateellisten naapureiden silmillä asiaa tarkastellaan. Mutta mä olen ihan sees ja tähän asti eletty elämäni tuottaa minulle iloa, kun sitä näin "tikulla-silmään"-tyyppisesti tarkastelen. Tietty olen mokannut ja juttuja olis voinut jättää väliinkin, mutta kokonaisuus on asiallinen ja tästä on hyvä jatkaa.

Hyvää syntymäpäivää

Hyvää syntymäpäivää kumppani armain.

Väsymys on keskuudessamme taas ihan uudella tavalla: lapsi on ottanut tavakseen herätä puoli kuudelta aamuisin. Jotenkin sitä ihminen ei osaa mennä nukkumaan niin aikaisin, että olisi sillon aamun neitseellisinä tunteina parhaimmillaan ja silmät kirkkaina.

Sissa!

Vieraamme lähtivät tänään. Markus saattoi heidät lentokentälle ja hukkasi reppunsa junaan sillä reissulla. Onneksi reppu löytyi ja mitään ei ollut sieltä hävinnyt, mikä oli hyvä, sillä repussa oli mm. Markuksen tietokone.

Nyt on vähän haikea mieli (sateinen päivä) ja totuttelemme taas arjen rutiineihin. Ja vaikka kahden 2v:n kanssa on varsin työlästä harrastaa turistitoimintaa, niin on se hauskaakin:

2v. nro 1 näkee kissan ja sanoo: "Sissa!"

Se rupeaa naurattamaan 2v. nro 2:sta kovasti ja hän sanoo: "Hihha! Hahhu!" (käyttää itse kissasta ilmaisua "kihha").

Maanjäristys taas

Suomen vieraamme pääsivät kokemaan maanjäristyksen. Tällä kertaa se oli enemmän keinumistyyppinen elämys kuin tärinää. Sitä ei olisi välttämättä edes huomannut, elleivät talo ja talon edessä oleva puu olisi keinuneet eri suuntiin. Parvekkeen liukuovet kolisivat myös vähän.


Tämän kertainen tärinä.

Kioto

Kiotossa ei temppelit lopu kesken. Niitä on yhteensä 1600. Kävimme kolmessa niistä.


Valinnan varaa.

Matkaisäntä väsähti

Tänään lapset nukkuivat päiväunensa tasan yht'aikaa ja näin äidit & kotirouvat saattoivat toimittaa asioitansa näppärästi tuolla kaupungilla.


Untenmailla.

Kawai

Aiheutimme hysteriaa japanilaisten keskuudessa pukemalla lapset samanlaisiin vaatteisiin. Heitä kuvattiin ja kuvattiin. Tädit huusi matkankin päästä "kawai" (söpö).

Lapset tarkkailevat Tokiota.

Päivän spurtti

Vimme viilettää vauhdilla temppelin pihalla.


Vimme viilettää.

Muuta tekemistä

Nyt kun olen vieraittemme emäntänä seuraavat pari viikkoa ja teillä, rakkaat lukijani, ei tule olemaan tätä säännöllistä viihdytyksen lähdettä päivitettynä normaaliin tahtiin, niin voitte viihdyttää itseänne vaikka The Lemmings-klassikkopelillä. Ja jos meinaa mennä hermo sitä pelatessa, niin tässä on ratkaisusaitin linkki.

Meille tulee vieraita!

Hei hou! Ensimmäiset vartavasten meitä katsomaan tulevat vieraat Suomesta saapuvat keskuuteemme huomenna. Mä olen täällä esivalmistellut lounassoppaa jet-läggisille.

Vimme on viettänyt paljon aikaa tänään suuttumalla emoalukselle. Suurimpana syynä on ollut se, etten ole suostunut antamaan hänelle "unituttia" keskellä päivää. Asiasta keskustellaan tunteella viiden minuutin välein. Luulenpa, että tuttivierotus on edessä, kun vieraat palaavat Suomeen. Päästään siitäkin vaivasta.

