Lapsi tietää paremmin

Jos kukaan on nähnyt Helsingin metron liukuporrasmainoksina paistatelleen Nick Caven*) uusimman levyn mainoksen (ei varsinaisesti tuo vasemmalla oleva kuva kuitenkaan), niin voin kertoa, että kysyin Vimmeltä kuvaa ohittaessamme:


"Onko patulla**) hienot viikset***)?".

Vimme sanoi:

"On. Ja hieno tukka."

Mitäpä ihminen sitten siihen vastaan väittämään.


*) Suhtaudun periaatteessa positiivisesti tähän artistiin
**) Yleisnimitys vanhemmille, urheilua kaihtaville miehille
***) Inhoan viiksiä

Valkoinen kevät

Huolimatta ponnekkaasta aikomuksestani vastustella vilustumisen saapumista elämääni, se tuli ja sitä sit podettiin pääsiäispyhät. Silti raahauduin M:n ja Nassikan perässä maakuntiin, jota sitten kaduin, kun olisin ihan hyvin ja vielä paremminkin, potea omien vällyjen välissä. Olin aika kiukkunen.

Ipana kävi H:llä pulkkamäessä ja kuulemma hurjasteli siihen malliin, että sain olla kiitollinen, etten ollut sitä näkemässä. Nassikka itse oli varsin tyytyväinen pulkkailuun ja rohkenen väittää, että itsevarmuus pönkittyi hurjastelusta.

Talvi tuntuu jatkuvan - tai oikeammin, nyt se vasta alkoi. Lunta riittää. Kuvan nappasin just meidän keittiön ikkunasta käsin. Ikkunan pinttynyt likaisuus ei onneksi näy valkoista taustaa vasten.

Mulla on "kommentoidun kirjallisuuslistan" deadline perjantaina. Kirjallisuuslista on lopputyötäni varten. Lopputyö tulisi olla valmiiksi kirjoitettuna toukokuun alkuun menessä. Tekemistä siis riitää, mutta jos hyvin käy, olen valmis koulun kanssa kesäkuussa. Siihen tähtäämme.

Himpes keskenään

M lähti Hyvinkäälle Nassikan kanssa ja mä jäin himaan "tekemään hommia". Nassikka poti vilustumista alkuviikon ja näin en saanut asiallisesti tehtyä kouluhommia, kun hän täällä seuranani oli, sen sijaan että olisi ollut muiden lasten tavoin päiväkodissa. Nyt sit keskenäni kirkkopyhää vietän töitä tehden. Ei sillä että sitä mitenkään sen kummemmin viettäisin kuitenkaan.

Viime viikonloppuna olin Ruotsissa koulujuttujen takia. Matkustin pienen, pikkiriikkisen, matkalaukun kanssa ja mulla oli sellainen olo, kuin olisin mennyt käymään naapuripitäjässä, naapurivaltion kaukaisemman rannikon sijaan. Sillä reissulla kävin Akvarellimuseossa avajaisissa ja muutenkin olin sosiaalisena. Kuva on museon kulmilta otettu.

Kurkussa tuntuu ikävä lupaus mahdollisesta vilustumisesta. Aion pistää hanttiin. Nyt ihmisellä ei olis aikaa potea.

Päikkäreitä vailla

Huh, huh. En oikein saanut nukuttua viime yönä lapsen sängyssä. Lapsi änkesi päättäväisesti meidän sänkyyn ja sänkymme ei ole leventynyt senttiäkään siitä, kun viimeksi kotona asuimme. 120:een senttiin mahdu kolmea ihmistä. Nyt on silmät niin täynnä unihiekkaa, että kirveltää vaan.

Olemme kotona! Putkiremppa jatkuu vaan, mutta voimme silti jo sujuvasti asua täällä. Veskiä voi käyttää ja suihkussa voi käydä. Toki vesi kerääntyy suihkun jälkeen kylpyhuoneen lattian keskiosaan, eikä siitä itse valu kohti viemäriä. Saa nähdä joudummeko sen takia uudestaan evakkoon... KÄÄK!

Hampaat

Se on just sillon, kun hammashygienisti kovalla otteella kaivaa hammaskivestä muodostuneita peruskallioita ihmisen suusta, jolloin käy mielessä, että olis ehkä ollut syytä käydä vähän useammin hammasihmisen luona kuin vain kerran neljässä vuodessa. Tänään aamulla tuli osakseni mainitun kokemuksen tuska.

Tänään onnistuin hankkimaan itselleni levyn, jota olen jo maailman sivu itselleni haikaillut: Dave Lindholmin "Aino". Se kuulostaa yhtä hyvältä kuin ennenkin. Siitä tulee vahvasti mieleen vuosi 1982: levy ilmestyi silloin ja oli kova hitti - ainakin Raahessa. Sitä soitettiin taajaan joka kasettisoittimessa. Mun nykyiset luokkakaverit syntyivät samana vuonna. Ne ei muista -82 vuodesta mitään ja vaikka jonkun hämmästyttävän ihmeen kautta muistaisivatkin, niin niillä ei olis mitään hajua koko levystä, kun poloiset syntyivät sinne Ruotsiin. Ihmisen kohtalo voi toisinaan olla aika tyly.

Mutta hampaisiin vielä palatakseni: kun on suorittanut hammaslääkärillä käynnin, niin sitä kokee itsensä jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Onnea voi siis ostaa rahalla: menkää hammaslääkäriin.

Ihminen ei ole vieläkään kotona

Ei se ole ihme, jos pakolaisuuteen joutuneet ihmiset ovat pihalla. Mä olen taas viettänyt aikaani muiden nurkissa: aluksi Svedulassa, kun siellä ei ole kämppää ja koulua pitää kuitenkin käydä, ja sitten täällä Suomessa putkiremonttia paossa vanhempieni luona. Ei oikein psykofysiikka jaksa ja tämä on kuitenkin aivan marginaalisen pientä sellaisten ihmisten elämään verrattuna, jotka joutuu henkensä kaupalla pakenemaan johonkin vieraaseen maahan, jossa on hymytöntä kansaa ja aina kylmä.

No, mut emme lannistu.

Vimpula täytti eilen 5v. Se on ihana asia, että lapsi kasvaa. Toki sitä itsellekkin siinä samalla ikää karttuu, mutta sille nyt ei kukaan voi mitään ja lapsen kasvaminen on kuitenkin valtavan kiva asia.

Ymmärryksen hämärät hetket

Perjantaina menin yhden koulukaverin kanssa päivällisbileisiin erään ystävättäreni luo ja tarkoituksena oli sieltä sitten jatkaa tanssimaan yhteen edeltä tarkoin valittuun tapahtumaan. Ajatus tanssimisen iloista oli niin hallitsevana mielessäni etten huomannut vasta kun sisäänpääsy- ja narikkamaksun maksettuani ja sitä ensimmäistä baarikaljaa siemallessani, että ei tainnut olla tanssi-ilta siinä baarissa sit kuitenkaan. Tanssi-ilta oli vasta seuraavana päivänä. Nyt sitten pohdin keskenäni, onko kyseessä stressitilan luona väliaikaisdementia vai onko ikä tehnyt mulle jo tepposensa?

Tänään matkaan kotiin. Tai en ehkä ihan kotiin vielä, kun siellä kotona on vessa ihan raunioina (putkiremontti), mutta lapseni luokse kuitenkin.

Tsemppi hukassa

Karsee tuska kalvaa, kun pitäis ruotsiksi kirjoittaa asiaa ja ei millään niinku huvittais. Ei millään.

Muutin taas tänään. Nyt nukutaan taas koiran vieressä.

Juttelin lapsen kanssa puhelimessa ja totesimme molemmat tahoillamme ikävöineemme. Vielä kun viikon sinnittelee, niin sit pääsee ihminen kotiin. Sitä ennen pitäis olla ne kirjoitushommat tehtynä asiallisesti loppuun. Tässä annan neuvona kaikelle kansalle, että ei kannata kauheesti mennä ulkomaille, ellei sitten kaipaa elämäänsä sitä jatkuvaa haastetta.

Vinoja viivoja

Täällä taas kalleriassa, Ruotsissa. Eilen oli avajaiset. Ihmistä tuli ja meni. Kuivin suin ei oltu. Tänään täällä on hiljaista. Satoi lunta kun tulin tänne, joskaan ei kinoksiksi asti, ja näin ei ihmiset kodeistaan rohkene kalleriakierrokselle lähteä.

Taiteilijalla ja minulla oli sama kuosi illan vaatteissa. Löysin samat kuviot aamulla silmäpusseistani ryppyjen muodossa. Ryppyjä tulee aina ryöppynä yht'äkkiä lisää, kun entisiin on ehtinyt tottua. Kun vielä tuo näkö huononis sen verran ettei rypyt joka aamu niin selkeänä silmiin osuis, niin mikäs tässä olis mennessä.

Jos haluat sulautua ruotsalaisten joukkoon

Tässä vinkki siitä miten juuri tänä talvena voit sonnustautua varusteisiin, joissa sinua luullaan paikalliseksi, jos satut Ruotsiin joutumaan ja ulkomaalaisuus tekee olosi jotenkin vaivaituneeksi.

1. Pue päällesi kireät, tummat, pillikinttuisetfarkut - riippumatta siitä miltä ne ylläsi näyttävät.

2. Vedä jalkaasi mustat, harmaat tai valkoiset polvisukat, niin että farkkujen lahkeet jäävät sukkien alle.

3. Vedä sukkien päälle nahkasaappaat, mutta kuitenkin niin että sukkien varret nousevat korkeammalle kuin saappaitten varret.

Näin kun olet pukeutunut, niin ei sua ruotsalaisesta erota. Itse en ole vielä näin pitkälle päässyt ja hetihän ne sit näkee että ulkomaalainen se siellä toimittaa. Koska Ruotsi on sellainen maa, että kun siellä lanseerataan tyyli, niin joka helluvan Jönsson katsoo, että se tyyli löytyy myös sieltä omasta kaapistakin.

Ymmärtämisestä

Jippii: lennän kotiin huomenna ja saan olla siellä yli viikon. Toki pitää ihmisen tehdä kouluhommia kotona ollessaan, mutta ei se haittaa. Saa kuitenkin olla KOTONA.

Nyt on mentävä kouluun tekemään yhtä läksy-henkistä tehtävää, jota en eilen pystynyt tekemään, kun jätin tehtävään vaadittavat paperit koululle. Olin luvannut eilen tehdä päivällisen täällä majapaikassani ja se oli päällimäisenä mielessä. Onneksi mulla on tunti aikaa ennen luennon alkua.

Muuten: taas tuntee ihminen itsensä välillä todella pöljäksi täällä ulkomaan pellenä. Mitä pidempään on kyennyt puhumaan toista kieltä, kuin omaa alkuperäistä, niin sitä vähemmän sitä kokee osaavansa.

Koulussamme on uusi proffa, amerikkalainen nainen joka puhuu norjaa. Hänen luentoa oli varsin vaikea seurata. Tuli Muppet Shown ruotsalainen kokki vahvasti mieleen, ei sillä että siinä mitään ikävää sinänsä olis, mutta kuka ymmärtää mitä ruotsalainen kokki sanoo?

