Oi- tai Ota-, mitä sillä on väliä?

Joskus se ihmisen lukutaito ei ole sitä mitä sen luulis olevan. Lähdin tänään hyvissä ajoin tapaamiseen uuteen paikkaan. Vimme oli hyvin pakattuna, samoin hänen tykötarpeensa. Asemat oli katsottuna ja junan vaihdot myös. Asiallista toimintaa kaikinpuolin.
Oimachin asemalla keekoilin sitten aikani karttojen ja avuliaiden ohikulkijoiden kanssa ihmetellen, että missä helluvassa se seuraavan junan asema on. Ymmärsin puolituntia hämmästeltyäni, että olen kymmenen kilometrin päässä sieltä, missä luulin olevani. Olin Oimachin asemalla, en Otamachin asemalla. Kerpeleen kerpele mä sanon. Missasin treffit ja Tokyo Museum of Contemporary Artin.

Vimmen viimeisin vitsi

"Kooppi, NAM! Ha ha ha"

"Pakupaija, NAM! Ha ha ha"

"Pulu, NAM! Ha ha ha"

Mun kuuluu joka väittämän jälkeen hämmästellä, että millon ja missä hän niitä korppeja, papukaijoja tai puluja maistellut. Ja vaikka nämä jutut ei ihan tällä aikuisen apeudella kauheesti naurata, kun niitä ties-kuin-monetta kertaa jauhetaan, niin se naurattaa aina, kun Vimmeä naurattaa.

Luottokansalainen

Aamutuimaan heräsin siihen kun sänky tärisi. Kyseessä ei ollut mikään okkultismin riivailmiö, vaan maa järisi taas. Tällä kertaa järistys oli 130:n km:n päässä ja 40:n km:n syvyydessä maan alla. Kivaa kun emme olleet just siellä.

Täällä on aivan loistava lasten terveydenhuoltosysteemi. Nyt kun vihdoin saimme Vimmelle erään kortin, niin kaikki lääkärikäynnit ovat ilmaisia. Tikkikäynneistä jouduimme aluksi maksamaan. Kun eilen viimeisellä käynnillä vilautin juuri saamaani korttia, niin vastaanottovirkailija oitis antoi mulle kaikki siihen saakka maksamani rahat takas! Hän kysyi, onko minulla kuitteja mukana. Sanoin että, kotona ovat. Virkailija iski jenit kouraan ja sanoi, tuo kuitit huomenna. Missä muualla maailmassa ihmiset luottavat tässä määrin toiseen ihmiseen? Ei edes itsepalveluvaakojen luvatussa maassa, Suomessa, tapahtuis tällasta.

Niskajumi

Mä olen nukkunut huonossa asennossa niskani jumiin tälle päivälle. Pää kääntyy, mutta hitaasti ja tuskalla. Tuon pienen maantiekiitäjän valvominen ja hänen päivittäisten toimien seuraaminen tulee olemaan vaivalloista kunnes jumi niskasta taas hellittää.

Hiekkalaatikkoelämää

Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Olen tänään istunut hiekkalaatikolla pienen ystäväni - jota myös lapseksi kutsutaan - kanssa kahteen otteeseen. Kakkuja tuli ku liukuhihnalta. Japanilaiset kanssaihmiset osoittivat tänään poikkeuksellista mielenkiintoa meidän äiti-lapsi-yksikköä kohtaan ja kolme individuaalia kysyi, mistä kaukaa olemme. Yleensä ihmiset ovat kohteliaita, mutta suurin osa ei sano mitään hyvääpäivään lisäksi. Enkä minäkään sano. Pitää jokin aspekti suomalaisesta identiteetistä säilyttää. Täällä sen hejssan-svejssanin hapattaman jurouden voi taas omaksua takaisin repertuaariinsa.

Kielipuoli

Markuksella alkaa huomenna japaninkurssi. Se on päntännyt viimehetkenpaniikissa hiraganoja. Katakanat on suurinpiirtein hallussa meillä molemmilla.

Mun japaninkielen oppiminen on sillä "otetaan iisisti"-osastolla. Opettelen vähä vähältä käteviä heittoja, niin ku "saako ottaa kuvan" tai "mitä maksaa, kirjoita tähän kiitos". En ole näitä vielä peräjälkeen kenellekkään sanonut.

Kaisalle onnea

Hyvää syntymäpäivää Kaisalle Jäkeen.

Tämän päivän tapahtuma oli vierailu Tokyo National Museumiin. Saimme aikamme kikkailla ennen kuin Vimme nukahti päikkäreille. Kaveri taisteli urhoollisesti unta vastaan pari tuntia yli normaalin päiväuniaikansa. Uni voitti kuitenkin. Me käytimme tilaisuutta hyväksemme ja kiersimme museon perusnäyttelyn. Siellä oli paljon katsottavaa ja paperiobjektit oli tietty lähimpänä mun sydäntä. Se on hämmästyttävää miten hyvin hyvälaatuinen paperi säilyy oikeissa olosuhteissa.


Kitagawa Utamaro 1700-luku.

Muuta mielenkiintoista olivat puuveistokset ja erikoisnäyttely, jossa näytettiin Toshodaiji Temppelin aarteita.

Museot on kivoja! Niitä pitää nähdä lisää!

Emoalus tiloissa

Kun kävimme Hase-dera temppelissä, näin ensimmäisen kerran näitä pieniä patsaita, joita pystytetään syntymättöminä tai hyvin pieninä lapsina kuolleitten muistoksi. Joillakin patsailla oli pienet vaatteet päällä ja viereisen alttarin vieressä oli pehmoeläimiä sen seitsemää sorttia. Mä en voinut kauaa niitä katsoa. Tuli pala ja itku kurkkuun. Tässä emoalus-tilassa kaikki tällaset jutut koskettaa rankemmin kuin koskaan aikaisemmassa elämässä.


Jizo-patsaita.

Kotikampaaja

Sain leikattua Vimmen tukkaa vakuutettuani hänelle, että kaikilta muiltakin kanssaihmisiltä on joskus leikattu tukkaa. Luettelin kaikkien tuntemiemme lasten nimet ja suosikkihenkilöiden nimet useampaan kertaan.

Jokin aika sitten Vimmellä oli vielä sellainen Hemuli-tyyppinen kampaus.

Hemuli.

Nyt kätevän kotitasauksen jälkeen on kampaus puhdaslinjaista Vaahteranmäen Eemeli tyyliä.

Vaahteranmäen Eemeli.

Kamakurassa, muttei kamat kurassa kuitenkaan

Olimme tänään koko perheen voimin JSPS:n retkellä Kamakurassa. Kävimme katsomassa paikallisia nähtävyyksiä, joista yksi oli tämä kuvassa näkyvä Buddha. (En ole itse ottanut kuvaa - imuroin sen netistä). Retki oli antoisa ja oli hauskaa nähdä kaikki valitut katsomisen kohteet.


Amita-Buddha Kamakurassa.

Matkan järjestäjän työntekijöistä yksi oli alunperin Ruotsista, joskin hän oli jo kolmekymmentä vuotta Japanissa asunut. Hän sanoi, että aina Ruotsiin mennessään hänellä on sellainen olo, että kaikki ovat niin isoäänisiä, epäystävällisiä ja röyhkeitä. Mitä se tekee meistä suomalaisista? Nimittäin Ruotsiin muutettuani tuumin, että ovatpa ihmiset täällä niin ystävällisiä ja huomaavaisia.

Eka järistys

Maa järisi tänään, kun valvoin Vimmen ruokailua lounasaikaan. Se on ihan varmasti järissyt aikaisemminkin meidän täällä ollessamme. Tämä järistys oli ensimmäinen, jonka huomasin. Kaapin lasiovet helisivät ja muutenkin tunnelma oli kuin isomman tavarajunan ohittaessa ihan vierestä.

- Maanjäristys, sanoin Vimmelle.

- Kuuluu ääni, sanoi Vimme ja osoitti kaapin lasiovia.

Teimmekö mitään maanjäristyshenkisiä turvatoimia? Emme. Järistys ei ollut voimakas ja se loppui pian. Se oli siinäkin mielessä kuin ohi menevä juna. Tenkin sivulta kävi ilmi, että järistyksen keskipisteessä voimakkuus oli ollut neljä sillä paljon puhutulla Richterin skaalalla. Nyt on tämäkin Japanin ihme kohdattu. Toivottavasti se ei tule koskaan liian hurjana kohdalle.


Järinät.

Kodin ulkokoristeet

Eilen kävelimme joutessamme parin aseman päähän syömään pizzaa. Matkalla ohitimme tämän kuvassa näkyvän, todella persoonallisen dekoraation, jonka joku omilla pikku-kätösillään oli portailleen pistänyt. Ihmiset koristelee asuntojensa pieniä pihoja suurella innolla. Ulkoikkunalaudoille ja jalkakäytävän varteen sijoitetaan paljon kukkia ja koriste-esineitä, eikä kukaan niitä turmele tai ota mukaansa, vaikka ne ovat ihan käden ulottuvilla. Pidän kovasti tästä tavasta jättää toisten omaisuus rauhaan.


Patioratkaisu.

Törmäyskurssilla

Päivän Vimme-kolhu-saldo on mustelma silmäkulmassa. Huh huh, sanon minä. Vimmeä ei tunnut onnettomuudet hidastavan, eikä se yhtään sen varovaisemmaksi tule, vaikka kuinka itseensä teloo. Nyt on siis tämä kausi menossa.

Alla oleva kuva otettiin eilen matkalla Shibuyasta kotiin. Käytimme Vimmeä taas hänen kovasti pitämässään "lastentalossa". Siellä lapsen energia kuluu tehokkaasti.


Kanttuvei.