Grillijuhlat

Tänään on ollut sateinen maanantai. Markuksen duunilla oli tänään määrä olla grillijuhlat kampuksen nurtsilla, mutta juhla siirrettiin sisätiloihin ja ruokaa keitettiin grillaamisen sijaan kun sitä sadetta sieltä taivaalta tuli, eikä loppua näkynyt.

Otin Vimme-Show:n kanssa osaa tähän tapahtumaan ja pitää sanoa, että lapsi on todella reipas juhlija. Ja pitää sanoa myös että allekirjoittaneella se juhliminen ei merkitse enää ollenkaan samaa kuin muutama vuosi sitten. Tähän voi sitten loppukaneetiksi heittää sen kuluneen fraasin, että aikansa kutakin ja juhlia vielä elämässään ehtii tämän "äiti-ja-kotirouva"-periodin jälkeenkin.

Heli-vili-hou

Heli-vili-hou on Vimmen nimi "Highway to hell"-biisille. Kappale vetoaa kaveriin. Onhan se sellainen reipashenkinen laulu.

Eilen kävimme hakemassa lisää ruisleipää ja voi pojat, siellä oli kunnon hapan ruislimppu. Lapussa luki nimi sekä japaniksi, että suomeksi. Mä olin ihan tiloissa. Myyjä sai viihdettä osakseen seuratessaan tunnetilaa kassan takaa. Ja nytkin olen ihan et', kun se leipä on niin hyvää.

Pääsiäinen

Hyvänen aika, sehän on pääsiäinen! Täällä niin helposti jää jotenkin pienemmälle huomiolle nuo kirkkovuoden suuremmat juhlat, pienemmistä puhumattakaan. Nyt kun pääsiäinen tuli mieleen, niin tuli myös se sellainen Mignonmunan himo, joka kuuluu Suomessa ollessa ihmisen pääsiäistoimintoihin. Et vaikka se pääsiäisen sanoma ei sinänsä hirveesti kosketa, niin pääsiäismunat kyllä kelpaa.

Kukkivia puita

Magnolia.

Kirsikankukinnan aika lähestyy. Sitä odottaessa voi ihastella siellä täällä esiintyviä magnoliapuita. Ne näyttävät pelottavan ja kauniin sekoitukselta. Suuret valkoiset kukat ovat kuin ansaan jääneitä pikku-kummituksia. Läheltä kun yhtä kukkaa tarkastelee, kokee ihminen kauneuden kokemuksen. Jos mulla olis puutarha, niin magnolian sinne istuttaisin.

Tokiosta löytyy

Tokiosta voi ostaa tuoretta jälkiuunileipää! Ja mä olin jo ihan et' Göteborgissakin, kun lähikaupasta sai vasserin jälkkäriä. Kinokuniya leipoo suomalaisilla opeilla sitä maailman parasta leipää. Eiks oo hienoo! Jossain täällä kuulemma myydään karjalanpiirakoitakin.

Tänään Nokian yksikkö siirtyy Helsinkiin. Reipasta mieltä muuttoon!

Kotirouva idättelee

Ostin yks päivä sadajeninkaupasta siemeniä. Yhden pussin kuvassa olevat kasvit näyttivät apiloilta (kuviin pitää luottaa kun se lukutaito on heikonlainen) ja niitä olen idätellyt ikkunanlaudalla. Nyt mullasta puskee ylös pari sinnikästä itua. Saa nähdä mihin tämä johtaa. Liekkö mulla oikein mittavatkin apilaviljelmät parvekkeella ennen kuin kesä kunnolla saa.

Lastentalossa

Rumpali.

Tänään vein lapsen taas "lastentaloon". Lapsi oli siitä hyvinkin innoissaan. Taas juostiin, kiivettiin, leikittiin, hakattiin rumpuja. Se on loistava paikka antaa lapsen purkaa sitä loputonta energiaansa.