Pitää tunnustaa, että kaikki muut luennolla istuneet näyttivät ymmärtävän. Hullu lähtee ulkomaille opiskelemaan!

Ihminen Ruotsissa

Ihminen on ollut Svedulassa jo viikon ja sanaakaan siitä ei ole lohkastu. Minkäs teet.

Göteborg ei ole paljoo sitten toukokuun muuttunut: sama keli kesät, talvet - sataa ja tuulee. Koulukaverit on ihan samanlaisia kuin ennenkin, yhtä sympaattisia. Tosin yksi heistä pykäs maailmaan lapsen ja on näin pienellä tauolla, se ei tosin hänen sympaattisuuttaan vähennä.

Ystävien lapset ovat kasvaneet - ystävät eivät. Tässä iässä se kasvaminen ei ole mikään valtavan toivottava tapahtuma, ellei sitten ole kyse henkisestä kasvusta, mitä nyt sillä sitten kukin tarkoittaakaan - on varmasti paljon ihmisiä joiden päivittäiseen sanavarastoon "henkinen kasvu" kuuluu yhtä taajaan kuin "pumppusuutindiesel" kuuluu omaani (en muista koskaan käyttäneeni sanaa aiemmin). Mut sen ei väliä, asiat eivät siis ole poissaollessani täällä Ruotsin länsirannikon helmessä sanottavammin muuttuneet.

Mun valtava puhelinongelma jatkuu. Puhelin, jonka sain vessaan luiskahtaneen tilalle, on näytellyt sen sortin oireita, että sillä ei enää kauaa puhuta. Ei muuten todellakaan puhuta kauaa, se sammuttaa itsensä muutaman sekunnin puhelin jälkeen. Kotona on yksi varteenotettava vintage-yksilö, jota vielä testaan jokapäiväiseen käyttöön ennenkuin vaivun lopulliseen puhelinepätoivoon. Onkohan se tila verrattavissa Motorcycle emptinessiin?

Rapsaamisesta

Sillon kun ihmisen pitäis tehdä viimehetkenpaniikissa jotain, kuten esimerkiksi kirjoittaa loppuraporttia koululle harjoittelustaan museossa, niin ehtii kummasti tehdä vaikka mitä muuta just vielä pikkasen ennen homman aloittamista.

Voi tätä tuskaa. Miksi kukaan lähtee opiskelemaan jotain muulla kuin äidinkielellään? No siksi koska muutti pois äidinkielensä vaikutusalueilta ja oli siitä itseasiassa aika tyytyväinenkin tähän asiaan todella pitkän aikaa, että turha valittaa ja asiat vois olla huonomminkin: vois olla ettei tähän päivään mennessä olisi vielä keksinyt mitä elämällään tekis. Nyt tietää ja jotta sitä tekemistään pääsee toteuttamaan, niin pitää kirjoittaa se helluvan raportti.

Muuten - todettakoon tähän väliin, että olen tietoinen oikeinkirjoitukseni valtavista puutteista. Eräs oikeinkirjoitustaitoinen ystäväni oli loihennut lausumaan osuvassa tilanteessa että pilkuilla ei pidä lähteä kikkastelemaan. Sitä pohtiessani tiedostin, että mulla on vain hatara käsitys siitä, miten pilkkuja oikeesti käytetään, tai miten suomenkieltä ylipäänsä kirjoitetaan ja siitä huolimatta kirjoittelen kaiken kansan nähtäväksi tekstejäni. Huh, huh.

No, nyt rapsaamaan.

Tammikuu jo vaikka kuin pitkällä

Vuosi on jo pitkällä, enkä siitä huolimatta ole vielä toivotellut mitään tässä blogissa. Kivat 2008:t vaan kaikille.

Podin vilustumista uuden vuoden aattona, joten emme juhlineet asiaa sen intensiivisemmin. Toki yksi kuoharipullo avattiin ja tuolta puiden välistä, olkkarin ikkunasta katsoimme kansalaisten yksityisiä raketteja. Tinan valannat jäi väliin, kun kauha oli hukassa. Ensi vuonna sitten.

Nassikka oppi perjantaina sanomaan ärrän. Nyt se päristää ärrää menemään ihan siitä ilosta että kun voi.

Mä korkkasin Naisten Kymppiin valmentautumisen (mun ja systerin kevätprojekti) ja menin reippaalle aamukävelylle lauantaina. Ikäväkseni sain todeta, että mun talviset reipasteluvaatteet eivät olleet oikein ajan tasalla. Suoritin kävelyni pultsari-tyylisissä vetimissä: karseesti liian iso, tumman sininen,virttynyt toppatakki ja nuhjaantuneet, harmaat plyyssicollagehousut ja sit siihen vielä musta piippapipo vedettynä syvälle päähän. En blendaantunut satunnaisten, vastaantulleitten espoolaisreipastelijoitten tyyliin edes unissani. Oli aika piinallista. Siksi keräsin itseni ja menin alesta ostamaan asiallisen toppatakin ja tuulihousut. Nyt voi reipastella muulloinkin kuin pimeän tullen. Nyt olen kunnon espoolainen. Kääk.

Eilen olimme M:n kanssa kaksistaan leffassa (Kultainen Kompassi) ja sen jälkeen baarikierroksella (Corona, Loose, O'Malley's ja Moskova). Oli varsin eksoottista.

Jollotijolloti

Hyvää joulua kaikelle kansalla. Pakkaan kassini ja lähden maakuntiin. Siellä muu perhe jo vaikuttaa. Itse jäin vielä yöksi kotiin, jotta pyykit saataisiin pestyä ja kakku paistettua. Olin toki pikaisesti baarissakin eilen illalla ja tänä aamuna nukuin keskenäni yhdeksään saakka.

Aurinko paistaa matalalta. Vuoden lyhimpänä päivänä auringonpaiste on arvokkaimmillaan.

Huono päivä, huono äiti

Tänään oli jotenkin tosi huonotunnelmainen päivä. Se johtui varmaan osin siitä, etten ollut nukkunut tarpeeksi edellisenä yönä ja hauraassa väsymyksen tilassa koko maailma tuntui jotenkin uhkaavalta ja tuska kalvoi. Kaiken huippu oli, että kun palasimme kaikki kotiin tahoiltamme, kävi ilmi, että olin unohtanut lapsen joululaulutapahtuman päiväkodissa. Se oli AIVAN KARSEE moka. Lapsi oli ollut pahoillaan, kun kukaan meistä ei ollut tullut katsomaan.

Kossut loppui

Museossa saimme valmiiksi yhden isomman projektin, jota tuttavallisesti kutsuimme "Kossuiksi". Kuvan rekvisiitta sopiikin siihen aiheeseen paremmin kuin hyvin. Nyt siirryn takaisin museon vanhalle puolelle loppuharjoitteluksi ja saan jatkaa tätä isojen, muutaman vuosikymmenen takaisten valokuvien kanssa kekkulointia.

On itseasiassa aivan karseeta että tämä mun fantastinen arkastelupäiväkerhoaika alkaa mennä kohti loppuaan ja ihmisen on palattava takaisin siihen oikean opiskelun pariin - ja vielä ruotsiksi. Mut onneksi tässä on sellainen porkkana, että jos opintoni loppuun saakka suoritan, saatan joskus saada maksua siitä kivasta, jota nyt olen saanut tehdä koko syksyn. Ajatella!

Jankuttaja muusia tekemässä

Siis karsee ristiriita oli tossa mun eilisessä asiassa! Munhan nimenomaan pitäis mennä hummailemaan niihin rafloihin, joissa VIPeillä on omat tilat ja pysyä sen baaritiskin tuntumassa, jossa VIPit ei käy, näin säästyisin VIPpien läsnäololta ihan kokonaan.

Mulla oli lapsoseni kanssa aikaisemmin tänään parin tunnin kriisi"keskustelu", jonka tuloksena mulla on voimat pois ja naarmuja naamassa. Onko oikotietä väkivallattomuuden opettamiseen lapselle? Jankutus on mun metodi, mut se tuntuu tehoavan hitaasti.

Keitän pottuja perheelle. Tulossa on muusit ja lisukkeita. Lapset huusi yhteen ääneen jo YÄK, kun kerroin mitä tulemme syömään. Kivat itsenäisyydet kaikille.

Pääsin pikkujouluihin

Olin eilen virman pikkujouluissa. Etukäteen kerroin duuniin, että sit seuraavana päivänä en töihin tule. Otin vapaata, jotta ihminen estoitta pystyi juhlimaan koko rahan edestä. Bileet oli yhdessä keskustan menomestassa, johon en eksyisi muuten. Jotenkin ei minuun vetoa sellaiset ravintolat missä VIP-ihmisille on omat tilat. VIP-ihmiset on epäilyttäviä ja niitä kannattaa vältellä.

Meille oli drinksuu, show, ruokaa ja tanssia. Tuli tanssittua taas siihen malliin, että pitää olla erikseen kiitollinen, ettei mun itseni tarvinnut olla sitä meininkiäni sivullisena katsomassa. Kova tanssiminen piti mun sen verran janoisena, että varmaan gallonan join jäävettä ja näin vältin seuraavan aamun krapulan ihan tyystiin. Oli vain vähän väsynyt olo.

Pitä tunnustaa, ettei sitä oikein jaksa enää kauheesti. Olin jo kahdelta kotona nukkumassa. Onneksi ei ole enempää pikkujouluja tiedossa.

Seuraava aamu

Nukuin ruhtinaallisesti kymmeneen, kahden peiton alla (mitä lämpimämmässä saa nukkua, sen parempi) ja sanonpa, että näin vois ihminen viettää kaikki yönsä. Aamukahviakin tässä saa juoda ilman että tarvii sinkaista vessaan pyyhkimään kesken hörppyjen. Tästä kaikesta juhlavasta ja hienosta huolimatta mä kuitenkin mielummin herään kukonlaulun aikaan kuuntelemaan vajaa viisvuotiaan asioita, kuin eläisin aina ilman ipanaa.

Paluu arkeen on edessä. Olen ostanut kevään ensimmäisen lentolipun Göteborgiin ja pelottavaa kyllä, se on vain menolippu. Meidän koulusta on nimittäin todella vaikeaa saada ulos kurssiaikatauluja ennen kurssien alkamista. Näin on ollut aina ja varmaan tulee aina olemaan ja sen kanssa on elettävä. Harmittaa vaan näin etähenkilönä ettei voi asioitaan etukäteen järjestää. Enivei: Göteborgin sohvat - here I come!

Käytävässä

Hilasin tänään itseni tehtaalle siivoamaan. Heitin kamani toimistoon, otin käteeni avaimet, roskapussin ja pölyimurin, menin käytävään ja tyytyväisenä avainnippuani tuijotellen paiskasin toimiston oven kiinni. Siivottavan kohteen ovella ihmettelin kun avain ei oikein sovi lukkoon ja siinä siunaamassa mulle valkeni, että kädessäni roikkuvat avaimet olikin museoon, eikä suinkaan tehtaaseen. Siinä sit vietin rattoisan puolitoistatuntisen tehtaan käytävillä notkuen, kunnes pomo tuli avaaman oven.

Mut ei se mitään, mulla on tänään tiedossa parhaan A-luokan ilta ja sitä seuraava vielä fantastisempi aamu: jäppiset meni maakuntiin yöksi ja mä saan huomen aamulla nukkua just niin pitkään kun mulla unta riittää.