Luonnollinen rytmi

Tänään heräsin lypsylle lähdön aikaan saadakseni chattailla brittikontaktini kanssa. On hauskaa herätä joskus ennen ketään muuta (painotan sanaa joskus). Mun luonnollinen uni-valve-rytmini on sitä yökukkujalinjaa ja ollakseni valveilla, mun on nukuttava vähintään kahdeksan tuntia per yö (tai päivä). Tätä tyyliä en ole aikoihin päässyt toteuttamaan. Toteutan erästä toista tyyliä toistaiseksi.

Tänään katsomme "Frida"-leffan kun Vimme on mennyt nukkumaan. Kivaa, kivaa!

Göteborgin sihteerini

Tuhannet kiitokset henkilökohtaiselle Göteborgin sihteerilleni Arabesque Zoudge 2 cd:n toimittamisesta ja onnea kotimaan matkalle. Ilo on täällä suuri ja ylimmillään. Pieni arpinaama, Vimme, jaksaa kuunnella levyn yhdeksättä raitaa, Esterikaa, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja niin jaksan minäkin.

Vimpula nukkuu päikkäreitä. Kun hän tuosta herää, lähdemme klinikalle näyttämään haavaa. Meidän on määrä mennä sinne joka päivä, kunnes tikit on poistettu. Liekkö japanilaista hätävarjelun liioittelua vai mitä - mutta sama tuo on mennä, niin ei tule sanomista.

Onnea Annille

Hyvät syntymäpäivä toivotukset sinne kauas Suomeen!

Mä sanon et' se Vimmen maanantainen ventti sekä leussa että suussa ja mun suuri säikähdys ei ollut vielä mitään! Ja jos mä maanantaina sanoin säikähtäneeni, niin tänään mä olin jo ihan shokissa.

Vimme tipahti portaita otsa edellä asfalttiin ihan tässä kotipihassa ja nyt on sitten Vimme-alle-kaks-veellä ekat tikit naamassa. Yksi ihon alla ja kolme haavassa. Mä toivon hartaasti, että tämä onnettomuussuuntautunut trendi ei jatku sitten tämän pidempään.

Vimme voi hyvin (pyyhin otsaa ja sanon "puh")ja oli tosi reipas klinikallakin. Huusi kuin syötävä tikattaessa, niinku ihmisen kuuluukin ja oli hyvin pian tikkauksen jälkeen taas tyytyväinen omaitsensä - paitsi kun häntä parsinut lääkäri näytti uudestaan naamansa, niin tuli se parku taas hetkeksi.

Välihuomautus: lääkäri puhui vain japania. Se ei ollut mikään este asioitten hoitumiselle tai ymmärtämiselle. En vieläkään ymmärrä kuinka se voi olla mahdollista.

Jotenkin se huono-äiti kummittelee tuolla ajatusten taustalla, vaikka järki sanoo, että ton ikäsille sattuu ja tapahtuu. Tästä lähtien mä olen vaan pehmustetuissa tiloissa lapsen kanssa.

Heihoikulta

"Akala hei hoi kulta", toteaa Vimme. Tulkitsen tämän, että hän kertoo Aslakin laittaneen "Jätkänhumpan" soimaan meidän siellä ollessamme. Saattaa olla tottakin. Kyl me Finnhitsejä kuunneltiin. Millon ei kuunneltais?

Täällä on tänään kylmä ja olen väsynyt. Vimme monotti mua läpi yön, eikä uni jostain syystä ollut muutenkaan tavanomaisen sikeää.

Meinas tulla hounot housuun, kun näin aamupäivällä peilikuvani ruokakaupan hississä. Ehkä se oli jonkun muun todella uupuneen ihmisen naama, joka oli vain jäänyt peiliin. Niin varmaan olikin!

Parempi olla liikaa katsomatta peileihin.

Raivoa ja verta

Tällaiselle lyhytpinnaiselle ihmiselle kuin minä, ei ole mitenkään vaikeaa usuttaa itseään raivon partaalle, eikä myöskään ole vaikeaa sitten kohdistaa sitä viattomiin lähimmäisiin. Olen kovasti tyyntynyt siitä, mitä olin ennen (tässä kohti kuulen sieluni korvissa Markuksen "niin-varmaan"-tyyppisen lausuman) ja luojankiitos en ole koskaan ollut sitä vyysillistä raivoa harrastavaa sorttia. No, mutta jos on tarvetta agressioon niin parempia tehojaa saa, kun odottaa vielä PMS oireitten aikaa. Jos sekään ei vielä riitä, niin sitten voi lukea "avionrikkojan" blogia. Mä luin siitä yhden ainoan merkinnän ja tulin ihan mykäksi raivosta. Päätin olla lukematta sitä enää koskaan. Mun ei tarvi antaa jonkun toisen ihmisen sosiaalisten ongelmien aiheuttaman vihan kohdistua itseeni.

En pistä tähän edes suoraa linkkiä sen örkin sivuille (sori örkit). Se löytyy Pinseri-blogilistalta, jos haluatte sitä lukea.

Eilen Vimme putos leikkipuistossa oravapatsaalta ja löi leukansa betonipenkkiin. Huuto oli kova ja verta valui valtavasti. Tsiisös kun mä säikähdin. Lapsi tointui onnettomuudesta minua nopeammin ja on nyt pieni ruhjenaama, joka muistelee sitä, kuinka hän eilen lipesi. Mä olen erikseen kiitollinen ettei käynyt pahemmin, eikä hampaita rikkoutunut.

Uutiset otsikkomuodossa

Mä olen aina pitänyt ihan luusereina sellaisia ihmisiä, joille ei tule aamulla lehteä. (Bassoille ei tullut!) Nyt kuulun heidän joukkoonsa.

Telkkaria en viitsi avata, sillä jotenkin sieluni silmissä näen, että kun sen kerran aukaisen, niin noiduttuna jään japanilaisia visailuohjelmia kahdeksi vuodeksi tuijottamaan. Ja paikallista radiota en kuuntele. En ole vieläkään hankkinut radiota. Näin olen aika pimennossa uutisten suhteen. Luen kyllä päivittäin sekä Hesarin että Göteborgs Postenin nettisivut ja muutaman paikallisen, englanninkielisen lehden vastaavat - mutta näin luen vain otsikot.

No, tiedän sentään jotain siitä, mitä paikoissa tapahtuu.

Niitä otsikoita eilen silmäillessäni huomasin tämän hauskan valokuvan, jossa Hannu Manninen liitää Sapporon taivaalla sukset sojossa. Eikös olekkin kivaa kun suomalaiset toimittaa maailmalla.


Suomalainen Sapporon taivaalla.

Sunnuntain Emmiluu

Tämä tuntuu todelliselta sunnuntaiaamulta. Aurinko paistaa. Sain nukkua pitkään - Markus heräsi Vimmen kanssa ja mä jatkoin pokkana unia. Herättyäni luin sängyssä (Donna Tartt:"The Little Friend") ja nyt kun aamiaista nautin, kuuluu täällä Emmiluu. Emmiluu on ehdoton sunnuntai-indikaattori. Sen kuuluminen tarkoittaa sitä, että Markus on aamupäivän verkkaisina tunteina kotona ja on herännyt hyvissä ajoin ennen mua ja saanut kaikessa rauhassa valita mieleistänsä musiikkia kuunneltavakseen. Mä olen nyt jo tottunut Emmiluuhun ja en sitä mitenkään erityisemmin inhoo, mutta ei se ole se mun suurin suosikkikaan. Enivei - Emmiluu sopii sunnuntaiaamutunnelmiin.

Kampaajakokemus

Kävin tänään kampaajalla. Minulla ja kampaajalla ei ollut yhteistä kieltä. Sain ilmaistua kuitenkin toiveeni elekielellä ja hän sitten toteutti ne parhaansa mukaan.

Ruotsissa, ja Suomessakin, asuessani olen tottunut siihen, että kampaaja aloittaa aina session pesemällä hiukset. Tällä kampaajalla se ei tapahtunut ilman muuta ja en osannut sitä erikseen pyytää. Siispä sain kampauksen puolilikaisiin hiuksiin. Pitää ottaa selville mitä "pesu" on japaniksi.

Hiukset olivatkin kasvaneet taas. Leikkautin niistä ainakin kymmenen senttiä ja silti ne ovat edelleen letin-teko-pitkät. No - mä olinkin "hippi" Quzillan "Mikä kuuskääntluvun hahmo olet?"-testissä.

Bassoja muistellen

Ruotsin asuntomme ikävin asia oli lännenpuoleiset seinänaapurit. Olen syvästi kiitollinen, että mun ei tarvi asua enää heidän elämänsä lähellä.

Bassot (kuten heitä kutsuimme - kiitos heidän todella tehokkaitten bassokauttimien) muuttivat taloon muutama vuosi meidän jälkeemme ja avasivat kauden soittamalla kaikenlaista tuhtibassoista kakkamusaa niin, että seinät tärisi ja astiat kilisi kaapeissa - ja mä en liioittele yhtään. Bileitä ne piti jatkuvasti ja mulla oli tapana käydä aina pahimpien aikaan huomauttamassa melusta. Vastauksena saattoi tulla "no älä viitsi - me ollaan just lähdössä ulos" ja bileet vaan jatkui. Luulen, että joku teki heistä valituksen, sillä volyyminappulaa osattiin yht'äkkiä kääntää hiljaisemmallekkin. Ja bileitä oli enää vain kerran kuussa.