Eräs pienempi kansalainen lähestyi Vimmeä ja silitti hartaasti Vimmen tukkaa. Silittäjän äiti huokaili Vimmen blondeja hiuksia. Pohjoinen eksotiikka siis vetosi tänään kanssaihmisiin.

Danny jatkoa

Sain selvyyttä Danny-asiaan. Se pitää kuitenkin mainita että ei tullut Danny itse kertomaan. Mutta asia on siis näin, että molempiin naisiin se Danny lihallista suhdetta ylläpitänyt yhtä aikaa. Toiseen varmaan pääasiassa finanssi- ja toiseen missiominaisuuksien takia. Ainoa hämmentyneeksi jättävä kysymys tässä enää on se, että mikä ihme siinä Dannyssa on niin hienoo, että nämä naiset sietivät toisiaan reviireillään?

Täällä todellisessa elämässä emoalus on jatkuvasti kytkettynä siihen poikasalukseen. Nytkin tyyppi istuu täs sylissä ja esittää kaikenlaisia vaatimuksia tavaroiden maasta noukkimisesta musiikkitoiveisiin (tällä kertaa Eppu Normaali). Mä sanon että bis bald.

Sadepäivä

Tässä kuva nuoresta miehestä täydessä sadevarustuksessa. Toissapäivänä satoi.


Sade-Vimpula.

Peessistä peessiin

Kirjoitin päivällä jo jotain näppärää tähän blogiini, mutta se juttu katosi matkalla julkisuuteen ja en sitten kerennyt enää rekonstruioida tarinaani, kun se lapsi heräsi päiväuniltaan. Nyt lapsi on yöunilla.

Vuokranantajamme toimitti meille (ja kaikille asuntolan asukkaille) uudet verhot ja patjat. Nyt passaa. Suhtauduin skeptisesti verhoihin, sillä ne näyttivät yhtä apeilta kuin edelliset (peessi-peessistä siirryimme peessi-harmaaseen), mutta nyt kun ne tuossa roikkuvat, niin ne näyttävät paljon paremmilta kuin ne vanhat tunkkaset kankaat.

Tuska iski

Lapsella oli viime yönä korva kipeenä. Hän onnistui kuitenkin nukkumaan särkylääkkeen avulla läpi yön ja nyt vaikuttaa siltä, että korvakipu on ohitse. (Katson vielä sillä silmällä, et jos se siellä vielä vaanii). Olisin todella kiitollinen jos kipu olis veks, sillä mitä vähemmän antibioottikuureja lapsi (tai kukaan muukaan) syö, niin sen parempi.

Sitä tulee vähän se sellainen hämmentynyt olo, kun keskenänsä Japanissa miettii, et' mihin täs nyt lähtis tän huutavan kanssa. Nyt on kuitenkin reitit katsottuna lähimmälle öisin päivystävälle poliklinikalle, jos tuska iskee taas. Olemme valmiina.

Dannyn arvoitus... ja karvoitus

Yleisön valtavasta vastustuksesta huolimatta mun on nyt julkaistava nämä kaksi kuvaa Dannyn arkistoista. Mies on tässä ensimmäisessä kuvassa kaverinsa Pepen kanssa kivasti valokuva-automaatissa naureskelemassa. Emmekö me kaikki ole ottaneet vastaanvanlaisia kuvia jonkun teinarikaverin kanssa. Itse tein yhteissarjan ainakin Mallun kanssa... muita en muista. Ehkä olin vaan niin kännissä koko ajan, ettei jäänyt mieleen. Ha ha haaa.


Lippiskaverit.

Tämän seuraavan kuvan funktiota on vaikea ymmärtää. Miksi kukaan haluaa julkaista itsestään tekopartakuvaa muuta kuin joulupukkihengessä? Ehkä Dannylla on siihen perustellut syynsä. Pitikö todistaa, että "Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville"? Mitäs sanot Danny?