Paskaaks tässä

Täs on ollut kyllä semmosta haipakkaa, että HUH HUH. Museossa mennään juoksujalkaa ja kotona käydään välillä nukkumassa. Tänään onnistuin uittamaan puhelimeni vessanpöntössä ja ikävikseni sain todeta, että pöntön vesi ei ollut ihan kirkasta. Siirsin SIM-korttini siihen vanhaan puhelimeen, josta ei kuulu mitään. Eli jos satutte mulle soittamaan ja mä vaan huutelen, että : "MITÄ?", niin kannattaa pistää luuri kii ja lähestyä mua tekstiviesteitse.

Onneksi kävin kuitenkin katsomassa viime viikonloppuna Cronenbergin Eastern Promises leffan ja Viggo(se vetreä viiskymppinen)esiintyi siinä kiitettävän monessa kohtauksessa. Veri tosin roiskui ja tarinan ihmiset oli aika ikäviä, mutta ei se mitään. Vastapaino oli niin massiivinen.

Nyt olen lähdössä maakuntiin yöksi perheeni kanssa. Ehkä tässä pääsee vielä saunomaan tänään.

Museosta museoon

Yrjötaudista selvittiin yhdessä päivässä ja se ei ole - vielä - tarttunut meihin muihin perheenjäseniin. Mut hitsit että siitä lapsesta irtos sitä tavaraa.

Kävin sunnuntaina katsomassa EMMAssa Annette Messagerin näyttelyä ja samalla silmäilin myös ne Saastamoisen säätiön kokoelmat. Messagerin duunit oli valtaosin tosi hienoja ja aion viedä Nassikankin niitä ihmettelemään, tosin asenteella "olen-jo-nähnyt-joten-voin-keskittyä-lapsen-valvomiseen". Uskon että Messager viehättää ipana-ikäisiäkin. Ainakin osa niistä töistä.

Kuvassa oleva pigementtipaletti on tuolta mun päivittäismuseosta, tosin huoltopuolelta ja näin ollen ei missään näytillä. Hyvä meininki on siellä jatkunut vaan. Jotenkin jaksaa kaikki eteen tulevat hommat ilahduttaa. Kivaa tehdä ja kivaa oppia.

Yrjöntää

Meillä täällä kotona laatta lentää kaaressa, eikä suinkaan siksi, että joku olisi päässyt perusteellisesti juhlimaan ja sitä potisi, vaan lapsella on oksennustauti. Lapsen potiessa olen hänen kanssaan perehtynyt ämpäriin tähtäämiseen ja jo kerran syötyjen aterioiden poistamiseen ei-toivotuista kohteista. Nyt odotamme jännityksellä kuinka tarttuvasta taudista tässä on kysymys.

Nykytaiteen mukanaan tuomat tehtävät

Nykytaiteen parissa ihminen päätyy monenlaisiin hommiin, niinkuin käärimään kiviä yksittäispaketteihin ja niittämään puista viljaa semmosen viidensadan kepin verran. Mitä tällä kaikella on paperikonservoinnin kanssa tekemistä? Eip paljo mitään, mutta eip se paljoo hidasta. On ollut, ja on edelleen, sikakivaa.

Museossa oli tänään aivan sairaan hyvää munakoisopaistosta humuksella. Se oli niin hyvää, että olisin voinut syödä sitä useamman annoksen peräjälkeen, mutta en antautunut sen vietin valtaan kuitenkaan. Kandee mennä sinne museoon lounaalle, vaikka siellä henkilökunnan seassa on pari yleisöpalvelun perusasioista vähemmän perillä olevaa hahmoa... mut mehän ollaan Suomessa.

Huomenna olis ohjelmassa taas tehdassiivousta museon jälkeen. Ehkä oli hyvä mennä nukkumaan.

Keski-ikäistyminen

Viime viikonloppuna Töölöössä vaikuttaessani koeajoin ostoskärryn ja sanonpa, että eläkeläismaineestaan huolimatta se on todella loistava autottoman ihmisen apuväline. Voin suositella kelle tahansa. Toki ymmärrän että eläkeläismaine estää useita käyttämästä mainittua tuotetta ja toisilla esteenä voi olla tuotteen yleensä niin karseet kuosit. Musta tulee tosi harjaantunut mummo, kun jo nyt keski-ikäisenä osaan vetää kärriä perässäni. Aika sutjakkaasti täs on siirrytty lennossa kärrin lykkimisestä kärrin vetelyyn.

Muuten on ollut meno sellasta tasasta matalalentoo. En voi valittaa: kivaa on ollut.

Tänään menemme juhlistamaan sitä, että joku on vielä muutaman hetken 30+ ja toisilla on ne 40v-päivät just tänään. Kaikille kauheesti onnea, lottovoittoja ja pitkää ikää.

Vinkkinä opiskelijalle

Jos haluat saada opintotukea yhtään mistään, niin älä hökälehdä tolkuttomasti asumaan maasta toiseen, virallista osoitettasi samalla muuttaen: moinen johtaa tilanteeseen, jossa et saa tukea mistään. Tänään rapsahti postiluukusta päätös, että mulle ei Suomesta(kaan) opintotukea myönnetä. Jatkan siis kumppanini hyväntahdon varassa elämistä. Perkele!

Spagetti

Me tehtiin meidän pitkätukkalapsesta taas klanipäälapsi. Hän oli valtavan vaikuttunut yhden ystävämme kokohiuksettomasta tyylistä ja halus saman tyylin itsellensäkin. Jätimme toki muutaman millin tukkaa lapsen päähän ja lohdutimme häntä, että luonto hoitaa sen kaljun hänenkin kohdalleen ajan myötä.

Kuvassa spagettia.

Espoo ei ole vihoviimeinen läpi

Hitsit, että on ollut kivaa toimittaa asiaansa museossa. Tuolla uuden taiteen puolella on hommat aika laidasta laitaan, vaikka keskitynkin siihen paperiosastoon aika tiukasti. Mut tulee välillä vietettyä hiljainen ja hillitty "jipii"-hetki nurkan takana keskenään, kun miettii että jonain päivänä tätä hommaa voi tehdä leipätöikseen. Tosin työtilanne tällä alalla ei ole mikään päätähuimaava, mut se työpaikan löytyminen on jonkun tulevaisuuden päivän murhe - ei mitään puitavaa tälle lokakuun lauantaille.

Nyt on suurin piirtein vuosi siitä, kun muutin takas Suomeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen (olin tosin koko helluvan kevään siellä Svedulassa). Mulla on edelleen sellainen olo, että tämä on just se paikka missä haluan asua - ei ehkä just Espoo tosin, mut ei Espookaan mikään vihoviimeinen läpi ole. Espoossa on se hyvä puoli, että kun täältä menee Stadiin duuniin, niin saa katsella kauniita merimaisemia bussin ikkunasta.

Koska tässä nyt piti tulla yhtä kirjoitusvirhettä korjaamaan, niin mainittakoon vielä että tänään on Viggo Mortensenin syntymäpäivä. Hyvää syntymäpäivää Viggo.

(Tietysti Viggo lukee mun blogia - ja suomeksi.)

Museon ystävä nukkuu pitkään

Täs on kuva jonka nappasin museon ikkunasta jonku homman lomassa. Museossa kiva meno jatkuu vaan. Viime viikolla oli käsillä erään näyttelyn purku; purin mm. kehystyksiä ja rassasin teippejä pois teosten takaa. Sen lisäksi tein paljon muutakin ja usein vaan tunnelmoin sitä museossa olemisen ihanuutta (alemmassa kuvassa tunnelmoinnin-hetki taltioituna).

Svedulasta on ollut kontakteja käymässä ja sen siivittämänä olen harrastanut viininkittaamisen- ja paasaamisen-asiaa. Tänään sain nukkua puolille päiville (kiitos mies) ja se pitkään nukkuminen on ollut ykköstoivetekeminen mun listalla jo vuosia. Sitä voisin harrastaa säännöllisesti.

Pallero heräs kahtena peräkkäisenä aamuna ennen asiallisuuden rajoja ja rupes kuuntelemaan Förbelin Palikoita, joita hän juuri nytkin tällä siunaamalla hetkellä kuutelee. Jotenkin ei silti naurattanut kun lapsi viideltä aamulla pisti popin soimaan. Varmaan siksikin mulla riitti unta tänään niin pitkään.

Ilon hetket

Viikko hurahti ohi huiskista-hei tuolla yhden museon kellarissa ja sittemmin toisen museon ylemmissä kerroksissa, joihin osuin perjantaiksi ja niissä tiloissa kuunneltiin Radio Helsinkiä. Kuulin Paskalistaa ekaa kertaa sitten sen kun Suomeen palasin ja hitto vie mua nauratti. Jotenkin se mauttomuuden rajoilla keikkuva alapäänhuumori, varsinkin turvallisesti radioitse esitettynä, on sitä mikä mulle sen ilon hetken suo.

Ääniä metsistä

Olimme viikonloppuna tuolla Inkoon suunnalla rentoutumassa kaverin talossa. Ohjelmassa oli sienestämistä, saunomista ja syömistä. Ihminenhän ei muuta tarvi kuin tämän s-kolminaisuuden tunteakseen itsensä seesteiseksi ja balanssissa olevaksi. Lapsi otti ja jodlas metsässä - sen verran lujaa että metsän omistajan vävy tuokion päästä pörräs mönkijällä katsomaan että mikä siellä ujelsi. Tai ehkä se ajeli vaan ilokseen. Jotku tykkää mönkijällä ajelemisesta.

M vei lapset eilen katsomaan Fröbelin Palikoita ja se sessio oli ollut aivan valtava suksee.

Tänään ryhdyin pomon kanssa työstämään erääseen näyttelyyn pian tulevaa pinkkaa grafiikanvedoksia. Aika roiseja kuvia, joskin taidokkaasti tehtyjä. Silvontaa, ruumiita ja hirtettyjä henkilöitä esitetään teoksissa pilvin pimein.

Nyt ryhdymme katsomaan Peppi Pitkätossua koko porukalla.

Hitauden häpeä

Mä bloggaan nyt aivan häpeällisen verkkaiseen tahtiin. Elämä menee höyryveturin tasaisella päättäväisyydellä eteenpäin ja siinä mä toimitan asiaani kotona, museossa ja ihan vähän muuallakin.

Pakkasin just reppuni äärimmilleen. Siellä on kamat mulle ja lapselle; menemme viikonlopuksi pois, kavereiden kanssa maalle. Tai maalle ja maalle - se on talo pienellä paikkakunnalla ja siellä sit saunomme ja syömme hyvin. M jää kotiin nauttimaan hiljaisuudesta. Mun vuoroni olla kotona yksin tulee joku toinen viikonloppu. Kotona yksin oleminen on kuitenkin aika hauskaa ja varsin harvoin tapahtuvaa toimintaa.

Lapsi leikkii tuolla väärinpäin seinää vasten nojaavan turvaistuimen alla kirkkoa. Kirkossa on valtava määrä muusikoita ja kuuntelijoina nalleja. Nämä joukot ovat näkymättömiä.