Bassot olivat aivan selvästi tuore pariskunta taloon muuttaessaan. Saimme kuunnella heidän intiimielämäänsä rytmissä "rynks-rynks-rynks-rynks" ja sitten tyttö ulvahteli kunnon pornoleffa tyyliin. Ei siinä mitään. Ja pian sitä ei enää kuulunut. Ja Bassot olivat molemmat yht'äkkiä kaksi kertaa paksumpia, kuin taloon muuttaessa. Parisuhde siis plösöytti Bassot.

Sitten tyttö katos, vaikka nimi jäi oveen. Tilalle tuli teiniuhmaa täynnä oleva alivuokralaispoika (yksiöön!). Mun arvaus on, että hra Basso paloitteli rva Basson ja pisti lattian alle säilöön ja siirtyi uuteen suhteeseen lennossa, mutta esitti sukulaisten takia rva Basson olevan vielä kuvioissa mukana.

Asunnon oven eteen jätetyt roskapussit olivat aina Statoilin kasseja. Päättelimme siitä että se on heidän päivittäisten ruokaostoksien suorittamisen kohde. Kätevää - voi käydä ostamassa pakastepizzan vaikka keskellä yötä!

Välihuomautuksena tässä kerrottakoon, että Ruotsissa usein näki roskapussit ulko-oven edessä odottamassa roskiseen vientiä - ettei sisällä haisis pahalle ja joskus sama pussi odotti viejää useamman päivänkin. Toisinaan nämä lojumaan jätetyt pussit olivat täynnä esim. katkaravun kuoria ja näin kaikki naapurit saivat nauttia siitäkin ateriasta.

NO, mutta Bassoilla rappio syveni. Eräänä päivänä juuri ennen Ruotsista muuttoamme Bassojen ovi oli jäänyt apposen auki - eikä sisällä näkynyt ketään. Näkyi vain sotku. Ovi pysyi auki muutaman tunnin ja pian koko helluvan kerros haisi tuhannelle tuhkakupille. Ehkä ne vaan tuuletti. En tiedä heidän myöhempiä vaiheitaan. Kertokoon ne mulle joku ken tietää.

Toivotan Bassoille joka tapauksessa onnea valitsemalleen lifestylelle.

Ainoa hyvä puoli Bassoissa oli se, että ne sieti meidän hysteerisen, yksin jätetyn Piko koiran haukkumista ilman yhtä valituksen sanaa. Tämän tarinan pointti oli siis se, että kaikessa on aina jotain hyvääkin.

Nai nöö ja Kööli kööli

"Nai nöö" ja "kööli kööli" kuuluvat tällä hetkellä Vimmen toivelistan huipulle, kun musiikkivalinnoista puhutaan. Kuten olen ennenkin todennut, niin se on kivaa kun ne toivebiisit ei ole pelkkää muumimusaa.

Tein tänään taas makia. Me ollaan koko perhe ihan koukussa siihen ruokalajiin. Se on ainoo ruoka, jonka Vimme syö kerta istumalla ilman että se lähtee toimittamaan joka suupalan jälkeen asioitaan - ja levittelemään niitä riisejä/nuudeleita/pastaa/pottuja pitkin taloutta.

Äiti-ihminen hermot kireenä

Tänään meni hermot, kun sadannetta kertaa oli farkut suoraan pesusta taas erään kanssaihmisen ruoan kappaleita täynnä. Jotenkin kuvittelin, että tällä kertaa housuni olisivat puhtaat edes puoleen päivään saakka. Se harhainen tila selkes, kun Vimme suhersi banskua pitkin mun lahjetta. Ja se oli aamiaisen aikaan.

Ulkona satoi, mutta hermon kireys oli sellainen, että johonkin oli lähdettävä. Menimme nyt ensimmäistä kertaa Vimmen kanssa kaksin Shibuyaan. Matkalla sinne on yhdet aika pitkät portaat, joita pitkin rattaita pitää tavalla tai toisella raahata ylös. Siihen malliin olin niitä hilaamassa, kun komean salskea salaryman kysyi englanniksi, että saako auttaa. Kannattaa siis lähteä hilaamaan rattaita keskenänsä ihan vaativampiinkin olosuhteisiin.

Vimme pääsi taas "lastentaloon" toteuttamaan itseään. Tällä kertaa toteutus tapahtui juoksemalla, kiipeilemällä, pianoa ja rumpuja soittamalla. Ja mun hermon kireys hellitti.

Nam

Lehdessä oli kuva lapsesta, joka söi puikkojäätelöä. Vimme muisteli siitä innostuneena kaiholla sitä, kuinka hän oli saanut mummin (äitini) luona saman sortin jäätelöä.

Sitten Vimmelle tuli mieleen samassa osoitteessa saama toinen herkku, nimittäin Kallen Kaviaari. Siitä hän totesi useampaan kertaan "NAM". Asiasta inspiroituneena ostin kaupasta sitten jonkun kalan mätiä ja sitä söimme Vimmen kanssa satsin ristillisesti tasan jakaen. Sanoimme molemmat yhteen ääneen "NAM".

Kaljan jälkeen paras

Vaikka olen vannoutunut Guinnessin ystävä, niin paikallinen vaalea lager maistuu. Vaikka joka ilta. Olen joutunut itse rajoittamaan lipittämistäni - kaljaa vain viikonloppuisin - ettei oma henkilökohtainen alkoholismi veisi ihmistä lopullisesti mennessään.

Ehkä olen vähän turhan helposti näkemässä itseäni turmion teillä.

Enivei - kun kaljaa ei juoda, niin juodaan pullotettua vihreää teetä. Se on hyvää. Ihmettelen miksi sitä ei myydä joka puolella maailmaa, joka ikisessä kaupassa. Siinä ei ole niitä ihmisten pelkäämiä kaloreitakaan. Kuumakin versio juomasta on hyvää.


Tätä juodaan.

Shinjuku

Eilen kävimme Shinjukussa hämmästelemässä pilvenpiirtäjiä. Löysimme sieltä myös Vimmeä kovasti mielyttäneen leikkipuiston, jossa oli pitkiä liukumäkiä ja paljon kiivettävää. Ennen auringonlaskua hankkiuduimme Tokyo Metropolitan Government Buildingin näköalatasanteelle ja siellä tunnelmoimme auringon laskiessa Fujin taakse.


Vimme ja Tokio.

Ulkomaalainen

Eilen ollessamme Vimmen kanssa läheisessä leikkipuistossa, joka on ehkä normaali olohuoneen kokoinen. Täällä kaikki mahtuu pieneen tilaan. Tämä on kompakti maa.

No, mutta siellä leikkipuistossa tuli osaksemme ensimmäistä kertaa täällä asuessamme ulkomaalaiseksi osoittaminen, niin että huomasin sen. Kaksi tyttöä, 7-10v., toimittivat jotain hiekkalaatikon tuntumassa ja toinen tokas siinä kaverilleen lauseen, jossa sanottiin "gaijin" ja meihin luotiin samalla katse.

Paikalliset ovat yleensä hyvin disgreettejä asian suhteen, niin kuin kaiken muunkin suhteen. Vaikka ulkomaalaisvihaa tai ennakkoluuloja olisikin, niin ihmiset pitävät ne omana tietonaan. Kaikki ovat yleensä aina hyvin kohteliaita ja ystävällisiä. Lapsetkin.

Toista se oli vast'ikään luonnonblondilla siskollani Kiinassa. Kaupan myyjät hihitteli perässä, kun toinen yritti tehdä muinamiehinä ostoksia. No, mutta Tokiossa ollaan totuttu kaikenlaiseen. Pitäisi nähdä vaivaa jotta saisi sellaista huomiota osakseen.

Natsinuket

Ihmisillä on kaikenlaisia kiinnostuksen kohteita.

Eräs kaveri keräilee natsinukkeja ja surkuttelee, että muut nukkeihmiset ei tykkää siitä, että hän kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön ja seksuaalinen vähemmistö ei tykkää hänen natsinukeistaan. Toivottavasti mies löytää ratkaisun ongelmaansa.

Tom of Finland ei varsinaisesti natseja piirrellyt, mutta miehiä univormuissa kuitenkin. Ehkä hänellä olisi ollut jotain jaettavaa hra Natsinuken kanssa. Mene ja tiedä.

(Yritä nyt kirjoittaa jotain nasevaa, kun lapsi kiipee ylös alas pitäen allekirjoittanutta kiipeilytelineenä... Annan periksi ja jätän tähän. Hämmästelköön jokainen luonansa natsinukkeja.).


Tom of Finland

...sanon vielä heeerrajumala noille Tomin miesten ulokkeille.

Vastauksia vailla

Tässä kaksi asia, joita keskenäni olen ihmetellyt:

Miksi japanilaisilla duunarimiehillä on aina valkoinen froteepyyhe päässä? Se on sidottuna päähän kuin Bandanna-huivit ikään. Ei niinkään "olen juuri tullut suihkusta"-tyyliin.

Miksi yleiset vessat on aina leikkipuistoissa ja miestenvessa kentälle päin? Kun lasta valvoo leikeissään, niin ohi lappaa koko ajan ukkoja sepaluksia kaivellen. Se on jotenkin ikävää.


Vimme mäessä.

Viivat

Lapsi tykkää piirtää. Ostin sille sellaiset japanilaiset sakurat, joilla me kaikki olemme pienenä tuhertaneet. Ne ovat olleet kovassa käytössä siitä lähtien. Ensin tuotettiin vaan jälkeä ja väriä. Sitten tehtiin ympyrää, ympyrää, ympyrää. Nyt ollaan siirrytty viivoihin ja selostukseen siitä, minkä värinen viiva on tuotoksessa juuri sillä hetkellä. Seinät ovat - vielä - vailla ylimääräistä väritystä ja paperiksi kelpaa sanomalehtikin. Ikävän peessissä kokolattiamatossa sen sijaan alkaa olla pieni väriläikkiä. Ja sanonpa, että väriläikkiä se on kaivannutkin.