Karhunkieltä leuassa.

Danny on varsin yäks, vaikka pidänkin hänen "Seikkailija" ja "Pelkkää tulta" biiseistä. Ja maailmani olisi toden totta köyhempi ilman "Kuusamo"-spektaakkelia. Joskus on kuunneltava, kun Danny toteaa huilujen tahdittaessa, että: "Kaikilla on kiire, ei minnekkään". Ei kuitenkaan ihan joka päivä.

Mut sitten tulee mieleen se Armi. Mikä se juttu nyt oli? Eikö Danny ole ollut naimisissa sen yhden tumman naisen kanssa jo ties kuinka kauan? Ja oli naimisissa sen Armi-episodin aikaankin. Turha tulla Dannyn väittämään, että "oltiin vaan ystäviä", kun Armista puhutaan. Eikö se iso mies särkenyt Armin sydämen, vai miksi se Armi sitten ratkes ryyppäämään? Sellainen suloinen, hentoääninen nainen! Mun mielestä Danny vois tulla tänne mun blogiin rohkeasti kertomaan koko tarinan, niin kuin se on. Älä ujostele. Emme tuomitse vaan ymmärrämme.

Räkäpäät

Niin se kumppani lähti räkä roiskuen työmatkalle ja me jäimme tänne flunssa-Vimmen kanssa viettämään laatuaikaa. Eiköhän se tästä vielä iloksi muutu.


Vimpula.

Aina ei voi ymmärtää

Joillakin paikallisilla on syvä usko siihen, että jos jotain toistaa japaniksi tarpeeksi monta kertaa kenelle tahansa, niin kyllä se jossain vaiheessa asian ymmärtää.

Eilen kävin vuokraamassa leffoja ja Markuksen vuokrakorttia käyttäessäni mulle ruvettiin kertomaan asiaa, jota en ymmärtänyt, vaikka se poika hyvin kielellänsä artikuloikin. "Wakarimasen(en ymmärrä)", sanoin hänelle aika monesti ja hän sinnikkäästi siitä huolimatta toisti asiaa. Jossain vaiheessa hän sitten luovutti ja haki monisteen, jossa luki englanniksi, että kortti on henkilökohtainen. "Olisit heti sanonut", oli se mun päällimmäinen ajatus siinä tilanteessa - olin nimittäin aikaisemmin menestyksekkäästi vuokrannut Markuksen kortilla vilmejä samasta mestasta.

No, piti ostaa oma kortti. Eipä tule enää sanomista.

Sairaus on edelleen keskuudessamme. Lapsen räkätilanne on pysynyt ennallaan: tavaraa tulee koko ajan ja lapsi potee. Kuume meni onneksi jo pois. Markus lähtee huomenna Taiwaniin. Hänkin on kipeä, mutta lähtee silti. Toivomme kaikille pikaista paranemista. Alkaa tämä sisällä olo ahistaa.

Emme haistaneet

Luoja tietää kuinka kauan lapsella oli tänä aamuna kakka housussa, kun perheen nenäntukkoisuus oli sitä luokkaa, että tuotteen ilmestymistä ei pystynyt aistein havaitsemaan. Eikä lapsi kokenut asiakseen ilmoittaa tapahtuneesta tällä kertaa.

Menetykset

Uuh, aah. Pieniltä tuntuu omat murheet kun kuulin että erään ystäväni kumppanin 19v. poika kuoli juuri leukemiaan. Lapsi oli miehen ainoa. Surun määrä on varmaan valtava, kun oma lapsi kuolee, riippumatta siitä, minkä ikäiseksi se lapsi on elämässään ehtinyt elää.

Potilas

En muista milloin flunssa olis iskenyt muhun tällaisella voimalla. Jos ei synnytystä ja sen lieveilmiöitä lasketa, niin en muista millon olisin ollut näin kipee. Ei kai täs auta kuin potea.