En ole mikään tuppisuu vaikka nyhräämisestä tykkäänkin

Tänään rassasin kirurgiveitsellä taustapahvia huitsin helevettiin yhdestä teoksesta. Puolitoista tuntia meni kuin siivillä ja totesin taas keskenäni, että mitä pikkutarkempi näpertelyprojekti, niin sitä railakkaammin ne mun sieluni kellot soivat. Sen lisäksi kävin tänään tutustumassa siellä mun tehdassiivoustehtaassa Valokuvataiteenmuseoon, joka oli tutustumisen väärtti. Ja vielä sen lisäksi pitää todeta, että tämä Suomessa työskentely suomenkielisten työkavereiden kanssa nostaa minussa esiin sellaisen kokopäiväpaskanjauhajan ettei siinä voi kuin työkavereita sääliä. Huulenheitto vaan on niin kivaa, varsinkin jos saa siihen muut yllytettyä mukaan.

Matometsästystä aloitellessa

Tässä on kuva allekirjoittaneesta. Kuvan nappas nuori E.L. mun ystävättäreni näyttelyn avajaisissa, galleria Huudossa, Uudenmaankadulla. Näyttely on hieno ja vielä alkavan viikon auki. Menkää ihmiset sankoin joukoin katsomaan.

Museossa toimittamisen riemu ei tunnu hellittävän otettaan. On valtavan hauskaa rassata ja katsella teoksia. Ajatella, että tämmöstä vois teoriassa tehdä myös palkkatöikseen jonain tulevaisuuden kirkkaana päivänä.

Nyt olis täällä kotona asianani siivota komero, jossa epäilen turkiskuoriasleegion viettävän karnevaaleja. Homma olis parasta hoitaa, mutta jotenkin en ole vielä toimeen ryhtynyt. Olisko vapaaehtoisia?

Sairaskertomuksia

Japanilaisten lähdön jälkeen perheyksikkömme on viettänyt enemmän tai vähemmän vilustunutta laatuaikaa. Eilen Nassikalle nousi lämpöä ja hän kertoi että hänellä on ihan "littana" olo. Myöhemmin "koko miestä" särki. Siihen vaivaan annoimme sit särkylääkettä ja pitkän yöunen jälkeen laps oli taas parempana.

Omalla kohdalla ei poskionteloihin tahdo löytyä sitä entistä ilmavuuden tunnetta sit millään. Ja silitysrautakin meni rikki!

Niitä maailman tärkeimpiä asioita on tietenkin saada selville, että miltä ihminen näyttäis Simpsonina ja se hoituu täällä. Hiusteni harmaus ei ole kuvassa ihan nappiin. Ne neljä harmaata hiusta, joista olen tietoinen, eivät vielä luo kuvassa näkyvää efektiä. Mutta varmaan sekin päivä tulee että harmaus on tasainen, ellei hiusten värjääminen taas ala tuntua varteen otettavalta vaihtoehdolta.

Museossa päivät hurahtaa vauhdilla. Vaikka ryhtyisi sinänsä aika pitkäpiimäiseen dokumentointipuuhaan, niin yht'äkkiä kello on vaan jo lounas ja sit pian lähdetäänkin kotiin. Mulla on tähän astisessa elämässäni pääasiassa kokemusta duunista, jota tehdessä aika tuntuu pysähtyneen.

PS: Pitihän mun tietysti skidikin Simpsonoida.

Täs nää tärkeimmät

Viikonloppu metsissä, järven rannalla Japanittarien kanssa oli aivan valtava syksee. Pitää tunnustaa, että itsekkin oli ihan elämyksen vallassa: uin (mähän en yleensä kylmään veteen mene), väistelin hirvikärpäsiä, ihmettelin yön hiljaisuutta ja pimeyttä siellä kaukana sitistä ja söin kaikenlaista kalaa niin et napa rutisi.

Japanittaret ovat menneet ja jään kaipaamaan mun japanilaista luksuskokkitiskaajaa. Mä olen aloittanut harjoittelun museossa ja tunnelmoin siellä ihan kybällä. Teen toki hommiakin. Lapseni on taas täsmäkiukutellut mulle aina kun tavataan - nythän sitä aina tapaillaan, kun mä olen siellä muka duunissa ja se päiväkodissa. Tästä tämän syksyn arkirutiini sit lähtee rullaamaan.

Vilustuminen yllätti

Olen onnistunut hankkimaan itselleni vilustumisen vitsauksen, ja kesken vieraiden emännöinnin! Japanittaret ovat saaneet keskenänsä toimittaa ja mä olen hoitanut täällä Jeddassa, ensin sitä mun vilustunutta lastani ja sitten itseäni, jos nyt ihminen voi muuten itseään hoitaa, kuin levätä. Huono tuuri.

Maanantaina alkaa mun opintoihini liityvä harjottelu, jota sit jatkuu jouluun saakka. Tulen menemään töihin aamuisin kuin kuka tahansa meistä, sillä erolla toki, että mitään rahallista korvausta en asiasta saa, mut se ei tässä paketissa paljoo hidasta. Mähän olen myös kunniallinen tehdassiivooja.

Matkanjohtaja kertoo

Tähän mennessä Japanittarien kanssa koettua:

- Hardcore shoppingia Marimekossa ja Arabia/Iittalassa.
- Vierailu Vartiosaaressa, missä saunoimme ja syötin vieraille grillimakkaraa. Itse en toki sellasta syönyt, mutta ymmärrän, että se kuuluu lihansyöjien väistämättömiin Suomi-kokemuksiin.
- Kävely Nuuksiossa, mistä päivän kuva. Metsästä löytyi nimeksi muutama mustikkakin ja lisäsimme ne pakasteesta löytyvien mustikoiden jatkeeksi muffinsseihin.

Sen lisäksi saimme nauttia tässä yksi ilta japanilaisen aterian kotonamme ja lisää on luvassa. Olen kuullut sushista kuiskittavan. Taas on mitä odottaa elämässään.

Lapsi kävi Niiskuneidin halattavana. Vierailimme eilen Muumimaailmassa siellä Naantalin suunnalla. Muumimaailman ja Muumiparkin (johon jätimme vanhempieni oikeesti tyylikkään laatuauton vierailun ajaksi) välillä liikennöi bussi, jonka kuljettajassa oli standup-koomikon vikaa. Se veisteli koko matkan (5 min) tamperelais- ja turkulaisvitsejä.

Nassikka rakasti Muumimaailmaa - kuinkas muuten. Munkin mielestä se oli ihan OK kohde, vaikka toki en sinne keskenäni menis. Mut lapsen kanssa joutuu muutenkin moneen mukaan, mitä ei vapaaehtoisesti muuten toimittaisi. Ja hänen kanssaan silti toimittaa ihan tyytyväisenä.

Tänään koin taas uutta ja eksoottista: vanhempieni laatuauto (kuvassa) päätti olla kesken asioitten toimittamisen olla käynnistymättä. Puhelimitse ohjeistettuna avasin virranjakajan kannen, jonka olisin kuivannut, jos se olis ollut märkä. Mutta kun ei ollut. En muista koskaan ennen puuhanneeni konepellin allan yhtään mitään. Nyt on sekin toiminnansara korkattu. Mitä seuraavaksi? Kaljapullonkorkkien avaaminen hampailla? Luojankiitos nykyään aika usein ihminen ostaa kuitenkin niitä tölkkejä.

Tehdassiivoja työstää cocktailpaloja

Otin vastaan työn siivoojana yhdessä tehtaassa. Tosin kyseessä ei ole toimiva tehdas vaan Kaapelitehdas ja siellä käyn jynssäämässä yhtä toimistoa aina sillon tällön. Ihminen saa näin muutaman ihan itse ansaitun rahan ja silti ehtii toimittamaan muutakin kuin sitä duunin asiaa.

Eilen sain mennä yhteen tilaisuuteen jossa tarjottiin ilmaista juomaa ja cocktailpaloja. Maistelin ruokatarjontaa, niitä pieniä cocktailannoksia, ja mun suussa ne maistu niin hyvälle, että parkkeerasin itseni pöydän viereen ja häpeämättömästi vedin ainakin kahdeksan annosta yhtä sairaan hyvää salaattia. Jos joku asiaa sivusta seuras, niin nimesi mut varmaan sivistymättömäksi moukaksi ja ahneeksi metsäläiseksi. Mut salaatti oli hirveen hyvää.

Mä olen aivan koukussa Sims 2:een.

Lahjottu

Eilen illalla avasin lauantaina saamani hauskan paketin, johon oli pakattu 40 lahjaa kultapapereihin. Jokaisen paketin narussa roikkui runo vailla viimeistä riimiä. Runon vihjeen perusteella saattoi arvailla paketin sisältöä etukäteen. Sen lisäksi sain vaikka mitä ja hirveesti. Jos on lahjojen perään, niinkuin kaikki tietysti on, niin kannattaa täyttää 40v. Ja sen lisäksi vielä kaikki tulee käymään! Suurkiitokset ihmiset!

Kolmen viikon päästä alkaa mun koulutukseeni liittyvä harjottelu tuolla yhdessä taidemuseossa. Toimitan siellä asiaani jouluun saakka ja saan tuta tavallisen ihmisen tahtista elämää viikkotyön, lapsen roudaamisen ja Suomessa asumisen merkeissä. Toki palkka tulee harjoittelussa puuttumaan ja siitä johtuen otan ehkä vastaan osa-aikaduunin. Vapaa-ajan ongelmia ei tule olemaan. Ennen tuon rumban alkamista tulee mun japanilainen ystävättäreni lapsensa ja oman japanilaisen ystävättärensä kanssa pariksi viikoksi kylään. Kivaa, kivaa!

Merkkipäivänä

Merkkipäiväohjelma:

- aamulla herätys ennen seitsemää
- käteen työnnetään iso, kova paketti, jossa sisältönä uusi läppäri (jee!)
- lapsi ekaa päivää päiväkotiin kesän jälkeen
- uuden koneen hämmästelyä
- pyykkäystä
- lapsi kotiin päiväkodista

Nyt-hetkessä mietin että pitäiskö mennä käymään kirjastossa.

Ja entäs se tuntemus-puoli? Miltä tuntuu olla nelikymppinen? Pitää tunnustaa, ettei se sanottavammin kolkytyhdeksän-vuotisuudesta eroa, mutta toki väitän, että helpompi itseensä on suhtautua asiallisesti nyt kuin tuoreena kolmekymppisenä. Ei siis mitään valittamista nelikymppisyydessä.

Kohta kalahtaa

Olen viettänyt tätä "kolkyt-ja-risat"-periodini viimeistä päivää pyykäten ja nassikkaa viihdyttäen. Ulkoilua emme ole harrastaneet, kun kelit eivät ole sellaista suosineet ja muutenkin laiskuus on vaivannut. Nelikymppisyyteen siirtyminen ei - ainakaan näin muutamaa tuntia ennen syntymäkellonlyömää - tunnu mitenkään tavattomalta. Huomenna sit asian jo kokeneena tarkempi rapsa.

Huutoa väistellessä

Lapsella on tänään raivari todella herkässä. Yhdet kunnon karjuntasessiot on vedetty jo läpi (kello ei ole aamuyhdeksääkään). Nytkin kuuluu haaste tuossa takavasemmalla ja yritän selvitä siitä ilman uutta yli puolentunnin huutoa.