Viivat.

1, 2, 3, 4, 5

Vimme laski tänään viiteen... mun otsajuonteita! Itkiskö tässä vai nauraisko? Vimmeä ainakin nauratti.

Ruokaa ja roisia kieltä

Jos mä olisin ökyrikas, niin palkkaisin henkilön hoitamaan Vimmen ruokailun valvomiset. Kaverilla on hyvä ruokahalu ja se syö mielellään. Mutta siihen syömiseen kuluu aikaa aina sellainen 30+ minsaa per lautasellinen (riippuen vähän ruuasta) ja sitten koko helluvan huusholli on riisin/nuudeleitten/tomaatin palojen peitossa. Ja täällä meillä on kokolattiamatto.

Mä sanon et!

Nyt olis keksittävä keino, jolla mun oma henkilökohtainen ja hyvin spontaani noituminen loppuis. Että tulis luonnostaan "voi ei" sen "voi v**un" sijaan. Kun se pieni ihminen niin mielellään matkii kaiken mitä isot sanoo ja tekee edellä. Ja todella hyvin vielä.

No, onneksi Markus ei kiroile. Ehkä se vähän tasoittaa tätä tilannetta.

Extreme Joogaa

Vaatimaton joogasessio muuttuu extremelajiksi, kun Vimme tönii kumoon, roikkuu raajoista, sanoo "taah" kun olen yhden liikesarjan tehnyt loppuun (ja näyttää varmuuden vuoksi miten se sarja tulee aloittaa) - lisäksi se nauraa katketakseen joillekkin liikkeille ja muakin rupeaa naurattamaan. Valaistuminen saa odottaa.

Ensin sushi, sitten loiset

Kävimme tänään Meguron parasiittimuseossa. Siellä oli asioita, joiden näkemistä ei elämässään ollut osannut kaivata. Kuten esimerkiksi kuva maassa asti roikkuvista kiveksistä. 8,8 metriä pitkä lapamato oli myös vaikuttava. Oikeasti mielenkiintoisia olivat tarkat ja taidokkaat piirrokset loisista, joita joku asiaa tutkiva henkilö oli johonkin maailman aikaan piirtänyt. Olen erikseen kiitollinen, että kävimme syömässä liukuhihna sushia ennen museoon menoa.


Liukuhihnasushi

Triistä Liihaksi

Tänään muutuin Triistä Liihaksi. Vimme vaihtoi tyyliä. Edelleen sen suurimman hädän ollessa käsillä kutsuu lapsi Triitä.

Tässä teille pieni videopätkä. Sen on taltioinut joku, kuka lie, ja sen Geisha Asobin linkeistä taas löysin (siellä on vaikka mitä). Videossa havainnoidaan selkeästi paikallinen, tehokas ruuhka-ajan liikennöinti metrolinjoilla. Sinne mukaan ja matkaan vaan lastenvaunujen kanssa!

Korruptiolevät

Nyt ei ole mitään epäilystä siitä ettemmekö olisi oikeassa maassa, sillä lapsi lähti kotiin ilman itkua leikkipuistosta, kun lahjoin häntä lupauksella, että kotona hän saa riisiä ja merilevää! Hän kommentoi korruptiota sanomalla: "Levä, nam!"

Ei kannata yrittää uskotella että asiat olisivat toisin.

Nyt on todistettu, että ikääntymisen merkit ovat ulkonäössä selkeästi esillä ja asia ei ole pelkästään ihmisen korvien välissä. Eilen eräs patu kysyi Markukselta ja minulta olemmeko Vimmen isovanhemmat!!! Jos oltais sukupolvesta toiseen pidetty kauheaa kiirettä asian kanssa, niin niitä lapsenlapsia saattais teoriassa jo ollakkin, mut silti!!!

Sofia=viisaus

Jos oman elämän ahdistukset alkavat väsyttää ja ihmissuhdeongelmat vievät lopullisesti voimat, niin voi rentoutua lukemalla Sofian elämästä, tunteista ja ihmissuhteista hänen mainiolla Sofia=viisaus-blogillaan. Löysin sen joskus vahingossa ja olen lukenut sitä siitä lähtien. Ajoittain tunnen olevani kuin pahempikin tirkistelijä sitä lukiessani, kun en Sofiaa tunne ja pokkana hänen sisimpiä tuntojaan luen. Mutta mikä netissä on luettavissa on todennäköisesti tietoisesti sinne pistetty satunnaisten surffailijoidenkin löydettäviksi.

Cityrusketus

Tänään kävelimme pitkin ja poikin Tokiota. Kilometrejä kertyi ja syömään istahdettuamme huomasin, että se suojakerroin olis ollut ihan hyvä asia olla naaman peittona. Sävynä kasvoilla luonaalla oli "keitetty rapu". Se vaan ei tullut ensimmäisenä mieleen kun läks tammikuiseen miljoonakaupunkiin patikoimaan, että aurinko saattais polttaa nahkaa - ja kun ei ollut mitenkään erikseen kuuma kelikään.

Nyt illan pimettyä on naamankin punotus jo vähän laskenut.

Kävimme Ginzassa hämmästelemässä väenpaljoutta ja luksusbutiikkeja. Mun Dr. Martensit tuntuivat laivan kokoisilta möhkäleiltä, kun niitä vertas keskiverto tokiottaren pikku piikkikorkokenkiin. Täällä naisille myydään pääasiassa hepeniä ja niitä ne tuntuvat iloisina ostavankin. Odotan kovasti, että eteen tulee vaatekauppa, jossa myydään sellaisia vaatteita, joista minä pidän.

Jäin tänne

Jäi paluulippu käyttämättä. Joku onnellinen matkustaja sai ilman vieruspaikkalaista istua leveämmin kuin muut. Nämä Finnairin Helsinki-Tokio-Helsinki lennot ovat kuulemma melkein aina ihan täyteen buukattuja.

Jos haluaa seurata, missä päin Japania on järissyt tänään ja kuinka voimakkaasti, voi silmäillä Tenkin saittia. Jossain järisee joka päivä enemmän tai vähemmän. Koko ajan soi päässä Carole Kingin "I Feel the Earth Move"-biisi.

Olimme taas Shibuyassa tänään tekemässä tarpeellisia hankintoja. Kotimatkalla päätimme kävellä viimeiset kaksi pysäkin väliä asemalta, jolla vaihdamme aina junaa. Matka ei ole pitkä. Kun seuraa radan vartta, niin ei voi mennä pieleen - näin ajattelimme. Aikamme käveltyämme huomasimme seuranneemme väärän radan vartta. Piti ottaa taas sama juna takaisin päin ja vaihtaa kiltisti kotiin vievään junaan.

Meno-paluu

Ostin meno-paluulipun lentäessäni tänne Tokioon, sillä ne olivat miljoona kertaa halvempia, kuin lennot yhteen suuntaan. Huomenna olis se paluulento. Nyt on Markuksen parasta olla varovainen, ettei tule se pahimman luokan kiista just tänään. Äiti ja kotirouva saattais pakata ne kimpsut ja kampsut kassiinsa ja lähtä määrätietoisesti marssimaan kohti lentokenttää. Sais olla kyllä aikamoinen kiista, sillä täällä on kivaa, enkä halua nyt kesken kaiken täältä lähteä.

Miffy

Miffy.

Tässä yksi Vimmen suosikkihahmoista vilkuttaa teille meidän päivän terveiset, jotka ei ole tämän kummosemmat, sillä Vimme varsin vilkkaana toimittaa tässä samaan aikaan mun sylissä. Kerro nyt siinä sitten jotain asiallista.

...niinku muutenkaan kertoisin. Ketä kiinnostaa asiallisuus?

Tarkemmin ajatellen on asiallisuudellekkin aikansa.

Ketä palelee, ketä ei?

Tänään on ollut kylmä päivä. Täällä kylmyys on toisenlaista, kuin siellä kaukana Pohjois-Euroopassa. Täällä se kosteana viimana puhaltaa takin käänteistä kohti ihoa lähempiä kerroksia - niidenkin alle ja ei auta mennä sisällekkään lämmittelemään, kuin just sen puhalluslaitteen alle. Silti paikalliset lapset edelleenkin puolipukeisina hilluvat ulkona. Suomessa lapsena ei olis edes toukokuussa saanut mennä niin vähissä vaatteissa pihalle (kun se kevät on niin petollista aikaa). Täällä on toinen tyyli.

Pienet koirat sen sijaan ovat melkein kaikki puettuja. Olen nähnyt koirilla hattujakin. Ja kultaisellenoutajalle oli puettu harmaa koiran fleece hupulla, kun oli kerran niin kylmä. Koiria ei varmaankaan tarvitse sitten karaista.

Tässä pieni näkymä taas yhdestä eksoottisesta kaupan hyllystä.


Ja mikäs pussi kuivia kaloja me tänään ostetaan?

Kakka pissa kakka

Tänään pieni poikamme Vimme teki ensimmäiset kakkansa pottaan! Tästä alkaa taas uusi aikakausi kotiäidin elämässä - pottakoulu.

Eilen sitten vihdoin löysin sellaisia jättivaippoja, jotka on tarpeeksi imukykyisiä Vimmelle yövaipoiksi. Olen todella helpottunut. Kusen uuttama sänky ei tuntunut mitenkään houkuttelevimmalta sijalta yöunien viettoon.