Uusintaesitys

Katsoin "Lost in Translation":in uudestaan nyt muutaman kuukauden täällä Tokiossa asuttuani. Oli hauskaa, kun tunnisti paikkoja, jopa siinä määrin että tuli ihmetys, että miksi se taksi nyt tuota reittiä muka ajaa. Jos on kaupungilla juhlimassa ja mene sieltä Shinjukuun, jossa ihmisten hotelli sijaitsi, niin ei missään nimessä tarvi ajaa Rainbow Bridgen yli. Toisaalta, saattoihan se oli erikseen mainitsematon, varhaisen aamun sight seeing.

Vilustuminen on täällä laumamme vaivoina. Puhuminen on työlästa ja ääni on ku ilmestyskirjan pedolla. Onneksi Markus on kotona tänään, niin voin potea rauhassa.

Lukemista

Kaisa lähetti mulle Umayya Abu-Hannan kirjan "Nurinkurin". Suosittelen sitä kovasti kaikille. Se on hauskasti kirjoitettu ja viihdyttävä kirja, vaikka käsittelee myös vakavia asioita.

Nyt pitäis keksiä taas lukemista.

Neljän seinän sisällä

Lunta.

Sataa lunta. Lapsi on vilustunut ja omaa kurkkua kutittaa. Viihdytän lasta Sesame Streetin sivuilla.

2v.

Hyvää syntymäpäivää Vimme, maailman paras pieni poika!

Lapsi oli ihan ihmeissään aamulla tästä päivästä, jonka hössötyksen määrästä käytetään nimeä "syntymäpäivä". Lahjat tuntuivat kuitenkin olevan mieluisia ja tässä kun ilta saa, niin teemme Vimmen erästä lempiruokaa, pastaa ja pestoa. Se sortti ruokaa on vähän harvinaisempaa herkkua täällä päin maailmaa. Kakunkin ostamme, oli se kuin äklö tahansa. Lapsen pitää saada puhaltaa ne kaksi kynttiläänsä jonkun kakun päällä.


Syntymäpäiväsankari lippuja tutkimassa.


Vimme puhaltaa ne kaksi kynttiläänsä.

Hyvin nukuttu yö

Kunnon yöuni tekee ihmeitä.

Eilen illalla oli suuri väsymys läsnä. Päätin mennä Vimmen kanssa samaan aikaan nukkumaan ja yhdeksältä olin jo taju kankaalla. Nyt on levännyt olo. Pitäiskö mennä joka ilta yhdeksältä nukkumaan ja vielä sen lisäksi ruveta toimimaan mun Göteborgin aikaisen joogaopettajan reseptin mukaan: viideltä ylös ja matolle? Mitä mä menettäisin elämästäni, jos antaisin pois ne pari lapsetonta tuntia illan päätteeksi? No, sitä voimme luonamme miettiä.

Saimme paketin Suomesta. Siinä oli mm. brietä lapselle ja Fazerin Sinistä meille muille. Nam! Kiitos Nokialle pakkausten keskelle.

Mitä ajattelet, sitä olet

Katsoimme "Adaptation"-leffan toissailtana. Se oli tavattoman hyvä. Paras elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Siinä käsiteltiin muunmuassa yhtä mun lempiteemaa: olet se miksi määrittelet itsesi.

Leffan kaksoisveljet Donald ja Charlie olivat fyysisesti toistensa kopiot. Toinen koki habituksensa esteeksi tyytyväiselle elämälle - toinen eli tyytyväisenä elämäänsä täsmälleen samassa ulkokuoressa. Kummankin elämä oli heidän ajatustensa näköinen. Siksi, näin uskon, on äärettömän tärkeää olla tietoinen siitä, mitä sanoo ja ajattelee omasta itsestään.

Elokuvassa käsiteltiin paljon muutakin. Tämä nyt oli se mun suosikkiasia siinä kertomuksessa.