Mustikassa

Menimme tänään Nuuksioon ulkoiluttamaan skidiä. Siel se ryntäili ja piti meteliä, mikä tietenkin metsään sopii ja siinä samalla poimimme mustikoita pienen sankollisen. Oli kivaa. Vanhempani olivat mukana ja mutsi varmisti meille tattilisukkeen päivälliselle, mistä olen ylettömän kiitollinen. Mä luulen et mun sieluni lähtis ihan millon vaan kunnon tattidiilistä - sen verran perso niille olen. Kuvan sieni jäi maahan - sehän ei ole tatti!

Jostain syystä, jota en ole jaksanut kauheesti tutkia, en onnistu enää postittamaan YouTube videoita mun blogiin. Muuten olisin julkaissut tämän. Schnappi on super-söpö.

Oikea aika

Luen innolla Kazuo Ishiguron "An Artist of the Floating World"-kirjaa. Kummallista tässä on se, että muistin muutaman sivun luettuani aloittaneeni kirjan aikaisemminkin ja heittäneeni sen takas kirjastoon paluumatkalla, koska kirja oli mielestäni kuolettavan tylsä. Nyt se on todella mukaansatempaava teos.

Kirjoissa pitäis olla joku elämäntilanne- ja mielialamittari jotta ihminen voisi testata, saisiko juuri siinä hetkessä sen kaiken antoisan kirjasta irti, eikä erehdyksissä rupeaisi lukemaan hyvää kirjaa itselle ja teokselle sopimattomaan aikaan. Keksikää ja pantetoikaa sellainen mittari!

Suokista, kirjoittamisen määrästä ja muiden kuulumisista

Tää on kyllä ollut aikamoinen riijunion-kesä tähän mennessä. Kaikenmaailman tapaamisia ja juhlia, joissa naamat menneisyydestä esiintyvät. Tänään tapasin pikkuserkkuni - jonka kanssa en ole viettänyt aikaani sen intensiivisemmin sitten kun lapsuudessa ja teinarina. Hänellä on kaksi vähän Nassikkaa vanhempaa poikaa ja heidän kanssaan menimme Suomenlinnaan katsomaan lastenkierrosta. Se oli mun mielestä aika kiva, mut Ipana kysyi heti kierroksen alettua, että milloin mennään pois ja kotiin. Roikuimme kuitenkin läpi koko session sinnikkäästi seurueen mukana.

Päivät painaa ohi vauhdilla. Mun entinen tyylini pikavastata vuolassanaisesti kaikkiin saapuviin meileihin ei skulaa enää, enkä muista tilittää asiaani tähän blogiinkaan niin usein kuin asiaa löytyis. Minkäs teet. Valitsin itselleni lapsivoittoisen kesän.

Blogissa on se huono puoli, että vaikka kerron mitä mulle kuuluu, niin en saa tietää mitä muille kuuluu, kun muut ei pääasiassa blogeja kirjota ja "mitä-sulle-kuuluu"-aiheiset meilitkin jää ihmisillä lähettämättä mulle omien kuulumisten kera, kun ne tietää jo et miten asiat täällä on. Tälle asialle on tehtävä jotain!

Pohjola uusin silmin

Viime viikon vietimme matkalla. Tiistaista lauantaihin nautimme veljeni perheen valtavasta vieraanvaraisuudesta. Vimme pomppi pihalla trampoliinissa (minä sitä touhua katselin sydän syrjällä) ja pitää toki tunnustaa että minäkin siinä välillä pompin, joskin hieman viiniä nauttineena (M katsoi touhua sydän syrjällä). Broidin tytöllä oli Sims2-peli ja mä jäin siihen koukkuun välittömästi. Nyt odotan, että saan itselleni sen ja pääsen pistämään tunti tolkulla aikaa virtuaalihenkilöiden elämänkaariin.

Lauantaina ajoimme Raaheen - mistä tuo ensimmäinen kuva. Oli todella hassu tunne nähdä se teiniangstinsa näyttämö taas monen vuoden tauon jälkeen. Pieni pohjolan kaupunki ei näyttänyt enää yhtään ahdistavalta, vaan pikemminkin rauhalliselta ja sympaattiselta. Kangasmetsät kasitien varrella näyttivät kauniilta. En ole tässä nyt millään muotoa ryntäämässä pohjolaan asumaan, mutta voin sanoa sen, että ei se enää vihoviimesenä läpenäkään mielessäni esiinny.

Käytiin tapaamassa vanhaa kaveria, jolla oli Hammondit vuodelta 1970. Hitto vie oli kyllä aikamoiset soundit siinä laitteessa. Kaverilla oli jotkut 70-luvun autenttiset kaiutinkaapitkin (nimi mainittiin ja nimi unohtui), vielä kun joku olis soittanut jotain vetävää, niin siinä olis ollut spektaakkeli läsnä. Vimpula soitti, mutta pitää nyt kaikesta häneen kohdistuvasta ihailustani huolimatta todeta, että ei se ihan just sellaselta Hammond-meiningiltä kuulostanut, jota siihen tilanteeseen kaipasin.

Raaheen menimme häihin. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea. Paikalla oli paljon vanhoja kavereita ja taas sain todeta sen, että kaikki pysyy kaks'kymppisen näköisinä ja oma naama peilissä senkun vanhenee. Mikä on ihmisten ulkonäöksellisen säilymisen salaisuus? Kalliit ryppyvoiteet vai Dorian Grayn muotokuva?

Kävimme jaappanin-ajan suomalaisten ystävien luona - heillä on koti pohjolassakin - ja Vimpula ihastui varauksettomasti heidän biljardipöytään. Olis pelannut hamaan tuomiopäivään ellei vanhemmuuden väkevä sana olisi kehoittanut matkanteon jatkamiseen.

Oli kiva palata kotiin. Lapsen kanssa matkustaminen ei kuitenkaan ole se maailman rentouttavin tapa nähdä paikkoja ja tavata ihmisiä, joskin välillä totisesti se on sen vaivan väärtti.

Fanikuva

Koskaan ei voi tietää milloin asialleen omistautunut Tähtien Sota-elokuvien harrastaja pääsee fanittamaan Mustaa Lordia. Valvokaa ja olkaa valmiina - tilaisuus voi osua kohdalle milloin vain! Erikseen vielä mainitsen, että pukuun ei ole sonnustautuneena mun palleroni, vaan joku muu: DARTH VADER!

Junalla matkustamisen helppoudesta

Junalla matkustaminen ei ole halpaa, mutta se on todella miellyttävä tapa matkustaa, jos on mukana joku kansalainen ikäjakauman nuoremmasta päästä. Kuuden tunnin junamatka pohjoiseen meni hyvin.

Edellisenä päivänä olimme löytäneet kirjakaupasta "Afrikan Tähti"-matkapelin ja nassikka pelas kerta toisen perään peliä koko junamatkan ajan. Onneksi meitä aikuisia oli 2 kpl, niin ei yhden aikuisen tarvinnut osoittaa jatkuvaa intoa pelin suhteen.

Täällä pohjoisessa on helle. Ohjelmassa on lasten ja mattojen uittamista.

Saabilla juhliin

M:n ensimmäinen lomaviikko on vierähtänyt vauhdilla. Alkuviikolla toimitimme muutaman kalenteriin merkityn asian ja keskiviikkona otimme vastaan vanhempani, jotka saapuivat 6:n viikon matkaltaan Sambiasta. Siksi minulla on jääkaapissani sambialaista goudaa. Ei ole ollut ennen ja tuskin tulee ihan joka viikko olemaankaan. Maistoimme sitä ja se oli asiallista maultaan. Matkalaiset olivat tyytyväisiä "uusiperuna-silli"-vastaanottoon.

Vanhemmiltani lainasimme autoa. Heillä on 70-luvun Saab 96, joka kulkee päättäväisesti, joskin kovaäänisesti kohteeseensa ja jolla ajaminen on lihaskuntoa vaativaa; ratissa ei ole minkäänlaisia ohjaustehostimia. Tällä ajoneuvolla lähdimme anoppilaan. Sieltä käsin vierailimme ystävien luona Hämeenlinnassa. He olivat kutsuneet paikalle joukon vanhoja kavereita ja tekosyynä juhlien pitämiseen olivat heidän viime talven 40v. päivät ja tämän kesän 19. hääpäivä (menivät samana kesänä naippariin kuin mekin). Tapasin ihmisiä, joita en ollut nähnyt 20:een vuoteen. Oli sekä hämmentävää, että hauskaa. Juhlien jälkeen sain miettiä vastausta kysymykseen, että kuka oli vanhentunut eniten ja pitää sanoa, että totisesti se naama, jota mä aina peilistä tuijotan.

Tänään poimimme mustikoita anopin talon lähellä metsässä. Emme tehneet sitä mitenkään kunnianhimoisesti vaan lähinnä Vimmen iloksi. Oli kivaa hengailla metsässä. Ennen kotiin paluuta kuvailin anopin puutarhan kukkia, tässä niistä kuvista yksi.

Huomenna lähdemme Stadin kautta syntymäkaupunkiini, Ouluun katsomaan broidin uutta taloa ja viikonloppuna saamme mennä häihin Raaheen. Mä olen siellä käynyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Tunnistaakohan Raahen vielä teinivuosieni näyttämöksi. Sen saamme nähdä.

Maakunnista

Palasimme tänään kotiin matkalta maakuntiin. Olimme viettämässä juhannusta ystävien kanssa paikassa, jossa kakarat saivat nakuna viipottaa pihalla päivät pitkät - aikuisetkin olis varmaan saaneet, mutta kellekkään ei tullut spontaanisti mieleen juuri tämä ajanviettovaihtoehto, muuta kuin minulle ja näin pahasti jälkikäteen.

Musaa, sadekesä ja maakuntamatka

Nassikka hiljentyy edelleen hartaasti kuuntelemaan Ramonesia. Sekös minua ilahduttaa. Lapsen tukkakin on nykyään varsin "Brother Ramone"-henkinen. Aika hyvin 4v.lta.

Sataa. Emme mene leikkikentälle, ainakaan ennenkuin sade loppuu. Veikkaan, että saamme osaksemme koko kesän kestävän intensiivisateen; ostin Lindexin ale-tangosta bikinit. Jotenkin tuntuu siltä, että niitä ei tulla kauheesti käyttämään tänä kesänä. Tämä bikini-ostos on muuten varma merkki uudesta vaiheesta elämässä. Tovin olin sitä mieltä, että mikään mahti maailmassa ei saa mua pukeutumaan bikineihin, kun en niissä ihan parhammillani kuitenkaan edusta. Nyt en välitä. Se on aivan sama, vaikka vatsanahat roikkuu alaosan reunan yli. Nelikymppisyys vapauttaa ihmisen, vaikka siellä ei ihan vielä ollakkaan. Kohta kuitenkin.

Huomenna lähdemme maakuntiin viettämään juhannusta. Mä olen tästä asiasta eksotiikan vallassa, kun en ole elämässäni juhannuksia kauheesti kalenteriini merkannut - toisaalta punaisella ne on sinne painettu ihan eri tilaustakin, jos on kyseessä pohjoismainen kalenteri.