Lapsen myötä olen saanut opetella pois aikuiselämäni ikäisestä ongelmasta. Kutsun ongelmaa "ujoksi kakaksi". Vaikka olis kuin helvetillinen hätä ja vessaan pääsee, niin jos siellä ei ole omaa rauhaa jää kakka tulematta. (Ei oma rauha = yleiset vessat, vessat vieraissa ja omakin vessa, jos huoneistossa on liikaa ihmisiä). Sitten on maha kipee ja muutenkin hankala olo (tunnelma pilalla ja paha mieli). Se on varmaankin oire jostain mun syvemmästä estyneisyydestäni, hylätyksi ja nauretuksi tulemisen peloista, kykenemättömyydestäni näyttää todellisia tunteita jne... You name it. Yhtä kaikki - homma hoituu nykyään kuin huomaamatta lapsen toimittaessa millon mitäkin siinä vieressä. Eläköön menetetty yksityisyys!

Click.

Lämpötilat

Kun on elämässään suurimman osan aikaa asunut niillä leveyspiireillä, missä talot lämmitetään talvisin niin lämpimiksi, että nakuna voi milloin tahansa sisätiloissa keekoilla, niin tuntuu aivan tavattoman vaikealta kuvitella, että joskus tottuisi tähän sisätilojen kylmyyteen. Meillä on kyllä täällä asunnossamme ilmastointilaitteet, jotka puhaltavat tarvittaessa kuumaakin ilmaa - mutta se ei ole sama asia. Mutta empäs marmata sen enempää. Otan jääkaapista kylmän kaljan, ettei vaan tulis yhtään lämpösempi olo.

Hatsu-moode

Tämä ufotodistehenkinen valokuva näyttää sen, että kirkkaina päivinä meidän parvekkeelta näkyy Fuji-vuori. Näin sen tänään ensimmäisen kerran.


Fuji-san.

Tänään kävimme myös tunnelmoimassa Meiji-Jinguulla miljoonien muitten kansalaisten kanssa. Siellä me väentungoksessa jonotimme toista tuntia pyhättöön pääsyä. Sinne päästyämme totesimme, että täällä ollaan. Sitten vielä hetki tuumailtiin ja lähdettiin pois. Nyt se on tehty ja alkava vuosi on siunattu. Tätä uuden vuoden temppelivierailua kutsutaan hatsu-moodeksi.

Oikein hyvää vuotta 2005 kaikille.

Meidän vuosi 2005 alkaa Suomen aikaan 17:00

Nyt ei oikein saa mielestä pois Kaakkoisaasian valtavaa katastrofia. Kaikki oman elämän anekdootit tuntuvat niin tavattoman merkityksettömiltä sen rinnalla. Ympäri maapallon on joka puolella suurta surua sekä omaisten että ystävien keskuudessa ja itse paikan päällä on kärsimys suuri.

Täällä meidän pikku-universumissa on ongelmana liian pienet japanilaisvaipat. Vimmen yön viimeinen tai aamun ensimmäinen pissa on aina kaverin vaatteilla ja meidän lakanoilla (nukumme kaikki valtavassa kaksoispedissä - hyvin mahtuu). Nyt aion testata sitä, että herään erikseen kuudelta vaihtamaan Vimmelle vaippaa ja sitten yritämme jatkaa unia. Toivottavasti se toimii. Seuraava askel on vuorata lapsi useammalla vaipalla yön ajaksi. Mutta kuten sanottu - tämä on aivan häviävä ongelma kaiken muun tapahtuvan rinnalla.

Vielä tämän merkinnän päätteeksi toivotan oikein hyvää uuden vuoden aattoa kaikille ja antoisaa vuotta 2005!!!

Haisusalaattia lumisessa Tokiossa

Täällä sataa lunta!!! Putoavat hiutaleet on sitä suurempaa sorttia ja ne leijailevat ilmassa silleen Disney-henkisesti. Se ei ole sellaista lunta, joka jää kinoksiksi olemaan. Huomenna sitä ei varmaankaan enää ole missään muualla kuin ihmisten muistoissa.

Olen valmistanut pari kertaa Namasu-salaattia. Olemme nimenneet sen haisu-salaatiksi. Siihen tarvitaan iso retikka (sellainen valkoinen jumalaton mötikkä) ja pieni pala porkkanaa. Molemmat pilkotaan pieniksi tikuiksi, annetaan seistä suolassa jotta saadaan nesteet ulos. Sitten huuhdellaan ja puristetaan loputkin kosteudet pois. Joukkoon sekoitetaan etikkaa, jossa on sokeria ja suolaa. Se on tosi hyvää. Haju on kamala

Luontoäidin hurjat toimet

Riipaisee syvältä ajatella kuinka paljon kärsimystä luontoäiti sai nyt Kaakkois-Aasiassa aikaan.

Täällä tulivuorten ja laavan päällä se tuntuu paljon todellisemmalta uutiselta, kuin Pohjoismaista käsin asiasta luettaessa. Olkoot kaikki universumin Suuret Voimat nyt katastroofin keskellä heikkojen ja kärsivien kanssa ja niiden kanssa, jotka ovat siellä auttamassa hädässä olevia.

Täällä sitä ollaan!

Alla olevan kuvan vasemmassa alakulmassa on musta neliökattoinen rakennus. Sen oikella puolella on pitkulainen talo. Siel me asutaan.


Koti.

Millä todennäköisyydellä?

Ensimmäisenä haluan ilmoittaa, että Vimme toimitti tänään ensimmäiset kaksi tippaa pissaa suoraan pottaan. Elämässä on taas saavutettu uusi merkkipylväs.

Sitten - hämmentävä spektaakkeli - selailin tässä toissapäivänä Suomi-kain sivuja ja ilmoitustaulua siellä. Joku suomalainen kaveri siellä huhuili seuran perään, kun Tokiossa kerran on vielä pari viikkoa ja tylsää on keskenänsä. Mainitsin siitä Markukselle, joka sanoi, että vastaa sille. Mähän vastasin ja sanoin, että ollaan menossa Shibuyaan nyt Tapanina et mukaan ja matkaan vaan jos siltä tuntuu. Kaveri vastas ja viestissään kysyi, että onko se Markus se Markus joka opiskeli kemiaa Helsingin yliopistossa!!! Voi hyvänen aika mä sanon. Markushan tunsi miehen!!! Maailma on pieni paikka.

Sitten vielä ihan toinen juttu. Shibuyassa menimme katsastamaan The Tokyo Metropolitan Children's Hallia. Siellä meidät ohjattiin sivuovesta auditorioon, jossa oli alkamassa lapsille suunnattu klassisen musiikin konsertti. Mehän jäimme sitä ensimmäisen puoliajan ajaksi katsomaan. Jousikvartetti soitti siellä kaikkea kivaa. Vimme istui tyytyväisenä sylissä ja kuunteli!!!!! Sattuma antoi meille mukavan kokemuksen.

Tänään selvisin myös ensimmäisestä "pelkkä reikä lattiassa"-vessakokemuksesta.

Tääl tapahtuu niin paljon koko ajan!

Laadukas tunnelma

Olen tänään kuunnellut tänne raahaamiani cd-levyjä. Vimme on ollut mukana ja hänen vakaa mielipiteensä oli, että Sophia Georgen "Girlie Girlie" on sen sortin biisi, että sitä pitäis kuunnella uudestaan ja uudestaan. Aina kun biisi loppui sanoi Vimme että: "Taas". Vimmelle riittää ihan muutama biisi pitämään tunnelmaa laadukkaana.

Kivat sulle, kaljat mulle

Hilpeää jouluaattoa kaikille sitä viettäville ja muille oikein hyvää perjantaita.

Oikea valinta

Hokkaido Camembert on oikea valinta mihin tahansa herkutteluhetkeen.

Parkkeeraamisen taito

Paikalliset autoilijat on varmasti maailman parhaita parkkeeraajia. Kuten tunnettua, kaikki on täällä ahtaasti asetettu, rakennettu ja suunniteltu. Ihmisiä on tavaton määrä ja pinta-alaa maassa suhteellisen vähän, ja siitäkin vähästä paljon tulivuorenrinnettä. Siksi talojen niin sanoitussa pihoissa sijaitsevat autotallit ja parkkipaikat ovat suurinpiirtein postimerkin tai tulitikkurasian kokoisia ja todella haastavissa kulmissa tiehen nähden. Silti kaikki pihoilla seisovat ökymersut on täysin naarmuttomia. En voi kuin hiljaa ihailla.

Yksi juttu kuitenkin jää askarruttamaan. Miten ne parkkeerattuaan siihen minilokeroon pääsee niistä autoista ulos?

Sama tyyli kesät talvet

Ei ole mikään ihme, että paikalliset ihmiset ovat niin tavattoman karaistuneita ja kestävät minkä tahansa tilanteen hymyssä suin: eilen oli kylmempi päivä ja puin Vimmelle haalarin, villapaidan, villasukat, lapaset, pipon ja sitä rataa. Puistossa kaikki muut lapset oli siinä samassa asussa kuin lämpimämpinäkin päivinä eli sisävaatteissa. Hysteerisempien äitien lapsilla oli ehkä joku fleece-tyyppinen lisävaate. Pienet koululaiset keekoili pelkässä t-paidassa ja nilkat paljaaksi jättävissä farkuissa. Hrrrrr, hrrrrr.

En aio muuttaa siltikään vaatetuspolitiikkaa integroituakseni leikkikentän tyyliin. Parempi olla pöljän näköinen kuin palella.

Kasvikset on suhteellisia

On hauskaa kun täälläkin voi kuunnella Radio Helsinkiä! Kiitos Marjon vinkin, rupesin sitä kuuntelemaan silloin tällöin jo Ruotsissa asuessani.