Yksittäispakattu

Mä en millään totu tähän täkäläiseen tapaan ylipakata kaikki. Jos ostat keksipaketin, on joka keksi pakkauksen sisällä vielä yksittäispakattu. Jenkki-purkka tyylisessä purukumipakkauksessa on joka purkkatyyny omassa metallipaperissa. Tuskin tarvii edes mainita, että naisten intiimituotteet ovat myös tarkkaan yksittäispakattuja, ja kaupan kassa vilauttaa ne vauhdilla pieneen paperipussiin ja teippaa sen kiinni, ettei tarvi muiden nähdä, kuinka näitä häpeällisiä tuotteita ihminen on joutunut ostamaan. Lasten vaipat eivät ole kuitenkaan yksittäispakattuja. Yhtäkaikki, roskaa tulee valtavasti.

Syyksi epäilen tätä kosteaa ilman alaa. Mulle on kerrottu, että kesän kosteimpina ja kuumimpina kuukausina pyykit ei kuivu ulkona vaikka päällään seisois. Kaikki homehtuu ja mätänee. Ja Suomeen palaavat Japanissa viipyneet haistetaan heti homeen hajuisiksi. Luojan kiitos mulla on se silittämisestä nauttimisen perversio todella vahvana, niin että pystyn jotenkin edesauttamaan sitä, että vaatteet pysyvät jonkinlaisessa kunnossa. Ehkä mun pitäis yksittäispakata ne.

Lelukaupan ihmeitä

Tänään vaivauduin taas shoppailemaan. Teemana oli Vimmen syntymäpäivälahja ja siksi suuntasin Uenossa sijaitsevaan suureen lelukauppaan, Yamashiroyaan. Kiersin kaikki n+1 kerrosta hämmästelemässä mitä kaikkea voi lelukaupasta löytää.

Niinku esimerkiksi nämä joka lapsen leluvarastoon kuuluvat jykevät aseet.

Aseet.

Ja natsinukkejen kuningatar, Aadolf oli siellä hyllyllä. Mä haluisin nähdä sen hyypiön, joka tämänkin tuotteen hymyssäsuin ostaa.

Aadolf.

Sitten löytyi barbeille vaihtovartalot. Et jos se oma barbi ei ole tarpeeksi uhkea povinen, niin sitä voi petrata.

Vaihtovartalot.

Tämä pehmoalien oli mun mielestä oikeastaan ihan söpö. Mut en nyt sitä itselleni ostanut, kun en ole kamalan innostunut pehmoleluista ylipäänsä.

Pehmoalien.

Marmati, marmati

Taas on katot peittyneet lumeen. Puut kukkii ja kalenteri lähestyy maaliskuuta. Missä se Japanin kevät sitten viipyy?

Rehellinen järjestys

Tuolla kulman takana, matkalla ruokakauppaan, on ollut hylätty polkupyörä nojailemassa muuriin melkein siitä lähtien, kun tulimme tänne. Pyörä on hyväkuntoisen näköinen, paitsi että kumit on tussuna ja lukkoa pyörässä ei ole ollenkaan. Olen mielenkiinnolla odottanut, häviääkö sen joskus tuosta.

Sen ohjaustangossa olevaan koriin alkoi kerääntyä roskaa. Tänään huomasin lykkiessä Vimmeä siitä ohitse: joku oli korjannut roskat korista pois, siirtänyt pyörän lähemmäs seinää ja asettanut sen tukevammin seisomaan. Ties vaikka pölytkin olisi siitä pyyhitty pois.

Muhun tekee lakkaamatta vaikutuksen tämä japanilainen rehellisyys ja järjestyksen ylläpito.