Sushia ja kalkkuna

Eilen oli meidän 19. hääpäivämme. Söimme kotitekoista sushia sen kunniaksi ja katsoimme pilottijakson t o d e l l a huonosta sarjasta Painkiller Jane. Pilotin nähtyämme lopetimme muiden sarjan jaksojen hankkimisen kuin seinään. Vaikka sci-fi sarjat ovat periaattessa lähellä sydäntäni, niin niiden joukossa löytyy sellaisia turhuuden kukkasia, jotka huonoudessaan vetävät vertoja kalkkunaelokuvien äidille, Mr and Mrs Smithille.

Löysin lauantaina kirpparilta lipaston ja se odottaa nyt tänne kotiin saapumista Töölöössä. Pitänee joku autoileva ystävä ylipuhua kuljetustehtäviin. Vapaaehtoisia?

Paljettien poistoa

Mä olen siinä mielessä onnekas ihminen, että mulla on ystävä, joka tekee paljon löytöjä kirpparilla, niin valtavasti, että niitä riittää mullekkin. Sain pellavabyysät, joissa oli paljetteja lahkeitten suissa ja paljetit ei ole ihan just se mun juttu, siksi poistin ne. Täs on kuva tilanteesta, jossa toinen lahje oli työstetty. Lahkeen suuhun jää jotain pitsihenkistä koristetta, joka menettelee.

Ipana on ollut nyt kaks päivää Alex (leijona), mä olen ollut Marty (seepra) ja M on Gloria (virtahepo). Sukupuolilla ei meidän perheessä ole väliä. Eläköön Madagascar!

Ikkunat pesty ja kuvaa käsitelty

Onneksi joka päivä ei ole raivarin aika. Lapsi on todella sydäntä särkevän sympaattinen, kun herra Raivola pysyy muissa maisemissa. Sama koskee todennäköisesti myös minua, joskin oletan että se raivoominen ei ole ensimmäisenä piirteenä ihmisillä mielessä, kun minusta puhutaan. Tosin oletan myös, ettei minusta kauheesti puhuta ylipäänsäkään ja niin on hyvä & asiallista.

Pesin ikkunat. Nyt pihan lehtipuut näkyy kirkkaissa väreissä ruutujen takaa ja laskussa olevan auringon oranssiksi värjäämät männyn rungot tuolla kauempana. Ikkunan pesusta irtoo kiksit todella helposti.

Aloitin Gimp-kuvankäsittelyohjelmaan tutustumisen. Aikomuksenani on tehdä 3 kollaasia kuvista, joita otin muutamista ihmisistä Götessä ja käyttää näitä kuvia sit myöhemmin materiaalina yhteen projektiin. Tutustuminen tyssäs siihen, kun yksi toiminto katos ja en enää löytänyt sitä takas käyttöön, mikä taas tietää käyttöohjeisiin tutustumista ja siihen ei ihminen jaksa nyt ryhtyä. Toisella kertaa.

Hornan äänet

Vaikuttaa siltä, että lapseni kohdalla uhmaikä ei ollut mikään kehitysvaihe, vaan luonteenpiirre, joka voimistuu iän myötä.

Eilen kaveri veti sellaset raivarit ettei mitään rajaa ja minäkin siinä sessiossa pääsin sellaisiin tunnelmiin, joissa hornan esikartanot alkaa henkiä mun äänessäni. Jossain kaukana selkäytimen äärilaidoilla tunnistin itsestäni pienenä sen puolen, joka haluais vetää kakaraa päin näköö ja lujaa, mutta se pysyi siellä turvallisen matkan päässä. Lapsen satuttaminen olis pahin moka minkä ihminen voi tehdä.

Ajattelin ehkä puolta tuntia ennen raivaria, että kuinka mukavaa meillä oli ollut sinä päivänä Nassikan kanssa ja kuinka kivaa on olla kotona toimittamassa vanhemmuutta. Nyt pitää muistaa vastaavien ajatusten lähestyessä taikauskoisesti hätistellä ne pois, jotta balanssi säilyy ja hehkutus ei vie energioita raivon suuntaan.

Noh, eiköhän tästäkin selvitä ja tavoitteena on pitää puhevälit tulevaisuuden aikuiseen lapseen, mikä tarkoittaa vanhempien puolelta jatkuvaa ponnistelua asiallisen toimittamisen suhteen.

Tänään on sadepäivä. Tällaisena muistin Suomen kesän, kun olin täältä poissa.

Suomes ollaan

Kyllä huomaa että ihminen ei ole kahdeksaan kesään ollut Suomessa. Pelkästään tämä pääkaupunkiseudun öinen valoisuus tuntuu valtavalta ja samaa asiaa tarkasteli aikanaan pimeytenä pohjoisesta etelään muutettuaan.

Paljon on tullut vastaan kesäisiä hajuja, joita en ole sitten viime vuosituhannen lopun sieraimissani tuntenut, ja kyseessä ei ole pelkästään ne Hakaniemen densot, kun siellä asti en ole vielä kerennyt käymään.

Mun lapseni on todella ykkönen ja on niin kuin en olis poissa ollutkaan. Mitään vierastelua ei ole ja estottomasti vedetään raisuja raivareita, niin kuin asiaan kuuluu. Tosin ilmoitin lapselle, että nyt rupeamme opettelemaan miten ollaan vihaisia ilman että pitää raivota täyslaidallisella. Katsotaan miten sen rojektin käy.

Saapumisiltana kävin pikaisesti perheen kans Jangavassa avaijaisissa. Siellä on magee näyttely. Menkää katsomaan.

Deadline huomenna

Joskus tuntuu siltä, että elämä on pelkkää hyvästien heittämistä. Kävin eilen sanomassa hei-hei:t Kanadalaisille ja ainoa, millä tässä lähdön tilanteessa itseään pystyi reipastuttamaan, oli fakta et Suomi on lähempänä Ruotsia kuin Japani. Et sinne Japaniin asti ei tarvi ihmisen kuitenkaan mennä. Vaikka kyllä mä sielläkin mielelläni menisin käymään.

Mun konservointirapsat roikkuu vielä muutamalla valitulla lauseella mun tekemättömien asioiden listalla. Pitäis pari vaivasta mainintaa kirjoittaa jokaiseen, viittaamaan muutamaan kurssin kirjallisuuslistassa nimettyyn artikkeliin, ettei tule sanomista. Siinä ei menis ku korkeitaan vartti ja sitä hommaa olen tässä jo aika monta tuntia tehokkaasti väistellyt. Mut eiköhän homma ennen nukkumaanmenoa tule hoidettua.

Katsoin eilen Fellinin 'La Dolce Vita':n. Luulin nähneeni sen joskus, mutta itseasiassa en ollut nähnyt siitä kuin Anita Ekberg-kohtaukset, eli en paljoo mitään. Leffa meni suunnilleen silleen, että kaveri ei oikein tiennyt mitä tehdä elämällään, eikä tiennyt kukaan muukaan. Viinaa vedettiin ja kauheen dekadenttejä oltiin, ja sit kaikilla oli välillä vähän paha mieli ja melankolia läsnä elämässä. Tätä käytiin läpi sen kolmatta tuntia ja sit lopetettiin leffa siihen, että aamuun asti bailannut setä vilkutteli tutulle nuorelle tytölle vastarannalta.

Onko koira kotona?

Olen tänään koiravahtina. Tämä koira ei itseasiassa tarvitsisi tällaista intensiivi-seuraa, jota mä sille toimitan läsnäolollani. Se ei kärsi eroahdistuksesta ollenkaan sillä tavalla kuin meidän Piko-vainaa. En vaan lähtenyt mihinkään liesuun tänä iltana ja näin koirankaan ei tarvi keskenänsä olla.

Enää neljä yötä kotiin paluuseen!

Aina Leuhkimassa

Tässä on kuva kirjasta, jonka konservoinnin sain tänään valmiiksi. Vasemman puoleinen sivu on mun värjäämäni ja olin ihan ekstaasissa, kun huomasin onnistuneeni sävyn löytämisessä aika hyvinkin. Tosin tämä oli kolmas paperi, mutta josko siinä se kolmas-kerta-toden-sanoo taas päti. Monta muuta juttua kirjan korjaamisessa on mennyt vähän pieleen tai jotain on unohtunut tehdä, joka olis pitänyt tehdä ensin ja sit on pitänyt kikkailla, et on saanut mokansa korjattua. Prosessi on ollut opettavainen.

Tässä on kuva kirjan kannesta.

Mä pistän kasaan kasvisvoileipäkakkua huomista lounasta varten. Syömme päättäjäislounaan silloin jo, vaikka koulua on vielä ensi tiistaihin. Menin kehumaan - kun en koskaan malta olla leuhkimatta - että voileipäkakku tulee multa ihan käden käänteessä ja nyt sit saan maksaa siitä. Mut ei se mitään. Kun on kakkuhommat kesken, niin ei voi kirjottaa konservointiraportteja valmiiksi, vaan voi jättää ne siihen viime-hetken-paniikkiin.

Kolonissa kivaa

Täs on ihminen viettänyt aikaa ulkona.

Olin perjantaina Koloni-kulttuuriyhteisön (tai miksi sitä nyt sitten kutsuiskaan) clubissa kuuntelemassa musaa ja joraamassa. Neljä bändiä esiintyi, joista kaksi oli mun mielestä todella vaikuttavan hyviä. Toinen oli Kids of the Ranch ja toinen oli The Black Bug, joka kuulostaa kyllä aika hornalta ei livellisessä moodissa. Clubi oli luolaan rakennetussa juhlatilassa, jossa - aivan ilmiselvästi - kokoontuu myös paikallinen fetissi-klubi. Sen verran oli ne pöydät mustan kumin peitossa ja kahleita roikkui siellä täällä. Pitää mainita erikseen, että paikalla oli myös Daniel Da Bossin eksklusiivinen siirrettävä minidiskotanssilattia. Tunnelma sillä oli väistämättä inttenssiivinen. Tanssittua tuli. Kivaa oli.

Eilen sit suoriuduin vielä baariin paasaamaan kaverin kanssa, mut olin kotona ihan asiallisesti puolen yön jälkeen.

Galleriassa päättyi tänään kevätkausi. Enää ei valvota. Välittämisen lopetin taksi-helvetistä lähdettyäni - nyt voi lopettaa valvomisen.

Oikeesti ei ole syytä huoleen

Huh, huh. Nyt alkaa viime hetken paniikki saapua keskuuteemme kotiin paluun ja lukukauden loppumisen lähetessä. Objektit, joiden kanssa olen työskennellyt, pitäis saada konservoitua valmiiksi - toki näin tulee tapahtumaan - ja niiden työstämisestä pitäis saada asialliset rapsat kirjotettuu - ja näin ehkä tulee myös tapahtumaan. Olen niitä jo jonkin verran tehnyt ja niitä myös ruotsia oikeesti osaavalla luetuttanut, mut silti on jotenkin sellainen olo, että vielä tässä ehtii hukka periä. Tämä tunne kuuluu siihen viime hetken paniikkiin, joten ei syytä huoleen ole tietenkään oikeesti.