Tänään teimme perinteiset: menimme syömään pikaruokamestaan, joka nimellään "VegetariA" mainosti kasvisruokaa - näin luulimme - mutta kuinkas ollakkaan, menyyssä ei ollut kuin yksi vaihtoehto ilman lihaa. Tuli mieleen entiset päivät, kun taideopintojen aikoihin meni lounaalle Telakkaruokalaan Suomenlinnassa ja kysyi ruokalan sedältä, oliko siellä tänään mitään kasvisvaihtoehtoa, niin setä sanoi, että onhan tuo lihakasviskeitto.

Mikä kala? Mikä sieni?

Olen paistanut kalaa ateriaksi. Kala on ollut joka kerta todella hyvää, mutta en osaa sanoa minkä sortin kaloja ne ovat olleet. Nimet puuttuu asioille. Sama juttu tänään: kokkasin sieniä, mutta mitä sieniä - luoja sen tietää. Toivottavasti sentään syömäkelpoisia. Niitä myytiin vihannesten keskellä, joten luulis, että ruoasta oli kysymys. Hyviä olivat.

Vimmellä oli tänään ensimmäinen nuudelikokemus. Se hoksas äkkiä miten suusta roikkuvat nuudelin jämät imaistaan suuhun ja se oli aivan selvästi hänen mielestään hauskempikin juttu. Ruokarepertuaari laajenee.

Vimmen ensimmäinen vitsi

Vimme näyttää polveaan.

Trii: "Siinä on Vimmen polvi."

Vimme näyttää toista polveaan.

Trii: "Siinä on Vimmen toinen polvi."

Vimme: "Trii!"

Trii: "Liisallakin on polvet."

Vimme: "Ba-ba!"

Trii: "Markuksellakin on polvet."

Vimme: "Auto-auto!"

Trii: "Mitä? Onko autollakin polvet?"

Vimme hihittää.

Venyttelevät ukkelit

Pistin jo koneessa merkille, että japanilaiset varttuneemmat herrat tapaavat venytellä Suomisen-perhe-henkisesti ihan missä vaan. Sivulle-sivulle, olan pyöritys-olan pyöritys, taaksetaivutus, eteentaivutus. Puistoissa vedetään pidempiäkin venytyssessioita. Pohjoismaalaisilla ei pokka kestäis reippailla sillä tyylillä ellei kyseessä olis joku ultra-cool jonkun lajin mestari.

Ovatko he kaikki eri vetreet venyttelyukkelit entisiä karatekoja?

Ovi

Lapsi on nuhainen eikä osaa nukahtaa. Voi pientä. Täältä oven takaa kun kuuntelen, niin "Trii" tuntuu olevan se haluttu henkilö, mutta mä julkeasti pysyn täällä toisessa huoneessa.

Onkin muuten aika päheetä kun on kaksi huonetta! Edellinen asuntomme oli todella ykkösluokkaa ja viihdyin siellä valtavan hyvin ne viisi vuotta - mutta kyllä se on ihanaa että on useampi huone ja ovi huoneiden välissä. Ei tarvi sitä vessan ovee käydä paiskomassa kun haluu osoittaa äänekkäästi mieltään.

Järjestys ja rytmi

Täällä meillä on jokaisen pienimmänkin rakennustyömaan ulkopuolella vähintään kaksi virkapukuista vartijaa vahtimassa yleistä remonttijärjestystä. Jopa leikkikentän pikku keinutyömaalla. Ensimmäisellä silmäyksellä luulin näitä tanakasti seisovia henkilöitä poliiseiksi, mutta pian ymmärsin, että jotain muuta virkaa siinä toimitetaan. Luulis olevan sellainen tylsemmän sorttinen duuni, jossa pitää itse keksiä tikusta asiaa, että pääsis edes joskus vähän pätemään. En ole tosin (vielä) käynyt heidän virkaintoisuuttaan testailemaan.

Lapsella on yskänpoikanen ja aikaero herättelee öisin lapsen ihmettelemään. Viikon päästä pitäis olla paikallinen rytmi hallussa. Onko se sitten tsa-tsa-tsa vai jotain muuta, sen saamme nähdä.

Tääl mä oon ihan et'!!!

Kas näin on ensimmäinen ruokakauppakokemus Japanissa tapahtunut. Lykkiessäni Vimmeä kauppaan ajattelin, että täällä en voi olla "kuin yksi meistä" (vrt. Mustanaamio: Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa meistä) ja että tämä silminnähtävän ulkomaalaisuuden kokemus on ensimmäinen elämässäni. Kaikki näkee, että olen ulkomaan pelle. Kaikissa muissa maissa olen aina näyttänyt siltä, että voisin olla sieltä kotoisin.

Kaupassa en ymmärtänyt mennä yläkertaan tai mitään muutakaan (kuulin tämän asuintalon sihteeri-talonmies-mikälie-ihmiseltä myöhemmin että sieltä olis ne tuoreet vihannekset ja kalat löytyneet) ja näin hämmästelin, et kyl niil japanilaisilla on sitten asiat kurjasti, kun ei edes sipulia myydä tavallisessa ruokakaupassa. En viitsinyt kysyä asiaa kaupassa keltään, koska suurin osa ihmisistä ei osaa englantia ja olen itse niin ihmisenä ujo. (Hah!) Enivei - hauskaa tämä on ja koko ajan salaa höhötyttää, kun tulee se "täällä-sitä-nyt-sitten-ollaan"-tunne niin vahvana kohdalle.

Tikut silmiin

Hoo-hiio-hoi. Väsy painaa ihmistä aikaerosta aiheutuen. Yritän kuitenkin pysytellä hereillä vielä muutaman tunnin ennenkuin annan tajuttomuudelle vallan. Kotini on Tokio. Aiheesta saatte kuulla lisää.

Kunnes taas

Kyynel silmäkulmassa mä nyt teille toivottelen kaikkea hyvää siihen saakka kunnes olen taas langoilla. Se tulee tapahtumaan joku kerta joulukuun puolessa välissä Tokion pikku kaksiosta käsin. Pitäkää huolta itsestänne ja rakkaistanne sen aikaa - ja muutenkin. Me täällä jatkamme pakkaamista ja muuttamista.

Ilmainen Lotto

Lotosta voisi nauttia lähes yhtä suurella jännityksellä osallistumatta siihen, kuin osallistumalla. Valitsee vaan itselleen vakiorivin ja tarkistaa joka viikko ettei ole voittanut. Voittamalla häviäisi. Jännitys olisi lähes yhtä valtavaa, kuin lottoriviä peliin osallistuneena tarkastamalla. Sit jos kävis niin huono tuuri, että se oma rivi voittais, niin siinä olis hyvä juttu kerrottavaksi ihan mihin tahansa tilaisuuteen, oletuksella, ettei lataisi juttuunsa katkeria tunnelmia. Kevyt ote on tämänkin toiminnan salaisuus.

Vauhdikas vierailu

Eilen olimme syömässä ystävien luona. Aterioiminen ei tapahtunut kaikkien kohdalla yhtä aikaa. Saimme nimittäin vuorotella M:n kanssa Vimmen perässä juoksemisessa (kaverihan ei pöydässä turhia istu). Jollemme olisi sitä tehneet, olisi ystäviemme akvaariokalat lattian raossa henkensä heittäneenä ja samaan syssyyn kunnon vesivahingot alakertaan asti, heidän kissansa hermorauniona tärisemässä perimmässä piilonurkassa, heidän olohuoneen pöytänsä tuhannen säpäleinä ja vaikka mitä muuta. Eli kannatti juosta. Ja oli silti kivaa. Vimme nukahti vaunuun kuin nuijalla lyötynä kotiin kävellessämme. Ei ihme kaiken sen toimittamisen jälkeen.

Juustoasiaa

Hyvänen aika, että onkin herkullinen yhdistelmä: Vit Castelloa ja kunnon suomalaista ruisleipää. Stockmannin juustomyyjän karriääri sai mut loppu elämäkseni koukkuun juustoihin. Juustot on ihania. Ruotsalaiset juustot ei ole tehneet muhun mitään suurempaa vaikutusta.

Kahviasiaa

Ostimme vahingossa pannujauhatusta paketin ja nyt aamukahvin nauttimiseen kuuluu "kahvinpuhut-suussa"-kokemus... Paitsi tänä aamuna. Markuksella on todella hyvä tekniikka pannukahvin kaatamisessa ja porot pysyy pannussa vaikka viimeistä kupillista kaadettais pannusta kuppiin (kemistin ammattitaidosta saatta olla kysymys). Aluksi pannukahvista tuli aivan liian laimeaa, mutta nyt on sekin asia kohdallaan. Vaikka edelleen pidän italialaisesta espressosta eniten, niin täytyy tunnustaa, että pannukahvinkin voi olla hyvää.

Puhelintyöntekijä

Soitin tänään paikalliseen kelaan kertoakseni, että muutamme pois maasta. Heidän on hyvä tietää siitä, etteivät maksa meille lapsilisää liikaa ja rupea sitä jälkikäteen perimään. Herramojee kun oli elämäänsä lopen väsyneen ihmisen ääni siellä toisessa päässä linjaa. Varmaan tekis hyvää tälle henkilölle vaihtaa duunia. Kokemuksesta tiedän, että puhelinduuni voi olla tosi raskasta - mutta sitä ei ole pakko jatkaa, jos se ahistaa. Luoja mua säästäkööt paskaduuniin jumiutumiselta lopun elämääni.

Sääennuste

Ihmiset kyselee, millainen ilma Tokiossa on. Viimeaikoina on tullut sellainen kuva, että siellä todellakin pitelee ilmoja. Hirmumyrskyjen lisäksi on odotettavissa maanjäristyksiä ja satunnaisia Tsunameja. Ei voi väittää että kelit olis tylsiä.

