Luin juuri loppuun Hannu Mäkelän "Isä"-kirjan. En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Mäkelän kirjaa, vaikka kirjailijan nimi olikin tuttu. Tai - saattaa olla, että lapsena luin jonkun Herra Huun, mutta mitään elävää muistikuvaa ei asiasta löydy.
"Isä" oli helluvan hyvä ja riipivän avoin tilitys kirjailijan omasta isä-suhteesta. Kaikenlaisia vanhemmuuteen liittyviä ajatuksia heräsi juttua lukiessa ja kiivas toive siitä, että osaisi olla omalle lapselleen sellainen vanhempi, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän traumaa ja ahistusta omilla hyvää tarkoittavilla toimillaan tälle kasvavalle ihmiselle. Niitähän ihminen kuitenkin lapselleen aiheuttaa - sitä ei voi väistää.
Mä olen lukenut syntisen vähän suomalaista kirjallisuutta, kun ottaa huomioon kuinka paljon kuitenkin luen. Pitänee ottaa asiakseen lukea enemmän suomalaisia teoksia, kun joskus sinne päin maailmaa palaa. Joskus pitää kai lukea se "Täällä Pohjantähden alla":kin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
joskus mukamas on tippa linsiss, kun suomal. miehen tilitystä lukee, ja samaanaikaa on ja ei oo-tässä maailmmassa. NO, ei tarvii aina olla jossain paikassa.... m
Mä itken leffassa ku leffassa ja sitten siinä välillä. Jos oli ollenkaan tunneherkkä aiemmin, niin nyt olen sitä potenssiin enemmän. Ja luettu informaatio kirvoittaa millon minkäkinlaiset kyyneleet tekstin sisällöstä riippuen. Mutta ei se mitään.
Vimme on totisesti ykkönen, mut mä olen maailman puolueellisin asiasta sanoja.
Lähetä kommentti