Viestejä Nisselle

Ihmettelin kun yks mun kaveri ei koskaan vastaa mun tekstiviesteihin, vaikka niitä muutaman olen hänelle lähettänyt. Tänään taas lähestyin häntä tekstiviesteitse ja kysyin, että olisiko hän kotona, jos tulisin hakemaan lainaan yhtä kirjaa. Pistin nimeni mukaan viestiin - varmuuden vuoksi, että jos se vastaamattomuus oli siitä kiinni, ettei hän koskaan hiffanut kuka niitä viestejä lähettelee. Sieltä sit vastas joku joku Nisse, joka sanoi että hän ei ole kotona. Mun kaverin nimi ei ole Nisse. Nisse on varmaan funtsinut monta kertaa, että mitä kettua, kun mä olen lähettänyt viestiä esimerkiksi siitä, että myöhästyn.

Kunto nousuun

Sain tänään kavereilta pyörän lainaan. Viimeisestä kahdesta G:n viikosta tulee sporttisia - asun about kaupungin korkeimalla kohdalla, tai ainakin toiseksi korkeimmalla. Mutta ei se mitään. Sitten jaksaa painaa baanalla, lapsi takaistuimella ihan toisella tahdilla, kun on täällä pyöräilyä tehotreenannut.

Vedoton viikonloppu

Nyt on ollut ihmisellä veto pois koko viikonlopun. Olen kiskonut vähintään, ja painotan voimalla sanaa vähintään, yhdeksän tunnin yöunia ja mitään asiallista en ole saanut aikaiseksi.

Tänään yks kaveri raahas mut tuonne naapurikuntaan ja vei kävelylle pyökkimetsään. Matkalla poimimme nokkosia, joista sitten tehtiin keitto. Se oli varsin viehättävä ja idyllinen tapa viettää sunnuntai-iltaa.

Emme ole siellä, mutta olen toisaalla

Juuri tällä hetkellä kukaan mun lapsuuden perheeni jäsenistä ei ole edustamassa yksikköämme Suomessa. Mä olen nöösein meistä ja olen vain Göteborgissa, joka on mulle melkein Suomi kuitenkin. Sisarukset painaa pitkää päivää tahoillaan kaukoidässä ja vanhemmat on vapaaehtoishommissa Afrikassa. Suomi tuskin meitä erikseen kaipaa.

Eilen katsoin joutessani "The Man Who Wasn't There". En ollut sitä aikaisemmin nähnyt, vaikka uskollisesti aina uusimmat Coenin veljesten leffat käynkin katsomassa. Se oli ihan asiallinen elokuva, ehkä vähän liikaa sitä Billy Bobin naamaa lähikuvissa, mut muuten tarpeeksi mielenkiintoinen, ettei harmittanut, kun kulutti sen katsomiseen ne pari tuntia.

Mä olen tehnyt itselleni MySpace profiilin, jossa tämä kuva. Mietin kovasti asiaa, että miten mä siellä itseni esittäisin, jotta se ei sotisi todellisen minäni kanssa (jakomielitaudin ehkäisy on aina paikallaan) ja ettei se kuitenkaan olisi liian paljon avautuva. Olisi kiva, jos sen onnistuis rakentamaan vaikeasti kategorisoituvaksi ja näin mielenkiintoiseksi kenelle tahansa. Molemmat kaverit mun listalla on todellisen elämäni kavereita, joten tämä netti-networking ei ole oikein kohdallani vielä hirveän onnistunut, mut ei se mitään. Pitää katsoo, jos innostun tässä ajan kuluessa virittämään saitin sikapäheeks vai unohtuuko koko projekti muutaman kuukauden kuluttua.

Ruotsin huono menestys, äitiys ja kissa

Kyllä ihmisen oloa helpotti kummasti se, että vaikka sitä MM-kultaa nyt ei tullutkaan, niin Ruotsilla meni vielä paaaljon, paaaljon heikommin.

Lapsi eilen soitti mulle ja toivotti hyvää äitienpäivää. Se tais olla ensimmäinen kerta, että ne toivotukset tuli noinkin tietoisesti mulle varta vasten esitettynä. Kyllä viime vuonnakin jotain toivotettiin, mutta lähinnä M:n kannustamana. Voi ihme. En olis koskaan uskonut, että äitienpäivä koskis mua muulla kuin oman äitini onnittelemisen tasolla. Mitä tähän nyt sit sanois, muuta ku et, pitäis päästä sitä äitinä olemista nyt pian toteuttamaan tai ei jaksa.

Olen hoitamassa kavereiden kissaa. Tämä kissa toteuttaa huomio-huomio-maukumisensa sanomalla "mami" ihan perheen tyttären äänellä. Aika spooky ilmiö. Ei se ennen kavereiden lapsen syntymistä koskaan sanonut "mami", tai ylipäänsäkään kissat ei kauheesti SANO mitään. Tämä ei ole se tyyli jolla sitä edellä mainitsemaani äitinä olemista haluaisin toteuttaa, mutta kissan vahtimisessa sinänsä ei ole mitään vikaa. Tykkään kissoista ja kun sellaista ei voi kotiinsa viedä, niin on kiva olla välillä kissan kanssa toisten nurkissa. Jos se rupee enemmänkin puhumaan, niin toivottavasti sit sellaisella kielellä, jota ymmärrän.

Viisut, kallot ja Ruotsin rökityksen merkitys ihmisen elämässä

Olin katsomassa Euroviisuja yhdessä baarissa tuttujen kanssa. Oli hauskaa ja mun mielestä suomalainen Euroviisuspektaakkeli oli hienosti järjestetty. Mun ehdoton suosikki oli Krisse ja mä olisin häntä äänestänyt, mut Krisselle ei annettu erikseen mitään puh.nroo mihin sen äänen olis voinut välittää. Ja vaikka The Ark kuuluu mun suosikkeihin ihan noin Viisujen ulkopuolella, niin kyl silti oli kiva, että Suomi sai enemmän pisteitä kuin Ruotsi. Se on aina hienoo, kun Suomi pääsee nokittamaan Ruotsin.

Elämässä muutaman kerran on jo käynyt niin, että satunnainen ihminen kertoo mulle, ettei ymmärrä mikä siinä on kun pitää niitä pääkalloja olla joka paikassa ja sit mä (tietenkin) iloisena kerron että mulla on yks tatuoitu niskaan ja sit naureskellaan, että pitäis aina miettiä että mitä kellekkin sanoo. Hah, hah!

Huomenna katson galleriassa istumisen jälkeen lätkää. Suomelle kultaa!

Tukholman keikka

Hesarin nettisivuilla kerrottiin tänään että Suomi on jäätelönsyönnissä maailman kärkimaita. Lukuun vaikuttaa varmasti paljon se, että ne mun kaksi y-kromosoimeilla varustettua perheenjäsentä ovat paluumuuttaneet Suomeen. Heille se jäätelö maistuu.

Olin kolme päivää Tukholmassa kurssilla. Paneuduimme intensiivisesti digitalisoinnin saloihin KB:ssa. He ovat valtavan päteviä materiaalinsa digitalisoimisessa. Todisteena siitä on heidän sivuillaan Suecia Antiqua et Hodierna, joka sisältää vanhoja kuparipiirroksia Ruotsin kaupungeista. Kuvia voi zoomata villista ja näin saada näkyviin kaikenlaisia yksityiskohtia piirroksista.

Asuin luokkakaverini kanssa Gamlastanissa halvassa hotellissa, jonka koulu toki maksoi. Oli kivaa saada nukkua nimenomaan siellä, kaiken sen vanhan rakennetun keskellä.

Yhtenä iltana vedimme viiniä ja sushia toisen luokkakaverin kumppanin luona. Sekin oli hauskaa, vaikka seuraavana päivänä taas väsytti - niinkuin aina nykyään jos kahta lasia enemmän kiskaisen samana iltana. Luojankiitos pääkipu ei ollut tykönäni kuitenkaan väsymyksen lisäksi, niinkuin se yleensä on. Joltain siis säästyttiin.

Luokkakaverit ovat tulleet siihen tulokseen, että jos haluaa oppia hävyttömyyksiä suomeksi, on parasta juottaa allekirjoittaneelle alkoa. Tämän he kertoivat, kun kieltäydyin toistamasta edellisen iltaisia suomalaisia sutkautuksia - et taas joku kerta viiniä kehiin, niin kyl se sit kertoo.

Jos Ummetus Vaivaa

Keksin tässä että kun kirjoittaa raportin, niin on hyvä lisätä siihen aika iso kuva, niin raportti näyttää kattavammalta, kuin mitä se on. Mun yhden sivun valokuvakonservointirapsa näyttää nyt kaksi sivuiselta kuvan kanssa.

Kävin tänään kirjastossa. Siellä oli vaihdettu hyllyjen paikkoja. Ei mitenkään radikaalisti, mut kuitenkin sen verran, että ihminen ehti hämmentyä. Musiikkiosastolla oli taas niin tiukka ihmistihentymä, etten jaksanut jäädä jonottamaan selaamaan pääsemistä. Ja sit tuli se asiaan kuuluva kova paskahätäkin, joka aina iskee ihmiseen kirjastossa. Aina.

Jos ummetus vaivaa, niin suosittelen lämpimästi kirjastoon menemistä.

Siis missä?

Piti hieroo silmiä vähän aikaa ja kysellä itseltään, että missä se nyt olikaan kun tapas näkyä laumoittain niitä pukumiehiä ja kirsikankukkia. Vappu ja kevät aiheuttaa eksoottisia asioita pohjolassakin.

Vappuviesti

Hyvää vappua itse kullekkin toivotan henkilökohtaisesti ja kuitenkin vappua sen kiivaammin juhlimatta. Herratietää mis mun ylioppilaslakkinikin on ja ihan hyvä niin, en mä sitä kuitenkaan päähän pistäis. Menis tukka lyttyyn.

Kävin koulussa tänään hinkkaamassa hiekkapaperilla yhtä toista paperia ja se käsi jolla pitelin hinkattavaa paperia paikallaan kipeytyi siinä hommassa kovasti. Piti jättää homma kesken. Mutta se ei haittaa. Tänään oli vapaata koulusta kuitenkin.

Hieno asia on, että olen taas päivän lähempänä kotiin paluuta!

Juomastamina: heikko

Ei ole ihmisen juoma-staminassa kehumista. Perjantaina oli avajaiset täällä galleriassa (missä istun tällä samaisella hetkelläkin) ja viiniä tuli taas vedettyä kaksin käsin. Sit oli seuraavana päivänä väsy, vaikka nukkumaan meninkin jo puolilta öin. Eilen vielä pinnistelin yhdet grillijuhlat ja nyt ei sit jaksais senkään vertaa. Mä olen valtavan kade niille jotka jaksaa ja näyttää vielä aina freesiltä. Niitä on! Uskokaa pois!

Meneillä oleva näyttely on kovin miellyttävä. Kaikille Göteborgissa vaikuttaville suosittelen tätä lämpimästi. Valvojana arvostan töiden äänettömyyttä, vaikka toistuvaan ääneen turtuukin ajanoloon ja sit sitä ei enää vaan kuule. Mutta se ei suinkaan ole se paras puoli näyttelyssä, vaan se, että moniuloitteinen idearypäs on esitetty visuaalisesti mielyttävällä tavalla. Pidän kauneudesta taiteessa. Se on se mun heikko kohtani.