Kannatti mennä

Menimme tänään Vimmen kanssa tapaamaan muita suomalaisia äiti-lapsi/lapset-yksikköjä erääseen puistoon, jossa luumupuut olivat täydessä kukassa. Vimme nautti silminnähden siitä, että seura puhui todennäköistä samaa kieltä hänen kanssaan. (Ei ole taattua että kaksi-vuotiaat ymmärtää toisiaan, vaikka samaa kieltä muka puhuisivatkin). Siellä puiden katveessa istuessa ilma oli lämmin, vaikka tuuli melkein kuin Härkäsalmenkadulla konsanaan. (Härkäsalmenkatu on Raahessa ja mun henkilökohtaisissa mielikuvissa siellä tuulee aina lujaa ja yleensä vielä vastaan.) Sain vaihtaa kahdet ulkokakkavaipat (hip hip) ja sain kupillisen hyvää suodatinkahvia. Ja Runebergin tortun. Kannatti mennä.


Luumupuu.

Vieraassa sylissä

Vimme hankkiutui ihan omaehtoisesti eileniltaisen vieraamme syliin. Useamman kerrankin. Olimme todella hämmästyneitä M:n kanssa. Asiaan vaikutti varmasti henkilön viehättävän persoonallisuuden lisäksi se, että hän puhui Suomea. Kyllähän se helpottaa lähestymistä kovasti, jos kohdetta on helppo ymmärtää.

Sadan jenin kauppa

Täällä Japanissa on mainioita "Sadan jenin kauppoja" - myymälöitä, joissa myydään vaikka mitä ja suurin osa tuotteista lähtee sadan jenin hintaan ulos. (Päivän kurssi Forexilla: 100 jeniä on 0,71 euroa). Tavaran kirjoon sisältyy alusvaatteita, keittiötarpeita, astioita, leikkikaluja, toimistotavaraa, pesuaineita yms. Paljon on hyllyillä sellaista, mitä ihminen ei ostais edes sadalla jenillä - niinku ne söpöt koriste-esineet. Aikamoinen määrä on myös sellaista, mitä ihminen on sieltä jo hankkinut: niitä astioita, tukkakuminauhoja, hiekkalaatikkoleluja, paperia, pesusieniä, syömäpuikkoja ja varmaan muutakin. Tänään kävin hakemassa sieltä kaksi juomalasia.

Taas turistina

Eilen en mennyt hukkateille matkalla tapaamiseen ja nyt on ne suomalaiset matkaajat tavattu. Kävimme yhdessä ajelulla Yuri-kamome-reitillä. Se kulkee Rainbow Bridgeä pitkin ihmisenvoimin rakennetulle saarelle, jossa on mielenkiintoista arkkitehtuuria, huvitteluyksikköjä (maailmanpyörää yms.)
sun muuta.

Matkustimme linjan päästäpäähän nousematta junasta. Jos ajelee linjalla vain katsoakseen miltä siellä saarella näyttää, niin kannattaa lähtöasemalta ostaa lippu vain seuraavalle asemalle ja nousta sillä asemalle pois junan palatessa lähtöruutuun. Näin säästyy monta jeniä sakeen ja muihin oleellisuuksiin. Tämän vihjeen toimitti meille uusien suomalaisten tuttavuuksiemme kautta joku Marko. Kiitos Markolle.

Kävimme myös Dentsu Buildingin näköala hisseillä ajelemassa.

Hienoja Tokio elämyksiä.

Nukke papelli

Katot ovat taas lumen peitossa! Eikö sen kevään pitänyt olla tulossa? Tuleeko täälläkin niitä toukokuisia räntäsadeyllätyksiä?

Tässä teille ihailtavaksi tuore kuva Vimmestä. Hän istuu tässä sylissäni ja hokee: "Nukke papelli". Tämä viittaa paperdollheaven-saittiin, missä voi viettää loputtomiin aikaansa, pukien kansainvälisiä julkkiksia erilaisiin asukokonaisuuksiin. Vimmen mielestä saitti on kovastikkin viihdyttävä.


Vimme.