keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

Varhainen lintu nappaa madon - mutta kuka hitto niitä matoja ylipäätään haluaa?

Sain tänään ilon herätä jo puoli kuudelta. Vimmen päivä alkoi juuri silloin. Mun päivä olis voinut alkaa ihan kuusikin tuntia myöhemmin, mutta multa ei kysytty et' miten mä tän asian haluaisin järjestää.

Varhainen päivänaloitus kieltämättä vaikutti heikentävästi ajatuksen juoksun tahtiin. Jotenkin onnistuin siitä huolimatta vetämään askartelutuokion Suomi-kerhossa. Teetin lapsilla keltaisesta paperista kruunut ja jotkut lapsista ryhtyivät pysyvämminkin kuninkaallisiksi saatuaan kruunut valmiiksi. Ja kuten edellisella kerralla samaisessa kerhossa, oli valtavan kivaa losottaa sohvalla, kun Vimme painoi ikäistensä kanssa pitkin taloa.

Vimmefaktoja:

Häneltä kun kysyy, että mitä ajattelet, niin hän vastaa aina: "Metsää".

Tänään herätessään päikkäreiltä hän totesi ensimmäisenä: "Olet hemuli" (hän puhuu itsestään yksikön toisessa persoonassa).

M A Nummisen "Ooa hela natten"-biisi (joo - M A Numminen on todellakin tehnyt biisistä oman version) on Vimmen mukaan nimeltään "Sikapossulaulu" ja kuuluu hänen toivemusiikkilistan ykkösiin.

Kerron tältä osastolta lisää asiaa, kun tulee taas mieleen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vimmellä on varmaan se harvinainen kyky myös nähdä metsää puilta, kun hää sitä alituiseen ajattelee... laajaa katsantokykyä sitä toivois muiltakin ja jopa itseltään yrittää vaatia. Joskus onnistuu näkemään ikäänkuin tarkoituksen tai kokonaisuuden jossain, hyvin nopeasti se myös häipyy mielestä kun joku yksityiskohta (tai jotkut yksityiskohdat eli puut) häiritsee.