Hohhoijjaa

Jonkin aikaa Vimme ei ollut lainkaan kiinnostunut koiran ruoka- ja vesikupeista. Nyt kaveri kaataa vesikipon sisällön lattialle heti kun saa vaan kohteen näköpiiriinsä. Näin kävi tänäkin aamuna, ja eilen aamulla. Joka kerta sanomme selkeästi lapselle "Ei", mutta tuntuu siltä, että kaveri ei vielä ole valmis olemaan toimimatta vain siksi, että joku sanoo ei.

Viimeisimmässä Kaksplus lehdessä (jotkut kutsuvat julkaisua Kauhuplussaksikin) oli artikkeli kurituksesta ja sitä myöten tästä "ein" asiasta. Siinä kiteytettiin sanoiksi keskenäni ajattelemani juttu, että paras tapa saada asia lapselle perille, on jankuttaa, kunnes eitä ei tarvi enää sanoa. Tällä tavalla asian toimittamiseen saattaa mennä todella pitkään ja mä pyyhin vielä monet vedet lattialta, ennen kuin jankutus tepsii tai sitten saattaa olla että kaveri vaan kyllästyy veden kaateluun ihan omatoimisesti. Enivei - mä olen ehdottomasti ruumiillista kuristusta vastaan, missään muodossa.

Pakataan taas

Vielä pitäisi pakata vähän ennen kuin menee nukkumaan. Sopparina on, että vähintään yksi laatikko päivässä pitää saada teipattua, muuten tulee se huonon ihmisen olo. Tänään on vuorossa vieraspetikamat (viltit, tyynyt sun muut). Oletamme, että niitä yövieraita ei enää tähän kämppään tule. Ja jos tulee niin voi mennä sitten Vimmen viereen potkittavaksi. Tai Pikon viereen karvoja nielemään.

Tätä mieltä ollaan elokuvasta

Kävin eilen leffassa katsomassa "Eternal sunshine of the spotless mind"-filmin. Pidin elokuvasta, vaikka se ei saanut mua katsomosta lähdettyäni heittämään kärrynpyöriä pitkin Göteborgin kosteita katuja vain silkasta ihastuksesta. Merkittävintä leffassa oli se, että yksi maailman rasittavimpia näyttelijöitä - Jim Carrey - teki roolisuorituksen, jossa hän ei ärsyttänyt sekuntiakaan. Ja Kate Winslet oli vakuuttava jenkki. Ei mitään "mitä-hittoo-tää-on"-ajatuksia tullut hänen avatessaan suunsa jenkiksi. Niitä nousi silloin, kun katsoi "Big Fish"-leffaa ja Ewan McGregor yritti vääntää etelävaltioo. Se oli todella hämmentävän kuulosta. Enivei - kandee katsoa tämä leffa, jos on ne kaikkein parhaimmat käynyt jo katsomassa eikä tiedä mitä joutoajallaan tekis.

Pitääkö mun kirjoittaa sitten siitä Tompasta jos on kerran niin Yäks?

Maailmassa ei ole paljoo epäreilumpaa asiaa kuin se, että jonkin kiinnostavan elokuvan pääosassa on Tom "Yäks" Cruise.

Ehkä mä vähän liioittelin - on enemmänkin eppaa asiaa maailma pullollaan, mutta ei se harmitusta ollenkaan vähennä. Pidän muuten erikseen peukkuja, ettei kukaan mun sinkkunaisystävistäni vastaa Tompan tarjoukseen mahdollisesta suhteesta. Olis kamalaa, jos jollain olis sellainen kumppani, jota en kestäsi edes nähdä. Kestäiskö ystävyys sellaista koettelemusta?

Ei tärpännyt

Pohjoismaisen lastenkirjakilpailun tulos on julistettu ja ei tuonut tämän kertainen osallistuminen menestystä ihmiselle. Mutta ei se mitään. Nyt jäämme odottamaan jos Wsoy haluaisi käyttää materiaalia lastenkirjan julkaisuun joka tapauksessa.

Tyytyväinen emoalus

Vimme, Markus ja Pikon häntä.

Meillä Piko ei ole enää ollenkaan se vauhdikkain menijä, kun ulkoilemme - eikä Markuskaan, mutta sitä nyt tuskin kukaan rupes arvaamaankaan. Vimme sen sijaan on. Vauhtia riittää ja virtaa. Jos lapsen virran vois sähköksi muuttaa, niin ydinvoimaloista ei tarvitsis edes keskustella.

Tänään oli ohjelmassa jopa kaksi reipasta ulkoilua: aamu- ja iltapäivällä ja sen päälle railakasta menoa galleria 300m3:n tiloissa. Lapsi on saanut riehua. Lapsi nukkuu. Emoalus istuu tyytyväisenä tietokoneen äärellä.

Karua kertomaa

Kuka nyt viitsi tuhlata aikaa pakkaamiseen kun voi kerran pelata Tibiaa?

Toinen kysymys kuuluukin: kasvankohan mä koskaan ulos tästä mun tietokonepeliaddiktiosta? Jo yli kakskyt vuotta ollaan oltu koukussa. Siitä Commondore 64:sta se lähti.

Apu hämmennykseen

Tänään tapaamme vanhempainryhmän (föräldragrupp) kanssa toisiksviimeistä kertaa ennen maasta poistumistamme. Olemme edelleen tapailleet säännöllisesti vaikka lapset on jo isoja (isoja?!? HAH!) ja seitsemästä perheyksiköstä vain yksi on kokonaan pudonnut pois. Niillä on kiireitä: oma yritys, taloa rakennetaan, kaikki käy töissä ja toinen lapsi tulossa. Sanon siihen että, huh huh.

Ryhmä oli todella tarpeen alussa, kun kaikki oli vaan niin hämmentävää - kaikilla muilla oli samanlaista omalla tahollaan ja sitten näitä hämmennyskokemuksia jaoimme (tyyliin: Kuinka monta rintatulehdusta sulla on jo ollut? Monestikko lapsi kakkaa päivässä? etc.) ja lapsihämmennyksen ulkopuolella elävät ihmiset eivät joutuneet kärsimään ylettömästä hämmennyksen raportoinnista.

Finnhits vol. 3

Kung Fu taistelee

Oo-ho-ho-hoo
Oo-ho-ho-hoo
Oo-ho-ho-hoo
Oo-ho-ho-hoo

Kerto:
Joka pelätyn Kung Fun taitaa
voi esteet kaikki voittaa.
Lyöt rikki vaikka kivistä aitaa.
Sua kaikki kunnioittaa.


Muuta puolustusta en
mä tarvi kuin vain sen.
Joku hyökkää takaa,
maassa hän pian makaa.
Taito kiinalainen tää
ei häviölle koskaan jää.
Iskut potkut jotka teen
osuu aina kohdalleen.

Kerto

Liiviin yksi jengi ui.
Mut pian se rauhoittui.
Huusin: menkää jonoon.
Eka kaatui monoon.
Pian kukin vuorollaan
jo tutki pintaa maan.
Kun vielä hetken huitelin
loput turvas kinttuihin.

Kerto

Kerto

Tämä biisi on koko meidän perheen suuri suosikki. Mulla ei ole kertakaikkiaan mitään kritiikin sanaa sanottavana tästä mukaansa tempaavasta kuvaelmasta. Frederik laulaa niin hyvin, että melkein ärsyttää myöntää se - hänhän julkisuuden persoonana kuuluu ikäviin sovinisti hahmoihin, josta kuuluis sanoa, että "yäk"... mut kun ei voi.

Ruotsin radion neloskanavalla oli pari vuotta sitten loistava ohjelma nimeltään "Curry Curry". Sen sympaattinen toimittaja soitti parikin kertaa juuri tätä Frederikin versiota biisistä kaikkien suurten discohelmien keskellä. Ruotsalaisetkin voi joskus ymmärtää hyvän päälle!

Häpeä

Luen parhaillaan populääripsykologista teosta häpeästä (John Bradshaw: " Healing the shame that binds you") ja häpeän ihmistä syövästä vaikutuksesta yksilön elämässä. Asiaa käsitellään kirjassa helppotajuisesti ja lukiessani olen asian tiimoilta saanut henkilökohtaisia, pieniä valaistumisen kokemuksia. Suosittelen kirjaa kaikille - etenkin ihmisille, jotka toimii toisen ihmisen vanhempana.

Näin on nä

Vimme kutsuu mua nimellä "Trii". En ole itsestäni puhuessa käyttänyt "äiti"-sanaa, kun se ei heti tuntunut luontevalta. Siksi lapsikaan ei minua äidiksi kutsu. Silti Vimme tietää kuka on äiti ja asiaa tiedusteltaessa hän joko osoittaa mua sormellaan tai sanoo sen Triin. Muita Vimmen sanoja ovat mm. nä (näkkileipä), atto (auto), hihhi (hissi), pykää (käpy), kakka (kakka) ja monia kirjoituskelvottomia termejä. Sieltä se verbaalinen ilmaisu pungertaa maailmaan, kun kaveri itse elämänsä alussa: hitaasti, mutta varmasti.

Uh, miksi mä muistutin itseäni synnyttämisestä?

Mieluinen tuote

Mentalwearin helmiä.

Mentalwearin t-paidat on tosi hienoja.

Totuus esiin

Nyt ihmiset sitä keppanapulloa korkkaamaan!

Tässä vielä kuvan teksti:
"Niin – totta on että yhtä hyvin olut piristää naisiakin kesken päivän touhun ja kiireen. Lasillinen hyvää olutta samalla sekä virkistää että rauhoittaa – ominaisuus joka juomista on vain oluella. Eikä olut lihota – mutta ravitsee. Oluessa ei ole rasvaa eikä keittosuolaa, mutta kylläkin runsaasti vitamiineja ja elimistölle tärkeitä hivanaineita."