Juttelin erään äidin kanssa lapsiasioista ja hän kertoi omastaan, joka karjui usein kurkku suorana 4-5 vuotiaana ilman että häneen sai mitään kontaktia, siis kun se laps sille päälle sattui. Tuli mun oma, rakas etälapseni mieleen ja kun tämän äidin pojasta oli kuitenkin asiallinen teini kasvanut, niin tunsin helpotusta siitä, ettei se mun Karjulan Setä ole ainoa laatuaan, vaan että niitä on muitakin ja että se Karjulalaisuus jossain vaiheessa hellittää.

Kollektiiviväsymys

Eilen oli mun opiskelukaverit kylässä täällä missä mä asun. Teimme ja söimme makirullia, vedimme viiniä ja sakea, paitsi yks, joka oli tullut yht'äkkiä raskaaksi - ja se taatusti en ollut minä - tuloksella, että kaikki oli tänään koulussa yhdessä väsyneitä; se yksikin, kun se oli kuitenkin raskaana.

Tänään menen ajoissa nukkumaan.

Ihminen ottaa omakuvia

Nää muijat näis kuvissa on tulosta mun valtavan viihdyttävästä omakuvasessiosta: työstin ensin naamaani koko meikkipussin sisällön, sitten kuvasin itseäni vessan peilin kautta ja lopuksi editoin kuvia pikaisesti mustavalkoisiksi ja aika paljon kontrasteja ja braitnessia muuttaen. Kukaan maailman ihminen ei mua näiden kuvien perusteella kadulla tunnistais. Pitäiskö pistää passikuviksi?

Muuten ihminen kärsii kamalasta tuskasta, kun joutuu lapsensa luota poissa olemaan, mutta se on vanha uutinen, mun krooninen tilani, eikä yllätä ketään.

Koulussa olemme jatkaneet intomielistä konservointia. Tänään silitin ryppystä paperia ja raaputin teippiä pois pahvista - voisko enää parempaa tekemistä kukaan keksiä? Ja tässä nyt pitää alleviivata sitä seikkaa, että mun mielestä nämä mainitut tekemiset ovat oikeesti kivoja.

Eilen kävin nukkumassa tuossa puolen kilsan päässä, kun tänne nykyiseen paikkaani tuli isoäiti lapsenlikaksi ja petejä ei riittänyt kaikille. Se oli minulle henkilökohtaisesti hyvinkin antoisa reissu, sillä sain kokea uuden hienon elämyksen: pesimme autoa pimeässä. Ei ollut mitään saumaa nähdä tuliko autosta puhdas vai ei. Aamulla auto oli näyttänyt aika puhtaalta kuitenkin. Syynä erikoiseen toimintaan oli viime-hetken-paniikki ennen auton korjaamolle vientiä.

Neste laajentuu jäätyessään

Jos olette koskaan elämässänne ihmetelleet mitä tapahtuu jos kaljapurkki unohtuu pakastimeen, niin voin kertoa että kaljapurkki räjähtää.

Eilen koulusta tultuani heivasin kaksi 3,5%sta (ruotsalaista kaupankaljaa) pakkaseen pikakylmennykseen ja unohdin asian saatuani siinä samantien puhelimitse kutsun kylään. Kun palasin nukkumaan paljon myöhemmin, en niin hirveen ajokunnossa kuitenkaan, kuului keittiön suunnalta paukaus, jota en osannut tulkita miksikään, enkä viitsinyt asiaa tarkemmin tutkia. Tänä aamuna, kun aamiaista toimitin, laskin kaljapurkkeja jääkaapissa ja ihmettelin kuuden purkin vähenemistä neljäksi, vaikka en ollut yhtään purkkia edellisenä iltana juonutkaan. Sitten muistin, että pakkasessahan ne kaksi puuttuvaa olivat edelleen. Avasin pakastimen ja löysin sieltä kaljasohjoa. Näin pääsi ihminen ihan ensitöikseen aamusella pakastinta siivoamaan.

Puuhaus-orientoituneisuutta

Kuvassa kauden kukkia tältä asustamaltani Guldhedenin kukkulalta; ruotsalaisen sini-keltainen spektaakkeli.

Koulussa alkoi kunnon kuuden viikon käytännöntoimittamisperiodi. Ihmistä ilahduttaa kovasti se, kun saa käsillään tehdä asioita. Tänään rentoutin aakeks&laakeks yhden tiukasti rullalle jääneen, vanhan teknisenpiirustuksen ja pesin yhden grafiikanvedoksen. Huomenna jatkan esineiden työstämistä. Pitää tunnustaa, etten tiedä ihan tarkkaan että miten, mutta suoristettua piirustusta pitää vähän paikata ja vahvistaa - madot ovat sitä syöneet - ja grafiikanvedos pitää saada asiallisesti takas raameihinsa.

Nyt nautin keskenäni olemisesta kavereitteni luona. He ovat itse Tukholmassa. Keskenäisyys on asia, jota todella kaipaa, jos sitä ei saa tarpeeksi osakseen.

Merkkipäivä ja taidekritiikkiä

Hyvää syntymäpäivää M. Toivottavasti saat viettää sen mukavissa tunnelmissa. Ainakaan vaimo ei ole paikalla piinaamassa. :-P

Eilen kävimme luokkamme kanssa opintovierailulla Nordiska Akvarellmuseetissa (Pohjoismaisessa akvarellimuseossa). Se sijaitsee varsin pittoreskissä miljöössä, reilun tunnin bussimatkan päässä Göteborgista ja on vierailun väärtti, jos näillä seuduilla sattuu vaikuttamaan ja on ollenkaan museoista, taiteesta ja vesiväreistä kiinnostunut.

Juuri nyt siellä sattui olemaan lyhyessä näyttelyssä (2 vko) Suomessa varsin arvostetun miesmaalarin duuneja. En ollut hänestä ennen kuullutkaan, vaikka taidepalkintoja oli saatu ja biennaaleissa esitelty - mut mä olen ulkosuomalaisuuden hapattama. Suomen asiat on huonossa päivityksessä.

Duunit oli sitä perussuomalaista miesten maalaamaa kamaa: suherrusta pienellä ja suurella moodilla ja pääasiassa peniksen kuvia. Näyttelyllä oli tosin sinänsä puhutteleva ja henkevä idea taustalla ja paljon oli viittausta kaikkeen hienoon, mikä taiteessa aina on tarpeen. Kuka arvostaisi taiteenkentässä ketään, joka ei osaisi heittää piilomainintoja johonkin vaikeita ajatuksia esittävään filosofiin. Ei kukaan. Mut mulla meni kaikki ihan ohi, enkä olisi käsittänyt mistään mitään jos emme olisi saaneet opastusta osaksemme. Olen siinä mielessä rajoittunut ihminen, että tuhrusesti maalatut rumat kikkelit ei puhuttele mua, vaikka siinä sitä henkisyyden ja lihallisuuden dualismia kerrottaiskin.

Nettiaddikti hämmentyneenä

Lapsensa hyvästelemisen tuskaan ei ihminen koskaan totu.

Olen taas Ruotsissa ja toimitan asiaani täällä. Pieni epätietoisuus vaivaa siitä että missä maassa oikeastaan olen. Mielessäni teen suunnitelmia jonkun ihmisen tapaamisesta pikapuoliin ja sitten muistan, että eihän se käykkään, kun hän asuu Helsingissä ja minä olen nyt Svedulassa. Jotain kovasti samanlaista Göteborgissa ja Helsingissä kuitenkin on - verrattuna Tokioon, jossa en hetkeäkään luule olevani.

Siellä missä nyt asun, ei ole käyttökelpoista nettiyhteyttä (liian pitkä tekninen kuvaus kuuluisi tähän kohtaan kertomaan, miksi mulla ei ole sitä nettiyhteyttä - jätän sen väliin). Se on aivan KAUHEETA! Kaltaiseni nettiaddikti vapisee vaan nurkassa ja itkee, kun ei haluamallaan hetkellä voi tsekata iltapäivälehtien lööppisaitteja. Oikeasti siinä on se ikävä puoli, etten voi höpöttää lapseni kanssa Skypessä. Elän kuitenkin toiveessa, että asia korjaantuu ja saan olla taas oma itseni.

----------------------------------------------------------------

Tässä jatkan kertomusta näin ihan saman päivän aikana, kun olen taas yhteydessä asiallisesti nettiin. Että helpotti.

Koska minäkin lapsen etä-äitinä aina välillä joudun keskenäni ihmettelemään, että miltähän se nassikka nyt näyttää, niin saati sitten kaikki muut maailman ihmiset. Siksi tässä pääsiäisloman aikana ottamani kuva hänestä jogurttiviiksillä.

Etä-äiti läsnäolevana

On ollut kivaa viettää aikaa lapsensa kanssa, vaikka hän onkin ollut aika kourallinen käsiteltävää. Hän ilmoitti minulle ensimmäisenä iltana että: "En tykkää sinusta" ja hylki aktiivisesti nukuttamis- ja muuta toimittamistani, mutta nyt kolmen päivän läsnäolon jälkeen saan olla hän ken nukuttaakkin saa - tosin vieläkin lapsen muodollisen vastustuksen jälkeen. Tylsää taas lähteä pois, just kun homma rupee skulaamaan.

Pääsiäisen paras puoli on se, että silloin on ylimääräinen pitempi viikonloppu kaiken kansan vietettäväksi. Suklaamunat, varsinkin ne Mignonit, ovat valtavan kiva asia ja jotenkin pidän myös rairuohosta - en tosin syö sitä. Kirkolliset aspektit pääsiäisen suhteen ovat kohdallani yhdentekevät ja mämmi ei myöskään soittele sieluni kelloja. Siinä ne mun pääsiäisen top & bottom. Pupuja ja tipuja kaikille!

Kehitystä ja tavoite

Istun koulun kirjastossa ja odotan että kaksi kuvaa valottuvat tuolla työtilamme ikkunanlaudalla. Olemme koko viikon kehittäneet intoa puhkuen kuvia vanhoilla tekniikoilla, vaihtelevin tuloksin tosin. Luokkatoverit ovat kehittäneet kuvia poikakavereistaan, lemmikeistään ja minä lapsestani. Kuvien tekeminen on todella hauskaa puuhaa ihan tekniikasta riippumatta - grafiikka- ja valotuskokeilujen jälkeen voin estotta sanoa asian laidan olevan näin.

Huomenna matkustan Suomeen ja olen siellä ensi viikon alkuun saakka. Tavoitteena on ettei ihmisen tarvis koko sinä aikana kotoaan lähteä.

Syytä riemuun

Ensimmäistä kertaa sitten lapsen syntymän vietimme M:n kanssa kaksistaan joutoaikaa useamman päivän putkeen. M tuli G:iin konfrenssiin ja lapsi jäi Helsinkiin ilahduttamaan isovanhempiaan läsnäolollaan. Oli aika kummallista olla kaksistaan, mutta silti kivaa.

Kevät on todenteolla tullut G:iin. Olen siirtynyt kevättakkiin ja sekin tuntuu ajoittain liian kuumalta. Se tarkoittaa sitä, että kesä on lähestymässä ja samalla se aika, jolloin saan taas asiallisesti toimittaa vanhemmuuden asiaa kotonani. Siinä on syytä riemuun.