Itku pitkästä ilosta

Mulla on tapana itkeä elokuvissa. Ei tarvi kovin kummonen kohtaus olla, kun mä jo sitä tippaa pyyhin silmäkulmasta. Pahimmat itkut lähti aikanaan "Minun Afrikkani" ja "Varjojen maat" leffoista. Jälkimmäistä katsoessani oli kaikenlaiset nenäliinat unohtuneet matkasta ja niistin hihani märiksi. Seuraavana päivänä silmät hädin tuskin näkyi sieltä turvonneitten luomien alta. Hurjaa. Sitten on jotenkin erityisen hämmentävää, kun on löytänyt itsensä liikuttumasta "Lemmenlaivaa" katsoessa. Tai ehkä mä itkin järkytyksestä nähtyäni Gopherin ja ne muut.

La mala educación

Näin aivan tavattoman hyvän filmin tänään:"La mala educación" (ymmärtääkseni suomenkielinen nimi leffalle on "Huono kasvatus" - yllätys, yllätys). Mä olen ollut Almodóvarin fani sitten "Naisia hermoromahduksen partaalla"-leffan ja olen nähnyt melkein kaikki mitä hän on sen jälkeen tehnyt. Almodóvarilla on lahja kertoa todella vaikeista asioista helposti. Kukaan paha ei ole kokonaan paha ja harvat hahmot on kokonaan hyviä. Mutta ei sen enempää vilmianalyyssiä. Menkää katsomaan. Paitsi jos olette olemassa tavattoman vähemmistöfoobisia ihmisiä.

Pii, pii, pii

Kun Vimmeltä kysyy, " Mitä pieni lintu sanoo?", niin hän kertoo pienellä äänellä: "Pii, pii, pii".

Voi hyvänen aika kuinka sydän sulaa joka kerta, kun lapsi sanoo sen. Ei se sydän nyt niin kovin jäinen ole viimeaikoina ollut - mutta tulipa nyt juuri tätä sanontaa käytettyä. "Menee polvet alta" ei olis kuvannut tunnetta ollenkaan yhtä täsmällisesti, eikä "Taju lähtee" tai etenkään "Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla".

Eilen näin videolta "Last Orders"-leffan. Halusin käydä katsomassa filmin jo silloin kun se pyöri leffassa, mutta tilaisuus meni ohi. No, nyt se tuli katsottua. Se oli ihan ok elokuva.

On aina piristävää katsoa jotain muuta, kuin Hollywood-spektaakkeleita. Bollywood-spektaakkeleissa on tässä osoitteessa ihan selvä vajaus - en ole nähnyt koskaan yhtään kunnon intialaista tanssi ja laulu sävytteistä suurta seikkailua, jossa sankarit tuijottelee silmät viirulla pahiksia ja tyttö pulassa hymyilee kainosti. Kas näin voin ilolla odottaa, että sen ensimmäisen näen.

Onnea Onnea Onnea

Onnea Kanadalaisille!!! Pieni tyttö syntyi eilen ja kaikki voivat hyvin. Hieno homma. Odotan kovasti, että pääsen tapaamaan tämän uuden ihmisen. Toivon saavani testata, kuinka pikkuvauvan vaipanvaihto hoituu toisten vauvalla. Onko se taito niinkuin pyörällä ajo, että kun kerran oppii niin aina osaa.

Sinikka N.

Luin Sinikka Nopolan "Ei tehrä tästä ny numeroo"-kirjan ja sanonpa, että se oli hauska. Hämäläisten aina niin aurinkoinen suhtautuminen mihin tahansa nauratti. Sinikka Nopolan jutut Hesarin Kuukausiliitteessäkin on usein paremmasta päästä. Hänen lastenkirjoja en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta eiköhän sekin osasto tässä vielä hoideta.

Räkäränni

Lehdessä kerrottiin, että lapsi potee noin 35 vilustumista ennenkuin saa kunnon immuniteetin flunssaviiruksia vastaan. Vimme on potenut 5-6 eli monta on vielä jäljellä. Mä sanon että kääk.

Vanhoja papereita

Eilen aloitin urakan, joka on vieläkin kesken. Avasin suuren pahvilaatikon, joka on täynnä kirjeitä. Aion käydä läpi koko aineiston - kylläkin vain pintapuolisesti - ja heitän pois kirjeet joilla ei ole mitään merkitystä, ja säilytän ne joilla se merkitys on.

Kirjeitä on aivan kauheesti. Mä olen kirjoittanut kirjeitä intohimoisesti suurin piirtein ihan kenen tahansa kanssa siitä lähtien kun opin kirjoittamaan. Mä löysin sellaisia kirjeitä ja kortteja, joiden kirjoittajasta mulla ei ole mitään muistikuvaa. Selvästi olen kuitenkin kirjoitellut ihmisen kanssa ihan pitkiäkin kirjeitä. Löysin kirjeitä jo kuolleilta ja kirjeitä ihmisiltä, joita olen kaivannut, mutta en tavannut sitten herra-ties-millon.

Löysin myös kakskyt vuotta vanhoja lukioaikaisia teinareita ja heivautin ne roskiin yhtään epäröimättä. Mä olen tyytyväinen kun en muista täsmälleen millaista oli olla minä siihen aikaan. Teiniläisyys oli ahdistuksen kulta-aikaa.

Hii hoo, huu haa

Hii hoo: varasin ja sain kirjastosta kirjan, jossa kerrotaan miten ihminen voi oppia 60:ssä sekunnissa näkemään olentojen aurat. Tulen raportoimaan, miten kirjan neuvot tepsivät vai tepsivätkö ollenkaan. Huu haa rules!

Pelataan taas

Voi hyvä tavaton tätä hyrskyn myrskyä täällä kämpässä. Kun alkaa olla pahvilaatikoita nurkat täynnä, niin kunnianhimo kaiken muun järjestyksen jatkuvaan ylläpitoon laskee. Jos mun kuuluisa alter egoni "siivoja" tulis käymään täällä vaikka huomenna...

Mä olen ruvennut joutohetkinäni pelaamaan Tibiaa. Se on roolipeli, jossa on langoilla huimat määrät muitakin ihmisiä. Pelissä kasvatetaan kykyjä, tutkitaan ympäristöä ja lahdataan örkkejä - niinkuin roolipelissä kuuluukin. Halutessaan voi chattailla samalla muiden langoilla olevien kanssa, mutta sitä en ole jaksanut vielä mainittavissa määrin harrastaa. Rottien tappaminen on ollut tähän saakka niin antoisaa. Kerran jouduin ilman köyttä keekoillessani jumiin yhteen luolaan ja siinä joku satunnainen langoilla olija auttoi mut omalla virtuaali köydellään ulos. Enivei... Kirjautukaa Harmoniaan, jos rupeatte pelaamaan, niin lahdataan sitten rottia rintarinnan!

Kakka

Lapsi heräsi aamulla ähisten ja totesi sitten selkeällä suomen kielellä, että "kakka". Uusi sana ihastutti kaveria siinä määrin, että sanaa on pitänyt hokea siitä lähtien. Puhelimeenkin Vimme meni sitä omatoimisesti kertomaan. Tästä se asiallinen kommunnikaatio vähitellen lähtee käyntiin!

Pili Pili Pom

Sataa, sataa ropisee. Markus pakkaa lasta kuravaatteisiin ja varustautuu itsekkin asialliseen sadeasuun. Lapsi on hyvä tuulettaa kerran päivässä säästä riippumatta. Vähän niinku koirakin. Paitsi että koiralle ei riitä vain se yksi kerta.

Trumpetisti

Chet

Eilen luin loppuun Chet Bakerin elämänkerran. Yllätyin lukiessani, että noin nelkyt vuotta elämästään kaveri vietti enemmän tai vähemmän huumehuuruissa ja silti ajoittain onnistui tuottamaan hienoa musaa. Chetin elämä päättyi amsterdamilaiseen asfalttiin. Hän tipahti 58-vuotiaana hotellin ikkunasta. Veressä oli sekä kokaiinia, että heroiinia (Chetin lemppari koktail). Oletus on, että kuolema oli vahinko - Chet lipes niin kuin Andy McCoy ikään, mutta oli huonompi onni mukana ja henki läks.

Ei toimi

Korvasienet

Mä olen nyt todella ihastunut näiden kuvien liittämiseen sanottavaani.

Enivei... olen aina pohtinut sitä, että kuka kekkas, että korvasieniä voi syödä, kunhan vaan ensin tekee ne kaikki asiaan kuuluvat kikat. Uskon, että oli helppo ihmiselle todeta, että korvasieni ei kelpaa sellaisenaan syötäväksi. Mikä ajoi ihmisen sitten siihen, että myrkyllistä sientä ruvettiin kuivattelemaan ja ryöppäämään, jotta nähtäis käykö se kuitenkin ravinnoksi? Olivatko nämä sienikokeilut kivikauden extremelaji? Oliko joku epätoivoinen luolamies kuivattanut sieniä myöhempää itsemurha-ajankohtaa varten todeten sitten, kuin suomalainen opiskelijapoika ruotsalaisesta kaupan kaljasta, että "ei toimi".

Hai

Hai.

Eilen kävimme Universeumissa. Vimme pelkäsi siellä vaikka mitä: pimeää, ääniä, lämpötiloja - emoaluskessa piti roikkua tiukasti kiinni koko ajan kuin pieni paviaanin poikanen. Haiakvaario oli poikkeus. Sen luona ei pelottanut yhtään. Vimme jopa nappas sanan "hai" itselleen ja hoki koko loppu päivän "aiji". Ja tämän alkaneen päivänkin. Nyt suuri aijin kesyttäjä vetelee sikeitä ja emoalus ottaa ilon irti joutohetkestä.